31.8.2010

Mobiilidata 3

(31.8.2010) Vanha Nokian 5500 Sport oli tullut tiensä päähän. Kumisen näppäinmaton liimailu, eikä kameraa ja liittimiä suojaavan takakannen uusiminen, tuntunut enään järkevältä näpertelyltä. Vikoja, tai ominaisuuksia oli jo muitakin, joten oli aika hankkia uusi puhelin ja vanha saisi jäädä varalle, jos...


Kuinkahan toimii tämmöinen Nokian 3720 Classic. Oikeastaan ainut vaihtoehto allekirjoittaneelle, kun halusin Nokian yhdistettynä edes jonkinlaiseen kestävyyteen ulkonaliikkumiseen kosteissakin olosuhteissa. Kamera olisi oltava vähintään samaa tasoa, kuin edellisessä, ja vaikka ei se digikameroille edelleenkään pärjäisi, olisi se allekirjoittaneelle kuitenkin enemmän, kuin riittävä ja digikamerat saavat jäädä edelleen kaupan hyllylle.


Sitten se kestävyys, jos toimii edes välttävästi saman mitä edellinen 2-3 vuotta, on se silloin hintansa arvoinen. Vaikkakin tekniikka ajaa siinä ajassa ohi, tai on jo ajanut, niin toivottavasti jatkossakin Nokia valmistaa niin sanottuja kumipuhelimia. Syyskuussa on reissu Sevettijärvelle ja sieltä itään, saas nähdä miten siellä toimii uusi Nokialainen. Tarkoitus olisi kuvata reissun kuvat puhelimella, jonka kaveriksi on muistia 2GB ja laturiksi aurinkokennolla toimiva SolarStrap, liittymän ollessa Saunalahti, mobiilidatalla.


Jos puhelin toimii, seuraavassa tarinassa on muutakin, kuin tekstiä. Lue siis Sevettijärvestä itään... Kun sen saan joskus valmiiksi...

2 kommenttia: