18.4.2009
Tervajoki
(18.4.2009) Aamulla oli lämpötila pakkasen puolella ja saimme Helin kanssa loistavan idean lähteä katsastamaan Tervajoen maisemia. Kalavehkeitä ei tullut mukaan otettua, kun ei ole tietoa minkälainen puro siellä oikein solisee ja, että onko moisessa purossa kalaa koskaan uinutkaan. Mato-onki oli kyllä Helillä mielessä, mutta päätimme odottaa hankien sulamista.
Purolle olisi matkaa vain noin kilometri suoraan takapihalta. Joten matkassa mitattuna, ei reissulle pituutta juurikaan kertyisi. Yö pakkanen on sopivasti saanut hanget kantaviksi, joten kulkeminenkin olisi vaivatonta. Ongelmia alkoi kuitenkin tulla päivemmällä, takaisin lähdön aikoihin. Nimittäin ylitettävänä oli pieni aukko, jossa oli vielä harvennuksen jäljiltä puut maassa hanggen alla ja nyt, kun aurinko jo oli lämpötilaa nostanut, oli hangenkuoret vaarassa pettää. Eli ei ollut enään niin mukavaa kulkea, kun hanki upotti. Onneksi lähempänä metsää, hanki vielä kantoi ja paluumatka jatkui vauhdilla.
Heli suunnitteli jo seuraavan kerran reissua tänne joelle, että tuonne sitten olisi hyvä laittaa teltta, ja tuossa voisi paistaa makkarat. Eihän se mahdoton ajatus ole, on vain niin, että jos ei mene ensin autolla vähintään yli 100 km, mieluummin 600, ja sitten kävele toiset 20-100 km, niin ei se oikein siltä tunnu, että sitä voisi teltan mukaansa ottaa, kun kotiinkin pääsee nukkumaan. Ei vaan, mitäpä sitä ei tosikalamies tekisi päästäkseen yöpymään teltassa. Ja mikä sen parempi paikka, kuin takapihan metsikkö, josta on sitten helppo lähteä hakemaan lisää makkaraa, joko kotoa jääkaapista, tai toisesta suunnasta, Siwasta, "yllättävän lähellä".
Kesää odotellessa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti