1.12.2014

Joby Grip Tight Micro Stand

(30.11.2014) Aurinko paistaa, pitkästä aikaa.




Nurmi on kuurassa, astellessani urheilukentän poikki.




Tervalampi on jäässä, muttei kestä vielä kävellä.




Kahvi ja ruisleipä, maistuu ulkona hyvälle.

Ulkona liikkuminen on mukavaa, vaikka pitkään jatkunut harmaus saattaakin tuntua monesta ankealta. Pimeyden vain jatkuessa antaa auringon pilkahdus kaivattua piristystä päivään, eikä edes taskussa hajonnut puhelimen jalusta "kolmijalka" saa mieltä pahoittumaan.

Joby GripTight Micro Stand, eli puhelimelle tarkoitettu avaimenperän kokoinen kolmijalka. Siitä irtosi puhelinta puristava ylempi "tassu". Täytyy ensin yrittää liimata ja jos ei pysy, niin pelkän uuden puristimen ilman jalkaosaa saa kyllä netistä tilattua.

Takuu on kolmijalalle kaksi vuotta, mutta kun vika ei ollut valmistajan, vaan ihan oma. Tungin puhelimen taskuun jalustan ollessa siinä vielä kiinni ja samalla otin karhunpainia märän tyvipölkyn kanssa. Kannoin pölkyn haluamalleni paikalle sillä seurauksella, että korviini kantautunut napsahdus ei ollutkaan kengän alla katkennut oksa, vaan taskussa ollut kolmijalka.




Onneksi ei hajonnut puhelin, aurinkokin vielä paistaa ja pölkky on mieleisessä paikassa, perk...

Kolmijalka on toiminut puhelimen kanssa hyvin ja on kulkenut mukana huomaamattomasti takintaskussa. Tikkujen ja kivien varaan asettelu on jäänyt, eikä kaatuneita otoksia liiemmälti enään ole tullut. joten aion kantaa jatkossakin kyseistä tuotetta taskussani.

Kirjoitin aikaisemminkin kyseisestä kolmijalasta tänne.

Nyt täytyy kokeilla sitä pikaliimaa...


(2.12.) Sain aamulla pikaliimaa kotiovelle toimitettuna, kiitos siitä.




Liimaus tuntuu ottaneen hyvin kiinni ja puhelin istuu taas napakasti paikoilleen. Nyt sitten vain katsotaan, että millä reissulla tuo irtoaa, toivottavasti ei ihan heti kuitenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti