Makkaran paistoon alkaa tehdä mieli. Lämmitänkö mikrossa, paistaisiko takapihalla alkoholilla, vai lähtisikö hiihtäen Tervalammen rantaan risukeitin repussa?
Päädyn seisomaan suksilla järven jäälle toivoen samalla, ettei latuni houkuttele perääni uteliaita. Koneellisella ladulla on ruuhkaa näin kauniina talvipäivänä. Katkennut männyn oksa roikkuu koivussa, kuin odottaen ihmehiihtäjän saapumista. Nappaan oksan käteeni, jospa tällä kahvit ja makkaran paistaisi.
Istun männyn juurelle, raapaisen tulitikun jolla tervaslastu sytyy iloisesti. Nostan kattilan tulille.
Kahvivesi kiehuu, nostan kattilan tulilta ja etsin makkaratikkua edelliseltä kerralta. Risukeitin savuttaa hetken ennen lisäämieni puiden syttymistä kunnolla. Miten hyvä tuoksu tuleekaan makkarasta ja palavasta puusta. Paistan jälleen B-luokan x-tra uunilenkkiä, vaikka sitä monesti kritisoinkin. Olen kaikkiruokainen, tai ainakin yritän olla. Siankylki, se vasta hyvää on ja voittaa A-luokan makkarankin, siis minun mielestä, Heli ei oikein pidä...
Tursutan sinappia tuubista makkaran päälle ja syön hyvällä ruokahalulla. On se hyvää, olkoonkin sitten vain uunilenkkiä. Vilkaisen selkäni taakse, joko makkaran tuoksu on saanut uteliaat liikkeelle? Ei näy eikä kuulu, tungen lopun makkaran kokonaan suuhuni, kuin varmistaakseni ettei jaettavaa enään ole.
Hiihtäminen alkaa taas sujua, mutta pilkille taidan mennä vasta ensi vuonna, ei kärsi kairaa pyörittää. Jälleen on mennyt muutama tunti mukavasti kahvin keitossa. Allekirjoittanut ei parempaa tekemistä keksi, paitsi leipominen ja muu tekeminen Helin kanssa.
Pitkä ei ollut hiihtolenkki, ehkä siksi siitä nautinkin ja omapa on "latu", vieläpä omassa rauhassa. Jos olkapää kestää, mikä kyllä nyt tuntui hyvältä, niin seuraava hiihtolenkki on hiukan pidempi, ehkä. Ei varmaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti