7.4.2010

Retkikeittimen hankinta

(7.4.2010) Kävin hakemassa postiin saapuneen retkikeittimen ja polttoainepullon. Mitähän sitä tänään syötäisiin, varmaan jotain retkiruokaa on kokeiltava. Ei kun, niitä lettujahan mä olen tänään syönyt ja taidan syödä vielä huomennakin, sillä eihän maitoja pois heitetä, vaan sitä jatkojalostetaan. No, ehkä sitä voisi yhden letun jälkkäriksi syödä ja huomenna loput.

Tämä uusin hankinta, niin, sitä on tullut haaveiltua, jo monen monta vuotta ja nyt se on viimen tullut hommattua. Tähän asti on pärjännyt lainavehkeillä, joka on yleensä ollut Priimuksen kaasukeittimellä varustettu 8 hengen keittiösetti ja kaasua on ollut aina riittävästi mukana, jos nyt ei aivan metsurin taukotelttaan tarkoitettu 5KG teräksinen kaasupullo, niin pikkuisen pienempi ja niitäkin kaksin kappalein. Ei siinä, hyvin on lainavehkeet aina toimineet, mutta nyt on jo olevinaan sen verran "kokemusta", että voisi ostaa itselleen oman keittimen.

Niitä keittimiähän ei sitten olekkaan, kuin ihan muutama,,, siis aika paljon. Trangia oli pitkään mietinnässä ja tarkemmin 27-6 UL. Kyllä tuli muitakin katseltua ja ostopäätöstä tuli siirrettyä useammankin vuoden (n. 8 vuotta). Joskus meinasin johonkin Nesteralliin ensimmäisiä kertoja sellaista hankkia, vaan siitäkin selvittiin lainavehkeillä.

Sitä kun tarpeeksi kauan miettiin ja pähkäilee, täytyy lopulliseen päätökseen olla vähintäänkin tyytyväinen. Tai ainakin niin sitä on puhuttava, monien asioiden kompromissi. Niin että mikä se keitin nyt sitten oikei on? Ei ehkä täydellinen gurmeekokin setti, ei riittävä isolle porukalle, toisaalta liian iso gramman viilaajille, vaikka onkin suhteellisen kevyt, ehkä tämä on kuitenkin sopiva allekirjoittaneelle, sekin selviää aikanaan. Se ei ole Trangia Mini, jota kyllä kanssa hetken mietin.

Esbit 985, siis mikä? No se keitin, Saksalaista laatua, vai lukeeko tuolla pohjassa sittenkin Made in China, mistä näistä tietää (olisihan se samaa sarjaa muiden varusteiden kanssa). Kevyt setti yksinvaeltajalle, Valmistettu kova-anodisoidusta alumiinista. Pienempi 470 ml kattila toimii myös kantena, isompi 800 ml kattila mitta-asteikolla.



Tarkoituksenani oli käyttää pääasiassa spriipoltinta ja hankinkin samalla trangian polttoainepullo, saas nähdä miten tälläisen läträttävän polttimen kanssa käy. Kattilasarjan sisään pitäisi näköjään mahtua myös kaasupatruuna ja poltin, hyvä että on vaihtoehtoja. Messinkinen spriipoltin näyttäisi olevan samanlainen, kuin Trangian keittimissä, joten onhan se, varmaan edes hyvä asia.

Jos näillä yksin vaellettavilla retkillä, tämä keitin olisi riittävä. Kahvin keittää kattilassa, keiton myös, muttei hauki sellaista, ei mahdu kokonaisena, ehkä, on vähän rajoilla. Jatkossakin, jos on mahdollista, tulee istuttua ja paistettua avotulella. Ensin poltetaan omat viinat ja sitten sukulaisten ja vasta sitten turvaudutaan huoltamoiden tarjontaan, sillä ei taida pitkäripaisesta saada tarpeeksi väkeviä aineita, eikä tarpeeksi kilpailukykyisin hinnoin. Enhän mä sitä maun takia keitäkkään.

Esbit:in kotisivuilta tarkemmin.
Hintaa oli postimaksuineen keittimellä ja polttoainepullolla pikkuisen yli 60€. Melko kallista, korvaakohan kotivakuutus, olihan se ikuinen takuu, olihan? Kerran se kirpaisee ja seuraavat hankinnat 3 vuoden kuluttua...

Ps. Pirtu palaa hyvin, jos ei nauti sisäisesti, vaikka lämmittäähän se niinkin...

2 kommenttia:

  1. minun viinoja et kyllä polta. ;)

    VastaaPoista
  2. Täytyy tässä jokukerta lähteä metsään keittimen kanssa ja ruveta viinanpolttoon. Taidan jälkikasvullekkin opettaa viinanpolton taidon...

    VastaaPoista