Puolipilvistä, melkein tuuleton keli, reppu pakattuna. Tänään yritän saada kuhaa ongen päähän, että kalaonnea vaan.
Vaikka puolipilvinen päivä olisi tulossa, niin ihan jo aamusta tarkenee.
kokeilen mato-onkea, korvikkeena silikoni haju toukat... Joku kävi välillä tökkimässä, pitäisi olla oikea mato.
Siinä sitten veneessä istuessa, värkkäsin Rapalann Countdownin ja Seniorin samaan siimaan. Seniori eteen ja Rapala perään. Ei ole kahta vapaa, mutta kaksi uistinta samaan aikaan vedessä.
Seniori ei siiman välissä uintiliikkeitä tehnyt, mutta sain rapalan uimaan syvemmällä.
Päivän ensimmäinen kuha, vähän on pieni, laskin kasvamaan.
Soudin Kaivantojoelle.
Eräherttu laavulla... Ei näin.
Takaisin järvellä, on melko tyyntä.
Päivän toinen kuha...
Ja kolmas...
Niin oli pieniä, että kasvamaan joutivat. Kun vähän isompaa löytyisi.
Ei tämäkään nyt hirveän iso ole, mutta otan ruuaksi.
Pääsen kokeilemaan savustuslaatikkoa.
Tummuva taivas ja ukkonen, parempi soutaa rantaan ja lopetella tältä päivältä.
Satoihan se sitten ihan reilusti.
Laitoin kalan jääkaappiin suolaantumaan, huomenna savustan.
Leppälastua...
Savustuslaatikon tilasin Happy Anglerilta. "Fladen Travel savustin" 19 euroa. Pieni on laatikko, vaan isoja ei ole kalatkaan.
Katajan oksaa ja sokeripalaa Isä joskus laittoi leppälastun joukkoon savupönttöön. Täytyy sitäkin joskus kokeilla.
Molemmista päistä oli lyhennettävä, että sai sopimaan.
Spriipoltin toimii lämmön lähteenä.
Reilu parikymmnetä minuuttia myöhemmin, näyttää hyvältä.
Ja oli hyvää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti