26.8.2016

Eräherttu laavu pidä siistinä

Olin 16.8.2016 pyöräillyt Erähertun laavulle kahvinkeittoon, laavulla odotti melkoinen sotku, joka ei kyllä mielialaa kohentanut. Yritän ymmärtää ja samalla en ymmärrä, en tuomitse ja samalla tuomitsen. Eihän siinä, kaivan repusta hanskat ja vedän nurkalla olevan jäteastian lähemmäksi...







Muovipenkki oli jotenkin, varmaan myös itsestään joutunut jokeen. Sain sen ongittua jatkovarren avulla kuivalle maalle. Särkyneitä lasin sirpaleita en varmaan saanut kaikkia talteen, että siitä pieni varoituksen sana koiranomistajille nyt jo metsästyskaudenkin taas jatkuessa.

Nuotiopaikka siivottu, tulet nuotioon ja virveli käteen.




Kolmas tai neljäs heitto ja hauki on iskenyt kiinni. Nyt kestää vapa ja uusittu siima.




Hauki saa hetken levätä laavun seinällä naulassa.




Vedän hauesta fileet.



Paistan suolalla ja sitruunapippurilla. Olen pitänyt nuotiossa hyvän aikaa isoa liekkiä, polttaakseni nuotiopohjaan jääneet paskat ja muut sulaneet muovit. Putsasin myös paistoritilän polttamalla, vedellä huuhtoen ja puulla hangaten. Luotan siihen että se on riittävän puhdas ja jottei kalaan tule sen suurempia muovin käryjä.




Keli on kostea, mutta laavussa on kuivaa.




Haukifileet on paisettu rapeaksi pinnaltaan, juuri sellaiseksi, kuin Isäkin aikoinaan hiilloskalaa paistoi. Olihan hyvää.

Päivä oli oikein onnistunut, vaikka laavun sotkujen siivoamiseen menikin hetki aikaa.


20.8.2016 kävin Kuuhankaveden rannalla kalalla... Risukeitin savutti hyvin.






Kalaa ei tällä kertaa tullut, mutta ruoka oli hyvää. Kävin myös katsomassa laavua ja se olikin ihan siisti.


24.8.2016 pakkasin taas reppua ja mukaan lähti pakastimesta naudan maksaa.







Leikkasin jäisestä maksasta kolme viipaletta jotka paloittelin.




Eräherttu laavulla laitoin kahviveden kiehumaan. Täydestä kattilasta saan aamukahvit ja lopuksi samaan veteen voi heittää perut kiehumaan.










Paistinpannuna toimii MSR retkilautanen. Hiukan voita ja kuutioidut maksat perään pannulle.




Maksan joukkoon hiukan keltasipulia ja suolaa.




Valmis annos.




Kävelin vielä Kuuhankaveden puolelle haukea yrittämään ja kyllähän se sieltä kiinni otti.




Reilun kokoinen hauki, josta vedin laavulla fileet ja toin kotiin jääkaappiin. Se on sitten taas kalapullia... Näillä muutamalla kerralla mitä on tullut laavulla käytyä, on se ollut nyt siisti. Toivotaan, että se sellaisena pysyy. Älkää sotkeko. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti