12.7.2015

Jälkiruokaa

(11.7.2015) Mansikoita ja rahkaa, oli Helin toive jälkiruuasta. Haetiin edellisenä iltana vielä juuri ennen kauppojen sulkeutumista toivottuja aineita. Eipä ole kovin usein tullut käytyä kaupassa niin myöhään, eipä silti, ei ollut ainakaan ruuhkaa.

Mansikoiden osto meni vähän mönkään, kun kysymys kuului, että minkälaisia mansikoita? Niin olin ajatellut tuoreita, mutta taisinkin siinä kiiressä tokaista, että eikös niitä siellä pakastealtaassa ole.

Kassalla en vielä kiinittänyt mitään huomiota pakastemansikoihin, mutta kotona ostoskassia purkaessa, aloin ihmettelemään että miksi ei tuoreita. Nämä mansikat on sitäpaitsi ulkomaalaisia, Belgialaisia... Eipä siinä, tuleehan nuokin nyt syötyä, jatkossa kotimaisia, olkoonkin sitten vaikka pakastettua, mutta kotimaisia.




Kerma on suomalaista... Yleiskoneessa vaahdoksi kaksi desiä kuohukermaa, joukkoon sokeria ja vaniljasokeria.




Sekoitetaan rahka kermavaahdon joukkoon.




Pakastemarja on kiehautettava kattilassa. Otan keitinveden talteen ja lisään mansikoille reilusti sokeria ja annan jäähtyä jääkaapissa.




Rahka kuppiin, päälle sokeroituja mansikoita ja loraus, lusikallinen pari todella makeaa sokeroitua "keitinvettä". Hyvää oli, täytyy tehdä toistekkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti