Reppu jälleen selässä astelen metsään ja ihastelen samalla sienien paljoutta. Todennäköisesti tatteja ja joitain rouskuja, mutta kun en ole täysin varma, niin saavat jäädä. Keltavahveroita on tullut kerättyä ja pakkaseen laitettua, viimekesäiset onkin syöty jo viimeistä rasiaa myöten.

Viritän puiden väliin sadeviitan ja risukeittimen laakean kiven päälle. Kerään kuivia risuja ja haen vettä.
Sytyttelen risukeittimen ja laitan kattilan tulille. Ei ihan kuivaa puuta, mutta palaa ja jos ei pala, niin ainakin savuttaa.

Repusta kaivan pussin jossa kuusi multaista pientä perunaa, kiitos Paapaikan. Viritän myös ongen valmiiksi ja kävelen rantakivelle heittelemään uistinta. Tiputan samalla perunat ranta hiekalle, jossa aallot niitä huuhtovat.

Muutaman heiton jälkeen pieni hauki iskee punaiseen minnowspooniin, mutta pyöräyttää siiman lumpeiden ympäri ja pääsee samalla irti.
Järveltä käy syksyinen tuuli, joten kaivan pipon päähäni. Onneksi laitoin pitkät kalsarit aamulla jalkaan. Kerään perunat rantavedestä ja kävelen katsomaan onko risukeittimessä enään liekkiä.

Tuli on sammunut, mutta hiillos hehkuu punaisena ja kattilassa vesi poreilee, hienoa. Kuorin perunat ja lisään muutaman risun keittimeen. Perunat saa pehmetä reilusti, jolloin keitosta tulee sosemaisempi.

Kuorin ja pienin myös sipulit ja lisään ne kohta kattilaan perunoiden joukkoon.

Sardiineja pää ja pyrstöt poistettu, muuten kokonaisina, öljyssä. Olen joskus ruisleivän päällä maistanut tomaattikastikkeessa olleita, mutta en kyllä kalakeittoa ole näistä aikaisemmin yrittänyt.

Perunat on pehmenneet joten lisään sardiinit ja suolaa kattilaan. annan keiton vielä hetken kiehua, kunnes kalat on pehmenneet perujen joukkoon.

Huumava kalakeiton tuoksu sekoittuu savuun ja syksyn raikkaaseen ilmaan. Kaivan repusta vielä palan ruisleipää ja alan syömään hyvällä ruokahalulla.
Keitto maistui hyvälle ja niinpä keitin vielä ruuan päälle kahvit. Voin suositella säilykesardiineja leivälle, kalakeittoon ja reppuun varalle varsinkin, jos ei ole kalaonnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti