10.3.2014

Uudet sivut

Kyllä kaikki vanhatkin lokikirjan jutut kirjoitusvirheineen löytyy edelleenkin täältä, mutta esimerkiksi albumi ja muut "Up and Down" sivut ovat nyt historiaa, vaikkakin tallessa.

Omia kotisivuja on tullut ylläpidettyä jo vuodesta 1996 ja sinä aikana on sivut olleet useammalla palveluntarjoajalla eri muodossa. Ensin Äänekosken Kauppaoppilaitoksella, MTV3, Googlepages, Webs ja nyt sitten Googlen Blogger.

Html koodi on noista varhaisista ajoista kehittynyt kovasti ja jotenkin on tuntunut siltä, että päivittämistä olisi helpotettava. Vähitellen vanhat palvelut ovat muuttuneet, tai kuoleet kokonaan pois uusien tieltä. Jos kyseistä vanhaa "elementtiä", tai ominaisuutta halusi omilla sivullaan käyttää, oli edessä koodin kirjoitusta. Viime aikoina koodi alkoikin näyttää melkoiselta sekasotkulta, jonka yhteen sovittaminen eri selaimille ja laitteille olikin melkoista leikkimistä.


Viimein päätin luopua perinteisen kotisivun ylläpidosta ja jatkaa juttujen kirjoittamista Bloggeriin, ilman välissä olevaa kotisivua. Blogia (lokikirja) olen käyttänyt nyt jo vajaan kymmenen vuotta, joten siihen siirtyminen ei ollut hankalaa. Ehkä hankalampaa on luopua jostain, joka on tuttua, jota on tottunut käyttämään ja näkemään.

Niin tai näin, jatkossa voin keskittyä kirjoittamiseen ja jättää koodaamisen, tässä tapauksessa Googlelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti