Usva leijaili pellolla ja ilma oli raikasta sateen jäljiltä. Laavulle on tuotu jokunen aika sitten lisää kuivia lapuja. Talvella oli lavut jo niin vähissä, että pinojen aluspuutkin joillakin kelpasivat nuotioon. Risukeitintä käyttäessäni en valmiita lapuja kaipaa. Tosin jos niitä on tarjolla, niin sitten ole yhden ison lavun pieninyt, kahvini keittänyt ja mahdollisesti makkarankin paistanut.
Onkohan tämä joka vuotinen ilmiö, kun säretään pulloja tässä laavulla. Viime vuonna oli ihan sama juttu. Tekisi mieli sanoa paha sana, mutta. Anteeksi. Minä olen varmasti viimeinen ihminen toisia neuvomaan, ei ne omatkaan ratkaisut yleensä ole järkeviä, tai oikeita.
Kerään isompia roskia laavun ympäriltä roskiin ja toivon, että pulloja särkenyt, ei satu laavulle samaan aikaan metsämiehen kanssa, jonka koira on juuri astunut tassunsa lasin sirpaleeseen. Ei välttämättä ole yhtä suopea, kuin allekirjoittanut.
Kylläpäs oli taas laadukasta täytetekstiä, pahoitteluni. Risukeittimessä palaa pilkottu kuusi lapu ja kattilassa höyryää joesta otettu vesi. Musta kahvi maistuu ruisleivän ja ylikypsän sian kyljen kanssa. Eikä leivälle tarvitse erikseen levitteitä, kun päälle leikkaa sikaa reilun, paksun palan.
Suosittelen, vataja maalaistuote, ylikypsä kylki.
Olihan mulla se onkikin mukana, että jos kokeilis. Kävelen Kuuhankaveden puolelle. Usva on hälvenemässä, eikä mikään sopisi aavemaiseen tunnelmaan paremmin, kuin yllättävä, kiristyvä veden pinnan alle kiitävä siima. Johon säpsähtäen havahtuisi viimeistään jarrun huutaessa.
Ei. Eipä noussut kalaa kuuhankaveden puolelta, joten kokeilen vielä laavun edestä. Toinen heitto, nykäisy tuntui kädessä ja eritoten olkapäässä. Rauhallinen veto jatkui ensi rynnistyksen jälkeen, liekö sitten veden kylmyyden vai mikä, mutta todellista taistelua ei saatu aikaan. Vedin kalan rannalle ja irroitin koukun. Kotona oli pakkasessa viimeinen viimekesän hauki odottamassa laittajaansa, joten en nyt haukea reppuuni aikonut laittaa.
Mikä lie hetkellinen mielenhäiriö, jota myös "catch and release" kalastukseksi joissain hienosto piireissä kutsutaan. Sillon harvoin, kun kalastan, ja kun vielä harvemmin saan sitä kalaa, niin sen otan kyllä syötäväksi. Ei ole niin leveä leipä, ettei siinä kala päällä menisi. No ei tullut tarkemmin katsottua, että olisiko ollut jo kutenut, vaan jos ei niin pääsipähän vielä sukuaan jatkamaan. Vai oliko se niin, että on hauki syönnillään, kun on kutu ohi?
Vempulan ruohonohjain katkesi kääntäessäni sitä takaisin paikoilleen. Voihan, joo uusi vempula perukkeen päähän ja seuraavalla kerralla uistinta ostaessa väri on helppo valinta, siis jos samanlaista enään löytyy.
Kunhan viimeinenkin hauki on pakkasesta syöty, päätyy seuraavat saaliit kyllä reppuun ja pannulle, tai sinne pakkaseen odottamaan vuoroaan. Nyt ei repussa kala tuoksunut astellessani Saleen hakemaan kätköön täytettä. Ehjät pullot ja tölkit toivat 75 senttiä palauttajalleen.
Niin aarre, kätkö, vai millä nimellä sitä pitäisi kutsua, on valmistumassa. Helille pientä päänvaivaa ja viitseliäisyys palkitaan. Todella mukava aamuinen kalastus reissu, näitä tulee toivottavasti lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti