29.3.2012

Aurinkopaneeli GoalZero

(28.3.2012) Herätyskello soi kohta Helille, aamukahvit on juotu. Pakkaan reppuun, retkikeittimen jossa kahvia, perunamuusijauhetta, soijarouhetta, sipulia, tomaattia, voita, leipää, lihaliemikuution, polttoainetta, juomapullo, muovikuksa + sihvilä, lusikka, makuualusta, ja...

Heli on herännyt ja pedannut sängyn. Syötyään kevyen aamupalan, joka ei muistuta punkerokerhon aamiaislautasta miltään osin, alan hoputtamaan Heliä kouluun ja luvattuani koulumatkalle pyörän, alkaa viimein tapahtua. Hyvin kerkesi varmaan kouluun, kun kello oli Helille soimassa 07:00 ja kouluunkin lähti jo ennen kahdeksaa :). Joo myönnetään, että oli oma lehmä ojassa, sillä halusin aamusta hiihtää Tervalammen rantaan.

Aamusta on vielä pakkasta, vaikka aurinko jo lämmittääkin. Kannan sukset urheilukentän reunalle josta jatkan hiihtäen. Pitkä ei ole matka ja sehän on allekirjoittaneen mieleen, vaikkakin miinus täytyy antaa keittiön pöydälle jääneistä aurinkolaseista, joille nyt olisi ollut käyttöä. Onkin tullut käytettyä noita aurinkolaseja vasta hyvin vähän aikaa, enkä ole niihin oikein tottunut. Edes autolla ajaessa en tykkää niitä pitää, sillä jotenkin tuntuu, että näöstä häviää terävyys, sikäli kun autoa nyt enään tulee edes ajettua. Muussa käytössä ne on hyvät, kuten kalastuksessa ja nyt keväisellä hangella auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta, joten koitappa muistaa seuraavalla kerralla.



Hanki kantaa leveää suksea ainakin näin aamusta vielä hyvin, päivällä onkin sitten jo pehmeää. Hiihdän lammen jäällä kohti leiripaikkaa. Siihen paistaa aurinko hyvin aamusta ja vielä päivälläkin lammen yli. Potkin sukset jalasta ja nostan ne kuusta vasten nojaamaan aurinkoa kohti, lumi sulaa suksen pinnalla.



Kaivan repusta... Muovikuksan + sihvilän, lusikan, makuualustan, ja Nomad 7 aurinko paneelin. Hommasin uuden aurinkokenno laturin korvaamaan edellisen Solarstrap laturin. Oikeastaan ostin paketin johon kuuluu itse paneeli ja akkulaturi AA + AAA kokoisten akkujen lataamista varten. Sain paneelin edellisenä päivänä haettua postista, joten olihan sitä päästävä mitä pikimmiten testaamaan.

Jos tarkempia tietoja haluaa, niin katsoppa tuolta http://www.goalzero.com

Samsung galaxy xcover on nykyinen puhelimeni, jonka isompi kosketusnäyttö syö taas akkua paljon aikaisempia puhelimia enemmän, akunkin tosin ollessa isompi, 1500 mAh. Niin että siitä se ajatus sitten lähti, hommaan uuden aurinkopaneelin puhelinta varten. Tämän löysin Antennikaupasta. Muutaman viikon aihetta tutkiessani, oli valinta selvä ja päädyin GOALZERO tuotteeseen. Se onko se tällä hetkellä markkinoiden paras hinnalta ja laadulta, niin siihen en osaa sanoa, toivon vain, että toimii edes välttävästi. Nähtäväksihän se sitten jää, miten hyvin toimii pilvisellä, sateisella, kylmällä, kun taivaalta sataa kissoja ja koiria...



Nyt ole ripustanut paneelin suksea vasten ja suunnannut aurinkoon, tarkoituksena on ladata akkupaketti, siis 4 kappaletta AA akkuja. Joten testaamaan...

Paneeli latasi tyhjät akut noin kolmessa tunnissa täyteen ja suostuipa se lataamaan puhelintakin suoraan ilman akkuja. Johtuukohan sitten lumen säteilystä vai mistä, mutta puhelin ilmoitti latauksesta vaikka aurinkopaneeli ei ollut suunnattu aurinkoon, vaan aivan toiseen suuntaan. Lataus loppui vain, kun laitoin paneelit vastakkain ja jatkui heti ne avattuani. Leiripaikalla aurinko paistoi puiden välistä, vaikkakin pilvettömältä taivaalta.

Täyteen en kerennyt puhelinta lataamaan sillä oli suksittava... Siis palattava kotiin, Helin päästessä koulusta kahdelta.

Ainakin näin alustavasti vaikuttaa monin verroin tehokkaammalta laturilta, kuin aikaisempi Solarstrap, onhan paneelin pinta-alakin 8 kertaa isompi. Vanhaa strappia käytin menestyksekkäästi muummoassa, Sevettjärveltä itään reissulla ja Pyörällä Laukaa Uurainen, sekä muilla reissuilla. Mutta lähellä oli monesti puhelimen akun hyytyminen, kun laturin akku oli jo syöty tyhjäksi, eikä pilvinen päivä enään tarjonnut riittävästi latausta varsinkaan, kun sitä olisi ollut oltava melkein 10 tuntia yhtäjaksoisesti. Tosin jos puhelinta käyttäisi vain soittamiseen ja pitäisi sen päältä pois kytkettynä, riittäisi virta hienosti. Allekirjoittanut kun tuppaa käyttämään puhelinta kuvaamiseen, niin se on aina päällä, vaikkakaan ei aina kytkettynä operaattoriin. Lisäksi käytän puhelimen kartta sovelluksia, kuuntelen radiota, taskulamppua ja saatan lähettää kuvia suoraan tänne sivuille, tai muille multimediaviestinä. Siis ei ihme, että ei akku kauaa kestä.



Nokialaisen 3720c akku oli 3,7V 1050mAh 3,9Wh ja sitä vanhemman Sport 5500 3,7V 890mAh 3,9Wh. Solarstrap lataa omaa sisäistä akkuaan joka on 5,5V 800mAh 3,7Wh. NOMAD 7 aurinkopaneelissa ei ole sisäistä akkua, vaan siihen on saatavissa erillinen akkulaturi. Periaatteessa paneelilla voisi ladata muitakin powerpakkeja jotka käyttävät USB liitäntää. Tuon akkupaketin amppeerit onkin sitten hankalampi selvittää, sillä mukana tulleet 2000mAh 1,5v AA akut eivät jaksa ladata Xcoveria tyhjästä, kuin puoleen. Mitään päiväystä tai muuta valmistus päivämäärää en akuista löytänyt, joten en tiedä akkujen ikää, tai kuinka terveitä ne ovat.



Jonkinlaisen powerpakin olisin jo aikaisemmin halunnut hankkia, mutta katsotaan tuleeko se nyt hommattua vai riittääkö tämä "Guide 10 Adventure Kit" paketti. Jatkossa kokeiltava vielä miten toimii pilvisellä kelillä, vai toimiiko ollenkaan...

Niin oli siinä sitten aikaa istua ja keitellä perunamuusia ja juoda kahvia, kun aurinkokenno siirtää virtaa akkuihin. Video alla...



Yksinäinen joutsen kaartoi leiripaikan edestä, kärpänen oli herännyt horroksesta ja olipa pajunkissatkin jo kuorensa melkein pudottaneet. Istun ja katson aurinkoenergian siirtymistä paneelista akkuun. Joo kyllä sitä voi seurata, eli ottaa hyvän asennon puun juurelta ja laitetaan reppu pään alle, silmiä ei ole pakko pitää kokoaikaa auki. Täytyypä jatkaa harrastusta, jos ei huomenna, niin ylihuomenna jo mahdollisesti on jonnekkin käppäiltävä. Toivottavasti paistaa aurinko, tai ei paista, no ihan sama kunhan ei sada niitä kissoja ja koiria.

Vuonna 2042 käytän varmaan ydin-, tai Fuusioenergiaa saunoakseni telttasaunassa jossain päin lappia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti