3.6.2011

Kalareissu Kuuhankavedelle

(2.6.2011) Kumisaappaat jalkaan, reppu selkään ja polkupyörillä kuuhankaveden rantaan 9-tien varrelle. Aamulla keli tuntui kolealta, vaan se ei tosikalastajia häirinnyt. Jos tänään saataisiin se, Helin ensimmäinen hauki virvelillä...



Saappaat jalassa oli mukava kahlata rantavedessä ja etsiä aarteita. Vesi on vielä kylmää, mutta silti jo aamutuimaan joku, tai jotkut hurjat olivat uimassa. Kaislikossa suhisee ja siellä täällä kalat mulahtelivat. Onget kuntoon ja tappajahaukea jahtaamaan.



Kauaa ei ehditty vesistöä pommittaa, kun Helillä iski kiinni, valtava hauki. Väsytys oli raivoisaa, aika ajoin jopa epätoivoista. Kaislikko oli hankalasti aina edessä, kalan vetäessä, ja kuin pujoitellen kaislojen lomitse siimaa solmuun. Lopuksi muutama askel taakse kuivalle maalle ja hauki näki voittajansa. Olihan siinä vähän säpinää, kalan iskiessä Helin uistimeen.



Hengiltä oli saatava tuo kala ja Heli alkoikin sitä kepillä pieksemään. Empä haluaisi nyt olla tuo kala. Uistin saatiin irti ja sitten olisi suolistuksen vuoro.



Annoin puukon Helille ja kyllähän se onnistui ihan hyvin, vaikka tarkkana saa olla terävän puukon kanssa. "Suolet näytti ällöttävältä". Pää jätettiin paikoilleen, vaikka allekirjoittanut joutuikin kantamaan tämän valtavan saaliin kotiin jatkokäsittelyä varten. Kalapullia?



Vielä jatkettiin kalastusta jonkin aikaa ja kierrettiin jälleen 9-tien alitse, kuitenkaan enään mitään saamatta. Nälkä alkoi kurnia, oli aamupala jäänyt aamulla syömättä ja nyt reilusti puolenpäivän jälkeen tuntui jo maha kurnivan. Kettukarkki suuhun, kulaus vettä päälle ja niin jaksettiin polkea taas kotiin.

Onhan se hyvä joskus saada kalaa näillä reissuilla, niin niitä sitten voi kalastusreissuiksi kutsua ja ei lopu mielenkiinto heti alkuunsa.

Kotona ottettiin hauesta fileet ja laitettiin suolattuna jääkaappiin. Jotakin hyvää tästä huomenna tehdään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti