Urheilukentän reunalta oli mukava lasketella hakkuuaukon yli, hangen kantaessa suksia. Välillä olisi tietenkin pysähyttävä katsomaan jäniksen jälkiä ja muitakin koloja.
Pakkasta oli kymmenkunta astetta, taivas oli pilvinen ja hetkittäin satoi lunta. Aamulla olin pähkäillyt kumman otan selkääni, otso-repun, vai rinkan. Päädyin pienempään reppuun ja kyllähän siihenkin kaikki tarvittava sopi, eli retkikeitin, makuualusta, makkaraa, hampurilaiset, onki, kaira ja jotain muuta pientä sälää.
Kairaa olin kokeillut edellisen kerran Konnevedellä... Tylsä... Niinpä kaira oli tarkoitus teroittaa ennen seuraavaa reissua, tai ostaa vaihtoterä. Kumpikaan vaihtoehto ei ole ilmainen, joten olisiko jokin muu konsti. Olin kuullut kerrottavan ja lueskellut, ettei terään pidä mennä itse koskemaan. Minähän olen aina tehnyt kaiken juuri toisin, kun olisi hyvä, joten nytkin päätin kokeilla itse teroitta terää. Niinpä edellisellä viikolla Paapaikalla otin hiontalaikan kulmahiomakoneeseen ja kaira toiseen käteen. Kyllä se tästä.
Tarkastellessani terää lähempää, huomasin sen terän kärjen kääntyneen hiukan ylöspäin ja alin kohta terässä ei ollut sen terä, vaan vajaa muutama milli siitä eteenpäin. Terän kärki ei osunut jäähän siis ensimmäisenä, joten uskoin että siinä olisi vika. Terää en pystyisi enkä osaisi käntää, joten tyydyin hiomalaikalla pyyhkäisemään muutaman kerran ja lopuksi varovasti niin, että terän kärki kääntyisi hiukan alaspäin. Siis todella vähän, alle puoli milliä reilusti. Terän alapuolelle en koskenut, vaan jätin hiontalaikan alaspäin kääntämän reunan paikoilleen. Se että toimisiko tämä kaira enään koskaan tällä terällä, sitä en voinut tietää. No sitten olisi hommattava sellainen vaihtoterä, jos tätä ei enään kehtaisi kenellekkään teroitettavaksi viedä.
Vihdoin jäällä, potkin sukset jalastani ja laskin repun alas. Irroitin kairan repusta, teräsuoja tippui jäälle. Nyt nähdään, tuliko tästä reissusta kala- vai pelkkä hiihtoretki. Potkaisin lunta syrjään, käänsin kammen kairassa paikoilleen ja laskin terän varovasti jäätä vasten. Ensimmäiset pyöräytykset ja, aivan tylsä se ei ollut vaan ei kyllä teräväkään. Heli tahtoi kokeilla, pyöritti ja pyöritti, ääni alkoi muuttua, kunnes kaira hirtti kiinni. Ei tätä jaksa pyörittää. Kokeilin vuorostani ja kas kummaa, kaira alkoi upota jäähän aina vain paremmin ja paremmin. Läpi... Kairaampa tuonne kauemmaksi vielä toisenkin reiän ja kävelin jonkin matkaa syvemmälle. Taas potkaisin lumen jäältä ja laskin kairan varovasti jäälle. Rohina kertoi, että hyvin syö ja pilkkiavanto oli valmis hetkessä. Terä oli siis terävä, mutta kuinka monta reikää sillä pystyis vielä kairaamaan, olisi arvoitus.
Johtopäätelmä. Kaira on ainakin toistaiseksi terävämpi, kuin Konneveden reissulla, jolloin 15-20 minuuttia sain kulumaan yhden reiän kairaamiseen. Joten lukemani vinkit netistä tuntuivat toimivan. Saas nähdä kauanko pysyy terässä...
Onki on valmiina edelliseltä reissulta ja vaikka Heli sitä hetken jaksaakin vahtia (n.1 minuutin) saa se olla rauhassa loppu aikaa. Allekirjoittaneen tyyli on ettei pidä turhaan hötkyillä, joten turhaan en onkeen koske. Paitsi valokuvassa...
Heli alkoi touhuta omia juttuja, oli tuonut mukanaan hevosen. Sille piti tehdä aitaus, ruokaa etsiä, ratsastaa ja kaikkea mahdollista. Minä tein taasen niitä omia juttuja, retkikeitin esille ja lunta sulattamaan. Kaakao oli valmista tuossa tuokiossa.
Hampurilaiset syötiin hetkessä ja makkarat oli vielä paistettava. X-tra uunilenkki oli tälläkertaa mitä jääkaapista löytyi, vaikka jokin lihaisampi makkara olisi allekirjoittaneen mieleen, ei se taas maistuisi Helille. Hyvää oli.
Kalaa ei saatu kovasta yrityksestä huolimatta, mutta nähtiin paljon muuta, kuten joutsenia, pystykorva, jäniksen jälkiä ja papanoita. Ihan hyvä retki, vaikka takaisin hiihdettäessä, meinasi Helillä voimat loppua ylämäessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti