Karjalanpiirakat

(12.2.2011) Leipää pitäisi leipoa, vaan taidan kokeilla taas vaihteeksi karjalanpiirakoita. Siitä on jo sen verta pitkä aika, että on unohtanut kuinka työlästä se on, joten voi hyvillä mielin alkaa urakkaan ja eiköhän se siitä taas palaudu mieleen. Seuraavalla kerralla haetaan piirakat sitten taas kaupasta.

Kokkikirja auki, ei sillä, että allekirjoittaneen tarvitsisi reseptiä katsoa, vaan siksi, niin juuri siksi... Ei ole monimutkaista, joten taikina on pian muotoutunut ja riisipuurokin on jo kiehunut. Kaulinta ei allekirjoittaneella ole, vaan käytännössä hyväksi on osoittautunut 2 litran muovipullo vedellä täytettynä.

Suurin homma onkin lättyjen kauliminen, vaikka taikina onkin pieni, vain 35 piirakan kokoinen. Meinaa usko loppua puolenvälin jälkeen, vaan siitä ne valmistuu pikku hiljaa. Puuroa on varmasti riittävästi ja sitä jääkin seuraavaksi aamuksi lautasellinen.

Piirakat on rypytetty, "ulkomuistista" malliahan ei ole vähään aikaan ollut. Sähköuuni on lämmennyt 300 asteeseen, se siis on täysillä ja pienellä jännityksellä seuraan syttyykö tiskialtaan takunen tuleen. Mitä vielä, 15 minuutin kuluttua otan ensimmäisen pelli uunista ja tuoksut on ainakin kohdallaan, toivottavasti makukin on edes siedettävä.

Kaksi pellillistä paistettu ja on aika maistaa kahvin kanssa tekeleitä. Pitsaa jäi edelliseltä päivältä joten ihan tyhjän päälle ei pudota jos maku ei syystä tai toisesta ole onnistunut. Mutta onnistuihan se, eihän näin yksinkertaisessa piirakassa voi oikein mikään mennä pieleen, tai siis voihan tietysti, mutta jos niin kävisi, niin siitähän ei kukaan varmaan puhuisi.

Nyt vien hyvällä omallatunnolla pussillisen uunituoreita piirakoita maistiaisiksi kokeneemmille... Ensiviikolla todellakin haetaan piirakat kaupasta.