13.12.2024

Kukon teurastus

(10.12.2024) Pyöräilen aamusta Paapaikan suuntaan, aurinko on jo noussut ja värjää taivaanrantaa kirkkailla väreillä.

Kukkoja olisi tarkoitus teurastaa.

Keli on hieno, hiukan pakkasta, ei tuule ja luntakin on maassa.

Jokohan on kukot heränneet?

Onhan ne, varmaan jo kukonlaulun aikaan.

Muutama ylimääräinen kukko kanalassa, nuoria siis vielä ja melko pieniä, mutta kanalassa ei sovi monesti olemaan montaa kukkoa, eikä vättämättä ole tilojakaan talven tullen isommalle sakille, joten...

Kukko laskettu pölkylle viimeisen kerran.

Pieni Fiskarsin retkikirves on riittävä, sillä on hyvä lyödä.

Jotkut tainnuttaa linnun ennen kaulan poikki lyömistä, vaan hyvin se onnistuu ilmankin, kun on joku kaverina, joka rauhassa linnun laskee pölkylle, ja sitten vain napakka isku kaulaan.

Hetken saattaa lintu pyristellä, mutta kun pitää kiinni, niin se ei pääse karkuun juoksemaan...    :)

Kukot ämpärissä, otin niistä rintapalat ja koivet. Oli niin pieniä, että ei ole paljoa syömistä.

Huuhtelen lihat kotona ja saaliinhan voisi punnita.

Rintafileitä noin 500 g.

Ja koipiakin vajaa kilo.




Isommasta kukosta saa enemmän talteen kynimällä.

Itse tykkään nahasta, kun sen paistaa rapeaksi, on se todella hyvää.

Hiukan on enempi hommaa nyppimisessä, kuin jos nylkemällä nahka pois.

200-175 astetta ja kokonainen kukko uuniin ritilälle, pelti alle keräämään valumat.

Riisin kanssa on maistunut tämäkin yksilö.

Yksinkertaista ja hyvää...

Nämä lihat menee nyt pakkaseen.





Mitäs tänään syötäisiin...?

Tänään sitten keitetään riisiä ja paistetaan kukon rintaa.

Laitan riisiin suolaa ja currya.

Fileet on sulaneet ja paistinpannu on lämpenemässä.

Paistamiseen rapsiöljyä ja voita.

Paistan pinnan rapeaksi.

lisään suolan lihoille, tilkka vettä pannulle, lämmöt pois ja kansi päälle. Saa hetken siinä liha huilata.

Riisiä, kukkoa, punajuuria, kaalia ja soijakastiketta...

Eipä siinä lihat lautasella kauaa pyörinyt, oikein oli hyvää ja oikein lähiruokaa. No riisi nyt on melko kaukaa, se ei ole lähiruokaa, tai edes kotimaista, mutta voisihan senkin vaihtaa vaikka perunoihin.

Mutta hyvää oli tämäkin.

Kiitos kukoista.

Jokohan sitä huomenna pilkille, kukon laulun aikaan?

6.12.2024

Kahvinkeittoon jäälle

Kalalle ei ole nyt veneellä enään päässyt, eikä ole oikein arvannut jäällekkään vielä mennä, vai arvaisiko?

Pitäisiköhän käydä katsomassa, jos otan tuosta kahvivehkeet reppuun, ja...

Vene odottaa siinä kevättä, jota minäkin odotan, mutta nyt odotan kuitenkin pakkasia. Saisi olla kymmenkunta astetta, niin vahvistuisi jäät. Sitten pääsisi pilkille ja jos innostuu, niin voisihan sitä katiskatkin jään alle laittaa...

Kylmän näköistä, tuuli puhaltaa lunta jään pinnalla, puusta tippunut lehti katoaa hetkessä horisonttiin...

Ei ole kyllä pelkästään kylmän näköistä, kaivan repusta lisää vaatetta päälle.

Talvi on tullut.

Kepakko menee jäästä läpi, lyödessäni samaan kohtaan kolmannen kerran.

Jää halkeilee, astun varovasti taaksepäin. Kyllä sen pitäisi kestää. Kokeilen kädellä jään vahvuutta, 7 cm.

Kävelen hiukan eteenpäin ja lyön kepin jään läpi, 5 cm. Kävelläämpäs rannan suuntaisesti.
 
Kuuhankavesi aseman selkä ja Kalasaari.

Kahvit oli tarkoitus jäällä keitellä, joten ranta pusikosta nappaan mukaan muutaman risun.

Riittävän kuivaa.

Ja pullaa kahvin kanssa.

Piti viritellä foliota tuulen suojaksi risukeittimelle, vaikka tässä suojainen paikka onkin.

Hampurilaiset oli jäässä, joten ne sai sulaa risukeittimen lämmössä, sämpylät alalämmöllä ja pihvit ylälämmöllä kattilan päällä.
 
Kahvi maistuu kuumana, mustana, ilman maitoa tai sokeria. Tosin kauaa ei kahvi ole kuumaa, tuulen puhaltaessa pöllyävää lunta kahvikupin reunalle. En jää odottelemaan pidemmäksi aikaa, että kahvista tulee jääkahvia. Haukkaan hampurilaiset ja hörppään kahvikupin tyhjäksi.

Kyllä sinne jäälle kohta pääsee, en pidä kiirettä, avantouinti ei ole minun lajini.

Ps. Menkää pihalle, vaikka kahville.