Tervalammella kalalla

(26.3.2011) Aamulla kahdeksan jälkeen, kahvit juotu, riisimurot syöty, sukset jalassa... Kokeillaan, jos saataisiin Tervalammesta se ensimmäinen kala.

Urheilukentän reunalta oli mukava lasketella hakkuuaukon yli, hangen kantaessa suksia. Välillä olisi tietenkin pysähyttävä katsomaan jäniksen jälkiä ja muitakin koloja.

Pakkasta oli kymmenkunta astetta, taivas oli pilvinen ja hetkittäin satoi lunta. Aamulla olin pähkäillyt kumman otan selkääni, otso-repun, vai rinkan. Päädyin pienempään reppuun ja kyllähän siihenkin kaikki tarvittava sopi, eli retkikeitin, makuualusta, makkaraa, hampurilaiset, onki, kaira ja jotain muuta pientä sälää.

Kairaa olin kokeillut edellisen kerran Konnevedellä... Tylsä... Niinpä kaira oli tarkoitus teroittaa ennen seuraavaa reissua, tai ostaa vaihtoterä. Kumpikaan vaihtoehto ei ole ilmainen, joten olisiko jokin muu konsti. Olin kuullut kerrottavan ja lueskellut, ettei terään pidä mennä itse koskemaan. Minähän olen aina tehnyt kaiken juuri toisin, kun olisi hyvä, joten nytkin päätin kokeilla itse teroitta terää. Niinpä edellisellä viikolla Paapaikalla otin hiontalaikan kulmahiomakoneeseen ja kaira toiseen käteen. Kyllä se tästä.

Tarkastellessani terää lähempää, huomasin sen terän kärjen kääntyneen hiukan ylöspäin ja alin kohta terässä ei ollut sen terä, vaan vajaa muutama milli siitä eteenpäin. Terän kärki ei osunut jäähän siis ensimmäisenä, joten uskoin että siinä olisi vika. Terää en pystyisi enkä osaisi käntää, joten tyydyin hiomalaikalla pyyhkäisemään muutaman kerran ja lopuksi varovasti niin, että terän kärki kääntyisi hiukan alaspäin. Siis todella vähän, alle puoli milliä reilusti. Terän alapuolelle en koskenut, vaan jätin hiontalaikan alaspäin kääntämän reunan paikoilleen. Se että toimisiko tämä kaira enään koskaan tällä terällä, sitä en voinut tietää. No sitten olisi hommattava sellainen vaihtoterä, jos tätä ei enään kehtaisi kenellekkään teroitettavaksi viedä.

Vihdoin jäällä, potkin sukset jalastani ja laskin repun alas. Irroitin kairan repusta, teräsuoja tippui jäälle. Nyt nähdään, tuliko tästä reissusta kala- vai pelkkä hiihtoretki. Potkaisin lunta syrjään, käänsin kammen kairassa paikoilleen ja laskin terän varovasti jäätä vasten. Ensimmäiset pyöräytykset ja, aivan tylsä se ei ollut vaan ei kyllä teräväkään. Heli tahtoi kokeilla, pyöritti ja pyöritti, ääni alkoi muuttua, kunnes kaira hirtti kiinni. Ei tätä jaksa pyörittää. Kokeilin vuorostani ja kas kummaa, kaira alkoi upota jäähän aina vain paremmin ja paremmin. Läpi... Kairaampa tuonne kauemmaksi vielä toisenkin reiän ja kävelin jonkin matkaa syvemmälle. Taas potkaisin lumen jäältä ja laskin kairan varovasti jäälle. Rohina kertoi, että hyvin syö ja pilkkiavanto oli valmis hetkessä. Terä oli siis terävä, mutta kuinka monta reikää sillä pystyis vielä kairaamaan, olisi arvoitus.

Johtopäätelmä. Kaira on ainakin toistaiseksi terävämpi, kuin Konneveden reissulla, jolloin 15-20 minuuttia sain kulumaan yhden reiän kairaamiseen. Joten lukemani vinkit netistä tuntuivat toimivan. Saas nähdä kauanko pysyy terässä...

Onki on valmiina edelliseltä reissulta ja vaikka Heli sitä hetken jaksaakin vahtia (n.1 minuutin) saa se olla rauhassa loppu aikaa. Allekirjoittaneen tyyli on ettei pidä turhaan hötkyillä, joten turhaan en onkeen koske. Paitsi valokuvassa...

Heli alkoi touhuta omia juttuja, oli tuonut mukanaan hevosen. Sille piti tehdä aitaus, ruokaa etsiä, ratsastaa ja kaikkea mahdollista. Minä tein taasen niitä omia juttuja, retkikeitin esille ja lunta sulattamaan. Kaakao oli valmista tuossa tuokiossa.

Hampurilaiset syötiin hetkessä ja makkarat oli vielä paistettava. X-tra uunilenkki oli tälläkertaa mitä jääkaapista löytyi, vaikka jokin lihaisampi makkara olisi allekirjoittaneen mieleen, ei se taas maistuisi Helille. Hyvää oli.

Kalaa ei saatu kovasta yrityksestä huolimatta, mutta nähtiin paljon muuta, kuten joutsenia, pystykorva, jäniksen jälkiä ja papanoita. Ihan hyvä retki, vaikka takaisin hiihdettäessä, meinasi Helillä voimat loppua ylämäessä.

Konnevedelle pilkille

(12.3.2011) Herätys ei ollut vielä pärähtänyt soimaan, mutta kuitenkin on jo valoisaa, olenko nukkunut liian pitkään vai onko näin aamutuimaan innostunut aurinko pilvettömältä taivaalta paistamaan. No sehän se jälkimmäinen, joten aamu näyttää mainiolta. Keittelen kahvit ja pakkaan viimeiset romut rinkkaan. Niin tarkoitus olisi lähteä metsäkoneyrittäjän mukaan, että samalla olisi mahdollisuus käydä pilkillä. Ja mikäli vanhat merkit pitää paikkaansa on se samalla talven ensimmäinen ja mahdollisesti viimeinen pilkkireissu... Kevättä ja sulia vesiä odotellessa...

Rinkka oli valinta selkään, sillä tarkoitus olisi hiihtää jäälle ja toivottavasti sieltä poiskin. Kairan saa putkirinkkaan myös helpommin kiinni ja tuleepahan käytettyä eden yhden kerran... Kahvit on juotu, pakkaan autoon rinkan, sukset ja muistimpas ne sauvat myös. Vauhtia haetaa "Paapaikka":lta ja suunta on Konneveden pohjoispuolelle.

- On siinä apumies "joutomies", kun ensimmäiseksi työmaalla se laittaa sukset jalkaan, heittää repun selkään ja lähtee hiihtämään kohti järveä, millonkas niitä öljyjä...

Keli on komea ja suuntaan järvelle miltei heti, kun konemies on saanut auton parkkiin, mitähän se oikein tuumaa, pitäisköhän ne öljyt kattoo... Suksi luistaa hyvin näin alamäkeen, toivottavasti takaisin tullessa ei lipsu, mietin laskiessani järvelle.

Hiihdän lahdelman toiselle puolelle vastatuuleen, kunnes saan lähenevästä puustosta tuulensuojaa. Tässä on varmaan hyvä ottipaikka :) ja heitän rinkan selästäni, lyön sauvat lumeen jotka tuuli välittömästi kaataa nurin. Just, varmaan kohta juoksen, jos en sauvojen niin makuualustan perässä pitkin järven selkää. Virittelen sukset ja sauvvat lumelle penkiksi ja alan kairata ensimmäistä reikää...

Kairaan edelleenkin, sitä ensimmäistä reikää... Menihän se viimein läpi, vaan mitäpä mieltä olen kairan terävyydestä, voisihan sen jossain teroituttaa, sillä itsehän näitä ei kannattaa teroitella, paitsi jos on timantti taskussa...

Virittelen avokelan vanhaan vapaan, jota tuli joskus aikoinaan Uuraisten reissulla vähä vahingossa lyhennettyä, nyt se pääsi pilkkivavaksi. Eläviä toukkia ei ole, mutta liekö täällä kalojakaan, joten silikooni toukat saa kelvata.

Tuuli yltyy ja lopulta taivaalle alkaa kerääntymään pilviä, hetki sitten taivas oli melkein kirkas ja nyt aurinko vain pilkahtelee sieltä täältä. Mutta kuitenkin taidan olla juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sillä missään muualla en nyt haluaisi olla...

Nykäisy... Ja sieltähän se nousee, järven ehkäpä viimeinen ahven on jostain käsittämättömästä syystä, jäänyt tosikalamiehen koukkuun. Naama virneessä nostan kalan ylös ja vilkuilen ympärilleni, näkikö kukaan... Enempää ei kalaa noussutkaan, mutta silti laitoin kalan pussiin ja rinkkaan, sillä eihän kukaan usko, jos ei ole todisteita.

Kamat kasaan ja hiihtämään autolle. Nousu rannasta olikin tehtävä sivuttain, sillä luistohan on yhtä hyvä alas tultaessa, kuin ylös kiivetessä. Autolla sainkin sitten termoksestä lämmintä, tai kuumaahan se oli, teetä ja leipää, taisimpa pullankin hotkasta. Kiitos niistä.

Jotain pientä siinä tuli vielä tuusattua ja sitten koneiden siirtoa. Retkellä pitää syödä hyvin että jaksaa, ja nyt onkin aikaa vielä keitellä muusit ja taidampa kuoria joukkoon porkkanan, vähän sipuliakin, lihaliemikuutiota unohtamatta. Soija rouheen jätin pois ja söin tavallaan kasvissosekeittoa, ihan hyvää, täytyy tehdä toistekkin.

Pakkailin repua ja heittelin kamat autoon, saattaisihan sitä vielä pilkillä käydä, jos keli on kohdallaan ja kaira terävä. Vaikka sitten sitä kevättä odotellessa.

Ps. Kiitos reissusta, niin ne öljyt ja tulikos se radio asennettua?...