Aamuinen Kuuhankavesi

(29.8.2009) klo 05:59 juuri enne kellon herätystä, kuin niin monesti aikaisemminkin, on minulla tapana herätä ennen herätyskellon soimista. Heli nukkuu vielä ja saa nukkuakin, puuro on ensin keitettävä ja allekirjoittaneelle myös kahvia.

Aamutoimet kestävät aina oman aikansa, mutta kyllä tästä vielä keretään kalalle, jota Heli oli toivonut. Tosin se aamusta tapahtuva kalastus, on suhteellinen käsite ja tottahan se on, Helinkin mielestä oli hiukan liian aikaista, niinpä emme pitäneet mitään kiirettä, vaan olimme järvellä vasta parin tunnin kuluttua.

Kuuhankavesi on vieläkin kovin tuntematonta, joten tänään sitä tuntemusta tulisi lisää. kävin edellisenä päivänä katsomassa millaisia paikkoja 9-tien varrella olisi ja soveltuisiko se ollenkaan kalastukseen ja liikkumiseen vilkkaan liikenteen takia. Hyvältä näytti, ei tulisi olemaan ongelmia ja Helikin pärjäisi hyvin, mikäli ei ajokaistalle juokse.

Heli halusi turvautua heti mato-onkeen. Olimme aamulla ennen lähtöä keränneet takapihalta muutamia matosia, joten ne olivat nyt tarpeen, vaikka loppuivatkin kesken päivän aikana. Virvelillä käytettäessä mato-onkea, saa kohon koukkuineen heitettyä pidemmälle kuin perinteisellä ongella. Mutta siinä on myös omat hankaluutensa. Itse suosin heittokalastusta.

Aloitimme ensimmäisestä kohteesta, jossa oltiin käyty jo aikaisemmin, uimaranta. Siis tietohan se oli, että eihän kukaan voi kalaa uimarannalta saada, tosin paikalla on helppo heittää niin virveliä, kuin matoakin. Kunhan muistaa varoa mattojen pesupaikalta tulevaa vedenottoputkea, joka nousee pintaan noin 20 metrin päässä rannasta, aivan kivilaiturin vieressä. Niin ja vessatkin on lähellä, eikä näin aikaisin ja kylmällä kelillä täällä olisi ketään uimassakaan.



Sitä kalaa ei uimarannalta saatu, joten jatkoimme matkaamme kävellen 9-tien varrella sijaitsevalle levähdyspaikalle ja sieltä rantaan. Jos unohdetaan liikenteen aiheuttama melu, niin voi kuvitella tällaisen paikan minne tahansa korpeen, kauaksi susirajan taakse. Ainakin sellaisen kuvan sain edellispäivän vierailullani, jolloin järven tyynen pinnan, rikkoi silkkiuikun pintaan nousu, sankan sumuverhon keskellä. Nyt ei sumua ollut ja silkkiuikkukin oli siirtynyt kauemmas, joten sen saattoi havaita vain kiikareilla. Heli oli näkevinään sen myös paljaalla silmällä...
Kalaa taitaisi olla myös, Heli juoksi takaisin tutkimusretkeltään ja sanoi nähneensä rannassa valtavan kalan, se oli hauki...

Sitä olisi pitänyt heti päästä mato-ongella härnäämään, mutta kun tuntui samalla nälkä kurnivan omaa vatsaa, sovimme syötyämme kokeilevan, josko se kyseinen hauki siellä rannassa vielä olisi.

Nuotiopaikalla söisimme eväät, joita aamulla Heli oli vielä melkein unissaan valmistellut. Nuotiopaikkaa, ei sitten sinne korpeen susirajan taakse oikein voisi kuvitellakkaan, rikottuja kaljapulloja, tölkkejä, ym. roskia ja näitä osittain nuotiossa poltettuna, siis kaikkea sellaista, mitä ei sieltä susirajan takaa oikeasti nuotiopaikalta löydy. On ollut joskus Helin kanssa puhetta siitä roskaamisesta, ja eihän sellaista käytöstä, voi oikein mitenkään ymmärtää, taikka puolustella. Kaikestä roskaamisesta huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä, eväät syötyämme Heli pakkasi kaikki omat eväspussit ja roskat nätisti reppuun. Eväät oli hyviä, vaikka kaikkea emme jaksaneet syödä. No, jos vielä tulisi nälkä, olisi evästä vielä repussa.

- Ruisleipää voilla
- Hiivaleipää voilla
- Munkkia sokerilla
- Pullaa voisilmällä ja sokerilla
- Vettä ja mehua

Ei tullut aamulla sitä makkarapakettia otettua mukaan, Heli kun ei sitä sanonut syövänsä. Tuossa nuotion paikalla ei kyllä mitäää oltaisi paistettukkaan...

Missäs se hauki oikein oli, Heli nappasi mato-ongen ja juoksi rantaan, en kerennyt itse mukaa laittaessani kamppeita vielä kasaan. Kohta alkoi rannasta pusikkojen keskeltä kuulua epätoivoista manaamista, luulin että nyt siellä on hauki matoa syömässä. Ei aivan, se olikin leppä, kun oli tälläkertaa iskenyt aivan varoittamatta kiinni. Heliä ei paljon naurattanut, mutta sain kuin sainkin onggen irti oksistosta. Siellä se vielä on, sanoi Heli ja osoitti kaislikon reunaan, iso hauki. Mutta minä en tuonne onkea enään heitä, kun se jää kumminkin kiinni...

"Kuningasidea", otappas tuo isin puhelin ja otat kuvan, kun minä otan sen hauen sieltä ylös. Itsevarmuutta ei ainakaan Helin mielestä puuttunut, noinkohan sieltä kalan saisi, jos oikein kamerakin on valmiina. Tuskin se loton täysosumakaan osuu kahdesti samalle henkilölle, ja tänään minä käytin oman onnen kantamoiseni. Heli oli valmiina ottamaan kuvia. No, eihän se ikinä paremmin voisi onnistua, ensimmäinen heitto ja juuri siinä, missä hauen oletettiin olevan, iski se kiinni.

Kala saatiin ylös, Helin riemuitessa ja räpsiessä kuvia. Vähän nousi pisteet allekirjoittaneella kalstajana Helin silmissä. Täytyy kyllä myöntää, olipa kala mikä hyvänsä ja minkäkokoinen tahansa, kyllä se piristää reissua kummasti. Tosin Helin olisi saatava nyt myös kalaa, tai tämä reissu ei olisi täysin onnistunut.


Hauki ei suuren suuri ollut, "limatuubi" oikeastaan, mutta oltiin sovittu, että kaikki kalat mitä saadaan, otetaan ja siivotaan. Siispä maha auki ja Heli tutkimaan että mitä se oli syönyt. Hauki pussiin ja repun alaosaan ulkopuolelle verkkotaskuun roikkumaan. Se on tämä kiinalainen reppu siitä hyvä, että siitä löytyy aina uusia ominaisuuksia, kuten nyt tämä alapuolen verkkotasku, joka paljastui reppua korjatessa. Olkahihna oli melkein kokonaan irronnut alapään kiinnityksestä ja sitä takaisin tikatessani huomasin, että repunpohjalla oleva verkko, onkin tasku, joka on jostain syystä ommeltu toiseltapuolelta hihnaa kiinni repun pohjaan ja osittain remmiinkin. Ilmeisesti se puuttuva lanka sieltä olkahihnan juuresta oli kiinassa mennyt vähän ohi. Ratkoin ylimääräisen sauman ja korjasin olkahihnan kiinnityksen, siis ei ole edes uutena ollut tämä reppu näin hyvässä kunnossa... Ja kalat saa nyt hyvin kyytiin.

Helille olisi vielä löydettävä ottipaikka, niipä kävelimme aivan 9-tien penkereeltä alas veden rajaan, ja vaikka autoja tuntui jo olevan liikkeellä, eivät ne meitä häirinneet, olipa liikkeellä muutama utelias pyöräilijäkin. Paikka löytyi heti, ahventa olisi liikkeellä ja mikä tärkeintä, Heli oli mielissään.

Minä katselin itselleni paikan kivikosta aivan vedenrajasta jossa voisin istua ja siivota ahvenet, kun niitä nousee. Niin niitä matoja on sitten seuraavan kerran otettava enemmän, tuntuivat olevan taas lopussa. Heli etsi ja löysikin jo aikaisemmin lisää, mutta täällä kivikkoisella tienpenkereellä niitä ei olisi helppo löytää. Kiersimme penkereen niin, että pääsimme tien toiselle puolelle sillan alitse. Helistä oli hienoa, kun rekka ajoi sillalle ja sillan alla kumisi. Vielä hetken toistapuolta läpikäytyämme, alkoi nälkä taas kurnia ja suunnistimme takaisin nuotiopaikalle syömään loput eväät. Kotiin mars.

Yllättävän lähellä oli tällä kertaa siwa, josta haettiin kahvikerma ja porkkanoita. Kalapullien kanssa kävisi keitetyt perunat ja porkkanat. Niin, kalapullat on varmaan meillä yleisin ja helpoin tapa valmistaa kala ja Helikin niitä syö. Nyt pulliin tuli haukea, ahventa, nautaa, sikaa, vehnäjauhoja, korppujauhoja, muna ja suolaa.

Niin hyviä tuli pullista, että jäi perunat ja porkkanat keittämättä illalla, syötiin pulia pelkiltään.