Talvikalastusta Peurungalla 2

(26.12.2009) Joululahjat on jaettu, kinkkua on syöty, ja ehkä vähän liikaakin. Ensivuonna syön kyllä enemmän ja vähän päälle. Mutta nyt asiaan, verkoille on lähdössä kaksi vanhemman sukupolven edustajaa, niin kuin niin monesti aikaisemminkin ja minä lyöttäydyin mukaan. Onneksi ei aivan hirveäasti ollut yöllä satanut, vaikkakin vanhat jäljet oli tuuli tuiskuttanut umpeen, joten lunta oli n.30 cm. Pakkastakaan ei hirveästi ollut, mutta laitoin silti parit pipot päällekkäin hupun alle ja paksummat hanskat. Papan mielestä emme ole menossa pohjoisnavalle, mutta kukin tavallaan.

Verkoille päästyämme, avasimme ensimmäisen avannon, joka oli lumen ja eristelevyn ansiosta sula, niinpä ei tuuraa tälläkertaa tarvittaisi. Kun vetonaru oli toiseen avantoon laitettu valmiiksi, nostettiin tässä tapauksessa kaksi peräkkäistä verkkoa ylös. Ensimmäisessä oli kaksi sorvaa ja jälkimmäisessä yli puolenkilon ahven. Verkot vaihdettiin samantien, joten kaloje irroittamista ei tarvitsisi tehdä jäällä ja niinpä homma sujui sutjakkaasti.

Ei ollut hukkareissu, vaikkakin olisi saanut olla useampikin ahven. Kotona verkko
nostettiin sulamaan ja rassasin ahvenen irti. Mitäs tästä tekisi, jotain vaivatonta. Suolet pois ja kidukset, pään jätin.

- Kokonainen ahven n. 0.5-2 Kg
- Suolaa
- Sitruunapippuria
- 2 sipulia
- persiljaa

Pyöritin paketin folioon ja laitoin leivinuuniin. Lämpötila, luukkua ei paljainkäsin kärsi avata. Paistoaika, valmista kun on nälkä.

Juu oli pukki tuonut muutakin, kuin villasukkia. Uusia luistimia lähdettiin testaamaan juuri auenneelle valkamanlahden luonnonjää kentälle (hornankattila). Ja löytipä sieltä vanhojen veteraanipelaajien avustuksella vanha jääkiekkomaali (väkeväävääntöä-maali), joka sitten joutuikin armottoman tulituksen kohteeksi. Ikää tälle rakennelmalle en rupea edes arvailemaan.

Nyt on sitten uusi sukupolvi astunut jäälle ja vanhat jäävät kohta paitsioon. Varmaa on, että samanlaista vääntö ja kääntöä, tuskin tullaan enänään koskaa tällä kentällä näkemään, tai, mistä sen tietää... Jos vaikka vanhat vielä joskus.

Nyt ahvenen syöntiin. On varmasti paistunut ja muhinut kypsäksi. Toivottavasti ei ollut peurungan viimeinen ahven.

Kuuhankavesi jähmettyy

(13.12.2009) Luistimet kaapista ja järvenjäälle mars. Mutta, kun ei sovi luistimet jalkaan, ei sitten vaikka mitenpäin yrittäisi. No, ei siellä ole varmaan ne jäätkään vielä tarpeeksi vahvoneet, joten jos nyt käydään ensin katsomassa kävellen ja syödään vaikka eväät siellä, niin on siinä retkeä riittämiin. Toivottavasti joulupukki on saanut kirjeen, että niitä villasukkia on jo ihan tarpeeksi, että jos vaikka luisti...

Retkelle lähdettiin polkupyörällä, reppu ohjaustankoon ja Heli tarakalle. Saa nähdä tuleeko kylmä, toivottavasti ei ja voihan sitä kävellä välillä. Onneksi oli tullut laitettua kunnolla vaatetta ja "hello kitty", sehän se on oikea vaate talvella, paita ilman hihoja. No onneksi saatiin sopu aikaan, että ei tarvinnut sortseissa lähteä.

Pyörä jätettiin vakkaripaikalle ja loppumatka käveltäisiin 9-tien varrella. Kesäiset retket palaavat mieliini ja otankin kuvan samaisesta kohdasta kuin aikaisemmin kesällä, jos niitä voisi vähän yhdistellä...

Rantaan päästyämme, alamme kaivamaan repusta eväitä, jotteivat enempää jäätyisi. Parin leivän ja jäätymispisteessä olevan pillimehun jälkeen on pakko ottaa juoksukisat, muuten jäätyy muutakin kuin pelkkä mehu.

Jäälle lähdettiin kokeilemaan kestääkö ja minkälainen olisi pinta. Koivunoksalla koputeltiin, että kestääkö se vai ei. Tytöt ensin vaikka heikoille jäille... Kestihän se, vaikkakaan en juuri rantaa pidemmälle jään paukkeen ja ritinän takia menisi. Toisaalta "onhan oikeat kalastajat verkkonsa järvelle jo viikkoja sitten vieneet". "Kyllä se kestää". Luistelemaan pääsee kyllä seuraavalla kerralla.

Hyisen oloinen reissu, vaikka ei jäihin pudottukkaan. Pois tullessa väistelimme aura-autoa P-paikalle, onneksi oli kohdalla, muuten olisimme saaneet lumipesut. Tai olisihan se kuski voinut vähän jarruttaakin,...

Syksyinen vaellus pyörällä

(14.9.-19.9.2009) Hiukan pidempi lenkki, kuin normaalisti. Olisi nimittäin tarkoitus ajaa polkupyörällä Hankasalmen asemalta, Laukaan kautta Höytiälle. Laukaassa olisi tarkoitus yöpyä yö tai pari ja Höytiällä myös.

Joo, siitä on kyllä vierähtänyt aikaa, kun on viimeksi tullut pyörällä pitempiä matkoja ajettua. Kyllähän se nytkin ajatuksena tuntuu samaan aikaan aika kovalta suoritukselta, ja toisaalta, kuitenkin aivan mahdolliselta. Eri asia sitten on kestääkö pyörä, puhumattakaan allekirjoittaneesta. Jokuhan ajaa tämmösiä matkoja ihan helposti, ilman mitään sen suurempia ongelmia tai vastuksia, yhtäkyytiä, edes kunnolla hengästymättä. Mutta minä, en kuulu niihin joihinkin.

Mikähän siinä on, että sitä ei aina jaksa valmistautua asioihin riittävällä huolellisuudella tai, ja ajoissa. Niinpä nytkin pakkaaminen oli jäänyt aamuun ja eväiden sulattelu oli kanssa edessä, oli makkarat jääneet pakkaseen illalla ja niinpä ne olisi mikrossa sulatettava. Niin ja ruisruutuja, joita edellisenä päivänä tuli tehtyä, siinä olisi riittävät eväät ja aamupalaksi, kun syö ison lautasen hernekeittoa, jaksaa pyöräillä.

Ja mitä muuta sitä oikein tarvitsee matkalle mukaan ottaa? Reppuun ylimääräiset alus kerrastot pitkää ja lyhyttä + tuulihousut, pipo, villasukat, hanskat, kauluri ja tietenkin eväät. Juomiseksi otin 3 x 0,5 l mehupulloa joihin laskin raikasta, helmeilevää, lähes kirkasta, vesijohto vettä. Päälleni vedin Vaeltaja asun ja jalkaan "erä henkiset" tai ainakin väriset (ruskehtavat) lenkkikengät. Virveli on otettava myös mukaan ja vavan laitoinkin suojapussiin joten se olisi helppo kiinnittää polkupyörän sarviin, kelan sopiessa reppuun ja muutaman uistimen rasioineen taskuun. Yllättävän vähillä varusteilla ollaan liikkeellä. Jotain on pakko unohtua, kun aamulla "mukamas" kiireessä pakkaa ja syö.

Sumua oli reilusti ja lämpötila juuri plussan puolella. Laitoin repun pyörän tarakalle, vedin takin vetoketjun ihan ylös kiinni ja... Tarkistan taas, että kahvinkeitin ei jäänyt päälle, ikkuna auki, valot, tai jotain muuta... Viimein pääsen matkaan klo 08:45 ajan ensimmäisen kilometrin ja ennen 9-tietä ymmärrän laittaa pipon lippalakin sijaan ja hanskat käteen. Jo on kumma, kun joka kerta saa samasta asiasta Helille mainita, että missäs on pipo ja hanskat, siellä ei ole enään kesä... Kun vaan muistas itsekkin.

Niemisjärvi oli ensimmäinen kohde, jonne selvisinkin yllättävän helposti, jos ei oteta huomioon 9-tien reunassa ajamista. Siinähän ei ole oikeastaan polkupyörälle tilaa asvaltilla, vaan on aina autoja kohdalle sattuessa siirryttävä penkereelle. Niin, juuri siihen missä ne raktorin pyörän jäljet, eli, hidastetöyssyjä. Oikeasti ei haittaa ollenkaa, keli on lämpenemään päin ja käännyn tästä oikealle, jatkaakseni kohti Simunaa.

Ensimmäinen jaloittelutauko sattui sopivasti Laukaan- ja Hankasalmen kunnan rajalle. Pysäytin sillalle ja kävelin hiukan, samalla muutaman kuvan ottaen. Ei tunnu vielä nälkä kurnivan, joten jatkan matkaani, tarkistettuani sijaintiani. On se vaan niin kätevä tuo puhelimeen asennettu Googlemaps ohjelma, "kun ei muuta ole". Siis oikeesti paperi kartta voittaa käytettävyydellä, jos tietää tarkkaan missä on. Toisaalta, jos etsii jotain tiettyä paikkaa, löytää puhelin sen helpommin ja jos on mukana vielä paperikartta, niin muuta ei tarvitsekkaan. Ja sitten se vaeltaminen tuolla missä ei ole polkuja eikä opastekylttejä, on sitten ihan eri juttu...

Aina pitäisi katsoa molempiin suuntiin ennen tien ylitystä, siirsin kurren tien syrjään, kohta sen siitä joku harakka tai varis löytää. Risteyksessä käännyin kohti Simunaa ja Tarvaalaa.

Saarilampi, nyt on tauon paikka, onko sitten ollut lievää nousua, vai mikä on, mutta jotain voisi syödä ja linjaauto pysäkki sattui niin sopivasti... Voi prk***e, se makkarapaketti unohtui käyttää mikrossa, niin että jäässä on, eikä edes tulitikkuja tai muita tulentekovehkeitä taskussa. Tupakin poltto, kun on jäänyt satunnaisiin savuihin, niin ei olekkaan enään itsestään selvää, että on sytkäri tai tikut taskussa. Tupakin polton lopettamisen lieveilmiöitä, ei ehkä sieltä vaarallisimmasta päästä mutta ärsyttävimmästä. Syöhän petoeläimetkin jäistä lihaa, jos sattuvat löytämään, onneksi leipä on sentää sula.

Simuna siintää jo ajatuksissa seuraavana reittipisteenä, siispä matkaan on käytävä mikäli meinaa joskus perille. Simunankoskella meinasin käydä, vaan toisiin ajatuksiin tulin, kun en aikaisemmin ollut käynyt, enkä paikkaa tuntenut, ei ollut hajuakaan kaukanako se koski oikein olisi. Jälki viisaana voisi sanoa, että olisi pitänyt katsoa kartasta, ei ihan hirveän kaukana. Nyt jatkoin kuitenkin matkaa kohti Tarvaalaa, joka sinnikkään polkemisen tuloksena alkoikin lähestyä.

Siinähän taitaa olla Sahijoki, tutulta ainakin näytti. Nyt on kyllä myönnettävä, että polkeminen on muuttunut aika radikaalisti, ettempä jopa sanoisi aika tylsäksi aikaajoin. Matkaa on takana n. 30 km ja tullaan Tarvaalaan. Tuntuu kuin pyörä pitäisi sellaista ääntä, että pitäisi olla huolissaan, tai sitten sitä vain kuvittelee, niin se varmaan on. Matkaa on jatkettava ja jos jotakin hajoaa, niin se on sen ajan murhe.

Keli lämpenee ja hanskat tuntuu jo olevan liikaa. Tuttuja maisemia ja polkeminen alkaa taas sujumaan, liekö mielialan kohoamisesa johtuvaa, vai siitä että makkara on viimein alkanut sulaa. Liisanniemen silta ja nyt on tultu huomaamatta 9 km. Laukaan taajaman asutus siintää sillalta katsottuna, enään ei ole pitkä matka.

Terveyskeskus on Laukaassa mäen päällä, kuinkas muutenkaan, mutta poljen mäen ylös perse penkissä. Äiti on osastolla, jossa käyn häntä tervehtimässä, kellon ollessa vähää vaille 13:00. Jatkan matkaa vielä muutaman kilometrin, kunnes saavun määränpäähän ja saan kahvia. Matkan ensimmäinen osuus on takana ja kilometrejä n. 45 aikaa kului n. reilu 4 h.

Illemmasta sain kaverin houkuteltua peurungalle kalan pyyntiin, tai oikeastaan, ei kyllä tarvinnut paljoa houkutella. Jos mennään tolla moottorilla niin ei tarvitse soutaa. Ainahan siitä on ollut puhetta, että tossa moottorissa on jotain häikkaa ja käyntiin vaikuttavia tekijöitä, tulpassa piikki, neula kulunut, koho vuotaa, öljyn suhde ei oikea, likainen tankki, puolikuu, auringon asento, moottorin ikä... Jotenkin mä olen aina onnistunut välttään noi ongelmat ja moottori on toiminut edes jotenkuten, mutta ei tänään. Eihän tosta moottorista edes käynnissä ollessa lähde kirroksia samassamäärin, kuin allekirjoittaneen sitä nykiessä käyntiin. Äh-, olkoon, kaveri soutaa.

Keli oli ihan jees, ja vaikka ei mitään himokalastusta harrastettukkaan ei kalatta jääty nytkään, yksi ahven kissalle, vaikkakaan ei allekirjoittaneen ongesta. Matokaan ei tuntunut kyrmyniskoille maistuvan, vaikkakin osa madoista oli tullut Hankasalmelta asti, tai ehkä juuri siitä syystä. Komea päätös päivälle jokatapauksessa.

Seuraavana päivänä (15.9.) oli mahdollisuus lähteä paikallisen eränkäviän mukaan "hakemaan" kanttarelleja eli keltavahveroita (Cantharellus cibarius). Ei tarvitse kauas mennä kun tietää paikat. Kerättiin sienet talteen n. puoli kiloa. Osa paistettiin heti pannulla sipulin kanssa ja seuraavana päivänä laitettiin osa myös pitsaan "Norjalaisittain".

(16.9.) Aamuinen verkoilla käynti tuotti tulosta, ei kyllä taaskaan allekirjoittaneen toimesta, kuhaa ja lahnaa. Lahna savustettiin ja kuha fileeksi pannulle. Ihan oli hyvää kumpikin. Onkohan se niin, että tällä reissulla kalaa pääsee maistamaan vain muiden avustuksella.

(17.9.) Aamiaisen jälkeen (pitsaa norjalaisittain), jatkui matka kohti Höytiää. Matkaa tulisi noin 35 km, joten ei ihan niin paljoa, kuin ensimmäiselle pyöräily päivälle. Ennen lähtöä vaihdoin vielä toisen pyörän, hiukan isompirenkaiseen, joten hiekkatie osuudet olisi mukavampi päästellä. Omassani, kun on lähinnä asvaltille tarkoitetut katu pyörät, ei siis oikein mukavat hiekkatiellä, joskin toimii sielläkin.

Vehniällepäin ajettaessa on nousu melkein jatkuvaa, ja aikaisemmasta viisastuneena talutin pyörää suosiolla suurimman osan mäkeä. Tikkakoskelle jatkoin hiekkatietä pitkin, jolla paksu renggas rullasi hyvin. 14 km takana ja 4-tien ylitys edessä. Ainakaan tähän mennessä ei ole ollut ongelmia, tosin matkavauhtikaan ei ole hirveän kova ja Vehniällä talutetut kilometrit ylämäessä, vaikuttivat molempiin niin aikaan, kuin jaksamiseenkin.

Tikkakoskelta jatkoin matkaa varuskunnan ohi, vaikka olin saanut varoituksen, että siellä olisi tietyö käynnissä. Sitä varoitusta en tosin silloin enään muitanut, vaan tein reittivalinnan muista syistä. Onneksi tieosuus oli kuitenkin jo valmis ja uusi päällystetty tie oli mukava päästellä. Nälkä alkoi kurnia samalla, kun varuskunta jäi taakse.

Kohta tuli jyrkän oloinen notkanne, jonka vieressä kimmalsi keskisen. Liinat kiinni niin että kumi palaa, tiukka käännös vasemmalle ja kaiteen ohi tieltä alas järven rantaan. Ei hullumpi eväiden syöntiä ajatellen, voittaa linjaauto pysäkin ainakin vielä näin poutasäällä 10-0. Samalla voisi kokeilla uistinta ja korkata uuden vesistön.

No eihän siinä sitten joutanut kokopäivää kalaa metsästämään, vaan jatkoin matkaa rullaavalla matkavauhdilla. Jonkin ajan kuluttua olin kuulevinani ukkosen jyrisevän muutaman kerran, taivaalle alkoi kerääntyä pilviä ja aurinko katosi näkyvistä. Se vesisade onkin nyt tällä reissulla vielä loistanut poissaolollaan, vaan eikös se heti alkanut pilviä työntää kun onkeen vähän koski. Vaan eipä se sitten jaksanut sataa edes kuuron vertaa, hyvä niin.

Taas alkoi tuntua aika puuduttavalta matkanteko, joten vaihdoin isompaa vaihdetta ja eikä aikaakaan kun olin Höytiän risteyksessä. Nyt olisi hiekkatietä taas edessä, vaan on jo matkakohde niin lähellä että voi taas hiukan huokaista ja vaihtaa pienempää vaihdetta päälle

Perillä... Mummu oli kotona ja kaikki näyttää siltä kuin aika olisi täällä pysähtynyt, vaikkakaan se ei ole... Matkaa tuli n. 34 km ja aikaa kului n. 4 tuntia, ihan varmasti oli ylämäkeä suurin osa. Nopea kaupalla käynti ja sitten kahvin juontiin. Ruuan saikin tehdä sitten allekirjoittanut, entisen koulun keittäjän valvovan silmän alla. Aika tarkkaa touhua sen suolan kanssa. Kuoripäälliset perunat ja makkarakastike sipulilla maustettuna, teki kyllä kauppansa. Jokhaaran ruisleipä oli vielä piste iin päälle.

Illalla lähdettäisiin hakemaan kaloja kissalle, taas pyörän selkään ja sitten kohti Tehloa. Nyt mukaan lyöttäytyi retkenjohtaja, joka olikin aika varma kalan tulosta. No itse en ollut siitä niinkään varma, mutta retkenjohtajalla oli takana vuosien kokemus. Mutta, ensin olisi käytävä kaupalla... Kerettiin juuri ennen sulkemisaikaa, pari tölkkiä olutta ja tupakkia. Jos oltais oltu liikkeellä vähänkin myöhempään, olisi kauppa asioiden hoitoon vaadittu Uuraisten kirkonkylälle pyöräilemistä. Ei oikein yllättävän lähellä.

Vai on sitä siirrytty piipun polttoon, mitäs, mari... smarttiakos sinä vielä, annappas kun minäkin. Päähän tuntui menevän, vaikka taisi ollakkin jälkimmäistä. Ei ole tupakkia enään tullut jatkuvasti poltettua, vain näin harrastuksen ohessa savut tai kahdet, eikä aina silloinkaan.

Niin, sitä kalaa sitten tulikin, ahvenia ihan niin kuin oli ollut puhe, kissalle, vaikkakin taidan nuo isoimmat "valtavat" siivota ja paistaa halstarissa. Sillan kupeessa oli parvi ahvenia ja särkiä, saipa retkenjohtaja kiiskenkin.

Illan jo kylmetessä, päätimme lopettaa ennen kuin sormet olisivat aivan jäässä, vielä piipullinen ennen paluumatkaa. Auringon viimeiset säteet loistivat kilpaa retkenjohtajan piipun punahehkun kanssa, lopulta molempien hiipuessa. Kalat reppuun ja paluumatkalle. Perkasimme sitten perillä muutaman ahvenen pihalla, vaikka mitään ei pimeässä enään meinannut nähdäkkään, suolat päälle ja jääkaappiin odottamaan huomista.

(18.9.)Aamutuimaan hellaan valkea ja ahvenen paistoon, rapeaksi paistettu ahven menee kokonaisena, kuten muikut, eikä siitä välttämättä tarvitse nyppiä ruotoja. Samalla voi surffata netissä, tai käyttää pankkipalveluita, eletäänhän nyt jo 2000 lukua, niin onhan se retkenjohtajakin jo intternetin hommannut, tosin tietokone on kovin pienen ja hennon oloinen.

Eikä mitä, ahvenet häviävät parempiin suihin ja on aika lähteä ajelemaan takaisin Laukaata kohti. Saas nähdä vieläkö sitä tänä kesänä tulee höytiällä käytyä kalalla. Veikkaan kyllä, että alkaa kelit tästä jo kylmetä siihen malliin, jotta seuraavan kerran käydään varmaan pilkillä. No ei pidä miettiä niin pitkälle, sillä edessä olisi vielä pitkä matka kotiin päin.

On siinä vissi ero ajaa höytiälle ylämäkeen, kuin ajaa höytiältä Laukaaseen alamäkeen, tämän johtopäätöksen tein, kun olin jo lähellä Tikkakoskea. Nyt oli aikaa ja mielenkiintoa katsella maisemia, ottaa valokuvia ja aurinkoa, eikä liikennekkään tuntunut aiheuttavan minkäänlaisia paineita, vaikka jotkut ihan selvästi ajoivat alle sallitun nopeusrajoituksen 60 km/h. Sillä minun mittarini on "galiproitu" vedenpitävästi oikeaan aikaan, toisin kuin useimpien autoilijoiden...


Komea...on...joo... oikein pärekatto.

Polttoaineen hinat on aina kuuma kysymys, vaikkakaan sillä ei ole väliä minun tapauksessani tällä reissulla. Tiedoksi niille jotka niitä seurailevat, eli Tikkakoski Teboil 95 oktaaninen 1,329 euroa (18.9.2009). Ei tarttunut digikuvaan kaikki numerot, mutta onneksi olin uudelleen nimennyt kuvan, josta pystyin sen sitten jälkeenpäin tarkistamaan.

Tikkakoski jää taakse ja nälkä alkaa kurnia, aamuiset ahvenet ja kahvi lieneen jo vaikutuksensa antanut. Vielä 4-tien yli ja siinä heti lentokentän päässä hiekkamontulla on hyvä paikka syödä mukaan ostamaani Jokhaaran ruisleipää ja Ukkopekkaa. Ryypyksi oikeasti kirkasta lähdevettä. Ruokailun lomassa oli aikaa seurata kentälle laskeutuvia koneita, jotka nyt olivat yksinomaan puolustusvoimain koneita.

Ja ketju ei ole vieläkään loppunut, joten on jatkettava matkaa. Tuota ruisleipää olisi kyllä pitänyt ostaa ihan mukaan viemisiksi, on se senverta hyvää. Matkakin taittuu kuin siivillä kun on syönyt hyvin ja vauhti ei kun kiihtyy saavuttaessa rajamäelle. Tämä alamäkiteoria on nyt sitten omakohtaisesti todistettu, paluumatkan tekoon kulunut aika on noin tunti vähemmän, kuin meno matka ja jarrutella piti kun oli niitä mittarivikaisia liikenteessä. Lähtö Höytiältä oli pikkusta ennen kymmentä ja Laukaassa olin n. 13:00, kilometrien ollessa n. 34. Juuri parahiksi kahvipöytään ja pääsipä sitä vielä muutaman lavunkin halkomaan.

Seuraavana päivänä (19.9.) olisi tarkoitus jatkaa kotiin Hankasalmelle, jos sää sen sallii...

Ja niin, että mitenkä siinä sitten oikein kävi. Sanotaanko nyt vaikka näin, että kyytiä vähän niin kuin tarjottiin, että eikö millään kelpaisi autokyyti. On asioita, joista ei voi väitellä ja niin edelleen... Toisaalta takana oli kilometrejä vasta, vai pitäisikö sanoa, että jo n.120. Edessä olisi siis vielä ainakin 45 km, jos ajaa samaa reittiä, kuin tullessakin. Ehkä oli siis hyvä, että sain loppumatkaksi autokyydin, tai ehkä juuri siitä syystä jäi näkemättä se suurin purotaimen ikinä, taikka jotain muuta. Mene ja tiedä, jossitteluille pannaan nyt stoppi. Aautolla tultiin loppumatka ja ainakin jalat oli enemmän kuin mielissään.

Tänäkesänä ei tule varmaan samanlaista reissua yritettyä, mutta ensikesänä voisi kokeilla uudestaan... Polkemisiin.

Aamuinen Kuuhankavesi

(29.8.2009) klo 05:59 juuri enne kellon herätystä, kuin niin monesti aikaisemminkin, on minulla tapana herätä ennen herätyskellon soimista. Heli nukkuu vielä ja saa nukkuakin, puuro on ensin keitettävä ja allekirjoittaneelle myös kahvia.

Aamutoimet kestävät aina oman aikansa, mutta kyllä tästä vielä keretään kalalle, jota Heli oli toivonut. Tosin se aamusta tapahtuva kalastus, on suhteellinen käsite ja tottahan se on, Helinkin mielestä oli hiukan liian aikaista, niinpä emme pitäneet mitään kiirettä, vaan olimme järvellä vasta parin tunnin kuluttua.

Kuuhankavesi on vieläkin kovin tuntematonta, joten tänään sitä tuntemusta tulisi lisää. kävin edellisenä päivänä katsomassa millaisia paikkoja 9-tien varrella olisi ja soveltuisiko se ollenkaan kalastukseen ja liikkumiseen vilkkaan liikenteen takia. Hyvältä näytti, ei tulisi olemaan ongelmia ja Helikin pärjäisi hyvin, mikäli ei ajokaistalle juokse.

Heli halusi turvautua heti mato-onkeen. Olimme aamulla ennen lähtöä keränneet takapihalta muutamia matosia, joten ne olivat nyt tarpeen, vaikka loppuivatkin kesken päivän aikana. Virvelillä käytettäessä mato-onkea, saa kohon koukkuineen heitettyä pidemmälle kuin perinteisellä ongella. Mutta siinä on myös omat hankaluutensa. Itse suosin heittokalastusta.

Aloitimme ensimmäisestä kohteesta, jossa oltiin käyty jo aikaisemmin, uimaranta. Siis tietohan se oli, että eihän kukaan voi kalaa uimarannalta saada, tosin paikalla on helppo heittää niin virveliä, kuin matoakin. Kunhan muistaa varoa mattojen pesupaikalta tulevaa vedenottoputkea, joka nousee pintaan noin 20 metrin päässä rannasta, aivan kivilaiturin vieressä. Niin ja vessatkin on lähellä, eikä näin aikaisin ja kylmällä kelillä täällä olisi ketään uimassakaan.



Sitä kalaa ei uimarannalta saatu, joten jatkoimme matkaamme kävellen 9-tien varrella sijaitsevalle levähdyspaikalle ja sieltä rantaan. Jos unohdetaan liikenteen aiheuttama melu, niin voi kuvitella tällaisen paikan minne tahansa korpeen, kauaksi susirajan taakse. Ainakin sellaisen kuvan sain edellispäivän vierailullani, jolloin järven tyynen pinnan, rikkoi silkkiuikun pintaan nousu, sankan sumuverhon keskellä. Nyt ei sumua ollut ja silkkiuikkukin oli siirtynyt kauemmas, joten sen saattoi havaita vain kiikareilla. Heli oli näkevinään sen myös paljaalla silmällä...
Kalaa taitaisi olla myös, Heli juoksi takaisin tutkimusretkeltään ja sanoi nähneensä rannassa valtavan kalan, se oli hauki...

Sitä olisi pitänyt heti päästä mato-ongella härnäämään, mutta kun tuntui samalla nälkä kurnivan omaa vatsaa, sovimme syötyämme kokeilevan, josko se kyseinen hauki siellä rannassa vielä olisi.

Nuotiopaikalla söisimme eväät, joita aamulla Heli oli vielä melkein unissaan valmistellut. Nuotiopaikkaa, ei sitten sinne korpeen susirajan taakse oikein voisi kuvitellakkaan, rikottuja kaljapulloja, tölkkejä, ym. roskia ja näitä osittain nuotiossa poltettuna, siis kaikkea sellaista, mitä ei sieltä susirajan takaa oikeasti nuotiopaikalta löydy. On ollut joskus Helin kanssa puhetta siitä roskaamisesta, ja eihän sellaista käytöstä, voi oikein mitenkään ymmärtää, taikka puolustella. Kaikestä roskaamisesta huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä, eväät syötyämme Heli pakkasi kaikki omat eväspussit ja roskat nätisti reppuun. Eväät oli hyviä, vaikka kaikkea emme jaksaneet syödä. No, jos vielä tulisi nälkä, olisi evästä vielä repussa.

- Ruisleipää voilla
- Hiivaleipää voilla
- Munkkia sokerilla
- Pullaa voisilmällä ja sokerilla
- Vettä ja mehua

Ei tullut aamulla sitä makkarapakettia otettua mukaan, Heli kun ei sitä sanonut syövänsä. Tuossa nuotion paikalla ei kyllä mitäää oltaisi paistettukkaan...

Missäs se hauki oikein oli, Heli nappasi mato-ongen ja juoksi rantaan, en kerennyt itse mukaa laittaessani kamppeita vielä kasaan. Kohta alkoi rannasta pusikkojen keskeltä kuulua epätoivoista manaamista, luulin että nyt siellä on hauki matoa syömässä. Ei aivan, se olikin leppä, kun oli tälläkertaa iskenyt aivan varoittamatta kiinni. Heliä ei paljon naurattanut, mutta sain kuin sainkin onggen irti oksistosta. Siellä se vielä on, sanoi Heli ja osoitti kaislikon reunaan, iso hauki. Mutta minä en tuonne onkea enään heitä, kun se jää kumminkin kiinni...

"Kuningasidea", otappas tuo isin puhelin ja otat kuvan, kun minä otan sen hauen sieltä ylös. Itsevarmuutta ei ainakaan Helin mielestä puuttunut, noinkohan sieltä kalan saisi, jos oikein kamerakin on valmiina. Tuskin se loton täysosumakaan osuu kahdesti samalle henkilölle, ja tänään minä käytin oman onnen kantamoiseni. Heli oli valmiina ottamaan kuvia. No, eihän se ikinä paremmin voisi onnistua, ensimmäinen heitto ja juuri siinä, missä hauen oletettiin olevan, iski se kiinni.

Kala saatiin ylös, Helin riemuitessa ja räpsiessä kuvia. Vähän nousi pisteet allekirjoittaneella kalstajana Helin silmissä. Täytyy kyllä myöntää, olipa kala mikä hyvänsä ja minkäkokoinen tahansa, kyllä se piristää reissua kummasti. Tosin Helin olisi saatava nyt myös kalaa, tai tämä reissu ei olisi täysin onnistunut.


Hauki ei suuren suuri ollut, "limatuubi" oikeastaan, mutta oltiin sovittu, että kaikki kalat mitä saadaan, otetaan ja siivotaan. Siispä maha auki ja Heli tutkimaan että mitä se oli syönyt. Hauki pussiin ja repun alaosaan ulkopuolelle verkkotaskuun roikkumaan. Se on tämä kiinalainen reppu siitä hyvä, että siitä löytyy aina uusia ominaisuuksia, kuten nyt tämä alapuolen verkkotasku, joka paljastui reppua korjatessa. Olkahihna oli melkein kokonaan irronnut alapään kiinnityksestä ja sitä takaisin tikatessani huomasin, että repunpohjalla oleva verkko, onkin tasku, joka on jostain syystä ommeltu toiseltapuolelta hihnaa kiinni repun pohjaan ja osittain remmiinkin. Ilmeisesti se puuttuva lanka sieltä olkahihnan juuresta oli kiinassa mennyt vähän ohi. Ratkoin ylimääräisen sauman ja korjasin olkahihnan kiinnityksen, siis ei ole edes uutena ollut tämä reppu näin hyvässä kunnossa... Ja kalat saa nyt hyvin kyytiin.

Helille olisi vielä löydettävä ottipaikka, niipä kävelimme aivan 9-tien penkereeltä alas veden rajaan, ja vaikka autoja tuntui jo olevan liikkeellä, eivät ne meitä häirinneet, olipa liikkeellä muutama utelias pyöräilijäkin. Paikka löytyi heti, ahventa olisi liikkeellä ja mikä tärkeintä, Heli oli mielissään.

Minä katselin itselleni paikan kivikosta aivan vedenrajasta jossa voisin istua ja siivota ahvenet, kun niitä nousee. Niin niitä matoja on sitten seuraavan kerran otettava enemmän, tuntuivat olevan taas lopussa. Heli etsi ja löysikin jo aikaisemmin lisää, mutta täällä kivikkoisella tienpenkereellä niitä ei olisi helppo löytää. Kiersimme penkereen niin, että pääsimme tien toiselle puolelle sillan alitse. Helistä oli hienoa, kun rekka ajoi sillalle ja sillan alla kumisi. Vielä hetken toistapuolta läpikäytyämme, alkoi nälkä taas kurnia ja suunnistimme takaisin nuotiopaikalle syömään loput eväät. Kotiin mars.

Yllättävän lähellä oli tällä kertaa siwa, josta haettiin kahvikerma ja porkkanoita. Kalapullien kanssa kävisi keitetyt perunat ja porkkanat. Niin, kalapullat on varmaan meillä yleisin ja helpoin tapa valmistaa kala ja Helikin niitä syö. Nyt pulliin tuli haukea, ahventa, nautaa, sikaa, vehnäjauhoja, korppujauhoja, muna ja suolaa.

Niin hyviä tuli pullista, että jäi perunat ja porkkanat keittämättä illalla, syötiin pulia pelkiltään.

Pyöräilyretki

(10.8.2009) Kalalle ja uimaan, oli selvät sävelet, kun reppuja pakailtiin.

Pyyhkeet, uimakamppeet, eväät, onget, pari uistinta, puukko ja muuta tarpeellista. Eväät, jospa käydään siwassa, kun on leipä vähissä, eikä tähän hätään kerkeä leipomaan uutta. Siispä siwasta, eikun salesta tällä kertaa. Hampurilaiset, jogurttia, mehua ja vettä. kaupasta jatkettiin sitten kuuhankaveden eteläiseen päähän, jossa myös uimaranta sijaitsee.

Täällä ei aikaisemmin ole kalalla tullut käytyäkään, ja niinhän se oli odotettavissa, että ensimmäiset heitot tapahtui puskasta upottavalla hetolla seistessä. Ei yhtään kivaa, niinpä jatkoimme venerantaan josta olikin sitten helpompi Helinkin saada uistin veteen. Seuraavan kerran ei aloiteta samasta pusikosta. Tuntemattomat ovat nämä vedet rantoineen, joten oppimista ja löydettävää riittää.

Pitää syödä ne eväät varmaan nyt, kun mulla on niin nälkä, sanoi Heli kaivaessaan repusta hampurilaisia ja puukkoa. Helppoa retki evästä, eikä tässä nyt joutanut tulia sytyttelemään ja makkaroita pastelemaan, olihan edessä vielä päivän kohokohta.

Eli, se uimarannan läheisyyteen suunnattu pyöräretki, yhdisti sopivasti kalastuksen ja uimisen. Kalaa emme saaneet, mutta muuten oli mukava reissu ja lopuksi sai löhötä, tai touhuta rannalla. Allekirjoittanut taisi löhötä, tuli nimittäin edellisenä päivänä oltua samaisella rannalla ja silloin tuli kyllä uitua ihan riittävästi.

Toivottavsti tulee vielä hyviä kelejä, niin voidaan ottaa uusiksi.

Uimakoulua ja kalastusta

(30.7.-3.8.2009) Vielä on kesää jäljellä ja vesi on lämmintä. Viiden päivän reissu Laukaassa, uimakamppeet ja onget on pakattu mukaan. Kaksi ensimmäistä päivää meni muissa hommissa, mutta sitten jäi jo vähän aikaa itse asiaankin...

Helin uimataito on kehittynyt lupaavasti. Sukeltaminen on varmaan se vahvin osapuoli, kun ei pinnalla meinaa pysyä ilman kellukkeita. Sukuvika, eivät ne omatkaan uimataidot aivan maisteritasoa ole. Uimaranta papalla, on luvattoman huonossa kunnossa, ollut jo viimeiset 25 vuotta, onneksi on vene, jolla pääsee mutapohjaa karkuun. Niinpä nytkin soudettiin veneellä lahdelman toiselle puolelle ja veneen nokka ajettiin rannan tuntumaan. Tässä on joskus ollut hiekkapohja ja eiköhän se ole siellä vieläkin, vaikka kasvillisuus on vallannut itselleen lisää elintilaa. Veneestä veteen, eipähän tarvitse varpaita pikkuhiljaa kastella, kun kerralla mulahtaa veteen. Helille ajatus veneestä suoraan uimaan oli hiukan outo, mutta näinhän sitä on meillä aina tehty.

Kalalla käytiin kokeilemassa uusimmat puukalat, vielä melkein tuoreella lakalla päällystettynä. Pientä hienosääntöä ja molemmista saadaan hyvät ottipelit. Tummempi ei suostunut uimaan pintaa syvemmälle, joten se kaipaa hiukan painoa koukkuihin. Vaaleampi ui hyvin ja sitä vedimmekin kilometrin kaislikon läheisyydessä. Vain pientä sisäänajoa.

Tummemmassa on mustalla kyljellä vihreitä pilkkuja, sininen selkä ja hopeinen maha. Koukut vaativat hiukan painoa, jotta saataisiin tämäkin uimaan oikein. Muuten oikein erikoinen yksilö.

Vaaleammassa on valkoisella kyljellä hopeisia pilkkuja, keltainen selkä, punainen maha ja sinistä pään alla. Mielenkiintoiset ovat värit ja varmaan kaikkia käytettävissä olevi värejä onkin käytetty. Allekirjoittanut ei voi ottaa kunniaa näistä, vaan tekijöinä on Heli ja kummisetä. Välineisiin ja tarvikkeisiin nähden löpputulos on huikea.

Seuraavana päivänä saatiin kummisedältä sukelluslasit lainaan ja Helille uimalasit. Niiden käyttöä oli sitten hiukan harjoiteltava, sillä aivan tuoreessa muistissa ei sukellus ollut... Lopuksi totesimme että lasien kanssa leikkiminen saa riittää ja jatkoimme perinteisellä tyylillä. Lopetellessamme meidät yllätti sadekuuro ja silloinhan vesi tuntuu, jos mahdollista, niin vieläkin lämpöisemmältä. Melkein kastuttiin...

Kalaa saatiin tälläkin reissulla ja siitä todisteena piti kala tuoda aina rantaan asti. No tulihan sitä kalaa enemmänkin papan avustuksella ja kissa oli mielissään, kun Heli jaksoi sille kalaa tarjoilla.

Ps. Ainakaan vielä, ei itsetehdyt puukalat saalista antaneet, mutta ei sekään todistettavasti, ole mahdotonta.