Oma latu

(12.3.2025) Aurinko paistaa, kymmenen astetta pakkasta ja tuoretta lunta...

Reppuun kahvinkeittovehkeet makkaroineen ja saappaat jalkaan.

Made in Finland.

Hiihtäjä höyryää...

Tervajoki.

Pakkasta on ollut, joki on saanut reilun sentin paksuisen jääkannen.

Tutulla paikalla.

Sukset toimii istuimena.

Poltan viinaa.

Ja sulatan lumesta vettä.

Aurinko lämmittää jo hyvin.

Linnut pyrähtelee puiden oksistoissa, lunta tipahtelee puista, palava sprii tuoksuu, kevät tekee tuloaan.

Sulatan jäisiä makkaroita kattilan päällä...

Nekin tuoksuu.

Repusta olen kaivanut paksumpaa takkia ja housua päälle, tulee muuten kylmä tässä istuessa.

Kahvivesi ottaa aikansa lumesta sulatettuna, alumiinitölkistä tehdyllä polttimella alkoholin palaessa pienellä liekillä.

Tässä menee juuri sopivasti aikaa.

Kahvi on kuumaa..

Ja makkarakin alkaa olla.

Makkara maistuu sinapilla ja päälle voi hörpätä pullosta vettä.

Kippaan lumesta sulatetun lopun veden kattilasta juomapulloon. Ei tullut otettua reppuun kuin yksi puolen litran pullo ja sekin tuli juotua kaikki makkaran kanssa.

Vielä ei Suopursu (Rhododendron tomentosum, syn. Ledum palustre) tuoksu, mutta kesällä oikeinkin mukavasti.

Ojissa voi olla paikoin vettä, mutta ainakaan tässä se ei ole ongelma.

Metsässä ei joka paikassa ole paljoakaan lunta ja liikkua voi jalan, mutta sitten on kohtia, jossa on hyvinkin polveen asti ja kun hanki ei siinä kanna kunnolla, niin suksi on mukavampi tapa liikkua.

Hiihtelen omia jälkiä takaisin kotiin.

Oma latu lähtee takapihalta, siinä se on ollut melkein aina, sitä ei vaan kesällä, eikä aina talvellakaan näe, varsinkaan jos liian tarkasti yrittää katsoa.

Oma latu on hyvä.

Ps. Menkää pihalle.