Mutta mistäpä kirjoittaisi? Reissusta Jyväskylään olkapään varjoainekuvaukseen, haahuilusta Kuuhankaveden äärellä uutta telttapaikkaa etsiessä, vai urheilutuokiosta Helin kanssa urheilukentällä.
Jyväskylän reissulla kävelin juna-asemalta keskussairaalaan ja takaisin. Söin eväitä Köyhälammella... Anttilassakin kävin ja ostin pitkästä aikaa hampurilaisia. Linja-autolla tulin takaisin. Edellisen kerran olin linjuriautossa noin 16 vuotta sitten muistaakseni, kun Äänekoskella kuljin kauppaoppilaitoksella.
Telttapaikkaa etsiessä Kuuhankaveden ympäristössä, söin mustikoita, heitin muutaman heiton virvelillä, keittelin kahvit ja söin edellispäivänä tekemääni pitsaa, oli hyvää. Kanttarellejakin etsin, mutten löytänyt kuin pari. Idea oli löytää mahdollisimman rauhallinen paikka järven vierestä, jossa joskus tulevaisuudessa voisi muutaman yön teltassa nukkua ja kalastella.
Urheilusta ei taida enään kehdata kirjoittaa, Helin juostessa viisikin kierrosta yhteen menoon noin kymmenessä minuutissa ja minä... Jaksan ainakin hyvin ottaa aikaa vielä.
Mutta jos noista ei mikään kelpaa, niin sitten onkin lähdettävä hakemaan uusia tarinan aiheita. Olkoonkin, että siellä sataa ja on harmaata.
Reppuun keitin, kirves, virveli ja pullollinen vettä, vaikka sitä tuleekin taivaalta koko ajan. ja kun pitsaa ei enään ole, niin on poikettava Siwan kautta.
Kaupasta mukaan lähti tarjouksessa ollut Kabanossi savupekoni ja iso tuubi Auran väkevää sinappia. Jos sitä noilla pärjäisi, jäi nimittäin aamupala syömättä.
Ajan pyörän Ysi-tien viereen vähän syrjempään, kaivan repusta sadesuojan alta ongen ja hörppään samalla hiukan vettä. Eihän tuo sadesuoja repun päällä siitä vedenpitävää tee, mutta suojaapahan enimmältä sateelta.
Vedän ohuen tuulitakkini hupun pääni suojaksi ja toivon sen antavan riittävää suojaa sadelahkeiden kanssa. Oikeastaan, ei sen ole väliä vaikka kastunkin.
Niemen kärjessä oleva nuotiopaikka on suosittu, ainakin roskien perusteella. Kerään pantillisia tölkkejä reppuuni muovikassiin, vien vielä muutaman roskan tien vieressä olevaan roskikseen ja jatkan kalastusta aivan tien vieressä.
Hauki, pieni sellainen seuraa uistinta aivan rantakiville asti, vaan ei taida mahtua uistin suuhun. Autot jyrää aivan selän takana. Välillä kuuluu pärisevä ääni, kiireisen auton ylittäessä uritetun keskiviivan ohittaessaan muita tielläliikkujia.
Istun kiireiltäni isolle kivelle, lasken jalkani aivan veden rajaan ja huokaisen. Luonto keskellä kiirettä...
Voimistuva tuuli nostattaa isoja aaltoja asemanselältä ja on nosteltava jalkoja rantakivillä, ettei aalto kastele sukkia. Kierrän sillan ali toiselle puolelle, josta löydän lisää palautus tölkkejä.
Täällä on käynyt muitakin kalalla, huomaan siiman roikkuvan viereisestä puusta. Alempana puskassa on kuitusiimaa enemmänkin, olisiko jollakin ollut puolassaan hieman ylimääräistä?
Sade käy nyt selän takaa ja vaikka lippalakki ja huppu aiheuttavatkin näkö- ja kuulokenttään melkoista vajausta, on uistimeen iskevä kala kuitenkin helppo havaita.
Haukihan se jälleen iski, kuin jo niin monta kertaa aikaisemminkin. Tätähän tänne on tultu pyytämään ja vaikka kala ei olekkaan iso on sen kanssa mukava leikkiä. Kauaa ei pieni hauki jaksa uida ja päätänkin lopuksi päästää hauen takaisin kasvamaan.
Tälläkertaa on jääkaapissa kuitenkin sen verran ruokaa, ettei tarvitse pientä haukea ruvetä siivoamaan. Vaikka on hauki allekirjoittaneesta ihan hyvääkin. Tämä yksilö sai nyt kuitenkin mennä vielä kasvamaan.
Kasaan virvelin reppuun ja ajelen kohti Eräherttu laavua. Vielä 9-tien vieressä huomaan palautustölkin ja käyn sen poimimassa mukaani.
Sataa reilusti ja hiekkatiellä ei ole enään pelkästään lammikoita, vaan ajourat ovat pieniä puroja. Paidan hihansuut on märät kuten lippalakkikin. Ohut tuulitakki päästää viimein rankemman vesisateen läpi, mutta housut, varsinkin kengät ja sukat on vielä ihan kuivat.
Laavulla laitan pyörän koivua vasten ja tarkistan sen jälkeen sieni tilanteen paikassa, jossa sitä on edellisvuosina kasvanut. Iloinen yllätys, kun kukaan ei ollut vielä keltavahveroita huomannut kerätä. Muovikassin pohjalle muutaman pienen rasiallisen verran, joka onkin ihan riittävästi minulle.
Nythän tosikalamies olisi laavun edessä syönyt haukea kanttarellikastikkeen kera ja jättänyt grillimakkaran toiseen päivään. Vaan on siitä kabanossistakin jo aikaa, että voi sen nyt hyvillä mielin nauttia väkevän sinapin kera.
Pantillisten tölkkien määrä lisääntyy laavun ympäristöstä ja saaliin kokonaisarvo ylittää kolme euroa. Melkein aamuisen Siwa vierailun hinnan sain takaisin. Vaikka oikeastaan, sain tälläkin reissulla jotain paljon arvokkaampaa, kuin vain pelkät palautus tölkit.
Istun laavulla ja odotan kahviveden kiehumista. Sade piiskaa puista lehtiä, onko syksy jo tullut? Jotenkin se vain aina yllättää tuo syksyn tulo, vaikka nytkin eletään minun mielestä vasta loppukesää. Kovin vain on syksyinen tunnelma, sateisen tuulinen ja harmaa. Puhelinkaan ei välty vedeltä, vaan onneksi on mallia veden pitävä S5690.
Kaadan kuppiin kiehuvaa vettä, kahvin purut on siivilässä. Kahvi saa odotta rauhassa jonkin aikaa ja lisään risukeittimeen puita. Makkaran tuoksu on nälkäisenä vastustamaton ja syömätön aamupala näin jo yhden jälkeen päivällä vaikuttaa kummasti asiaan.
Kokeilen virveliä vielä Kaivantojoen ylä- ja alapäästä. Taidan olla valmis lähtemään sisälle lämpöiseen. Heittelen kamppeita reppuun, mutta nyt ei palautustölkit enään sekaan sovikkaan, joten köytän muovikassin tölkkeineen tarikalle ja heitän repun selkääni.
Purot virtaa edelleenkin hiekkatiellä sateen yhä jatkuessa. Kurvaan asemalle ja hetken mielessäni käy tölkkien palautus kauppaan, mutta noin puolet tölkeistä on poljettu kasaan ja vaatii todennäköisesti pientä oikomista ennen palauttamista, joten.
Kotona on kamppeet laitettava kuivumaan. Tölkit pärjää kyllä ilman välitöntä huomiota ja sientkin jääkaapissa seuraavaan päivään. Kengät, sukat ja housut on kuivimmat varusteet sateisen reissun jälkeen. Kengät pitää vettä hyvin ja sadelahkeet suojaa housuja takamusta lukuunottamatta, joka sekin kastui oikeastaan vasta pyörää ajaessa.
Mukava oli kokeilla miten toimii kevyet sadevarusteet ja sateellahan se kalakin syö. Kirpputorilla osui silmään perinteinen keltainen sadetakki, vaan en ole kokeillut sopivuutta, pitäisiköhän?
Seuraavaa kalareissua suunnitellessa, pakasteseitiä kalakeittoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti