Sairaana vaan ei pakkohoidossa, ainakaan toistaiseksi. Kun kuume alkaa hellittää, tuntuu sängyssä makaaminen tylsältä. Katsottu on Yle areenaa, Youtuuppia ja surffattu kaikki retkeilyaiheiset, ainakin kertaalleen läpi internetin syövereistä. Aiheita löytyy laidasta laitaan, eikä tarjonta lopu kesken. Retkeily videot ovat mielenkiintoisia oman harrastuksen kautta, joten niitä tulee katsottua muulloinkin.
Talvi on kyllä ihan mukavaa aikaa, mietin nytkin, miten mukava olisikaan jo päästä varovasti suksia kokeilemaan. Nenä vuotaa, vuotaa niin paljon, että jatkuvasti niistettyäni, lähti nenän varresta nahka... Niistä siinä sitten. Televisiomainoksessa räkärenttuihin hukkuva mies, ei ole ollenkaan epärealistinen.
Kävin kaupalla. Ennen kaupaan menoa, tyhjensin poskiontelot ihan reilusti lumipenkalle. Siitä huolimatta taskussani olleet kaksi talouspaperi arkkia olivat täynnä jo ensimmäisen hyllyrivin jälkeen, suurinpiirtein siinä keksihyllyn kohdalla. Mistä tätä räkää oikein tulee? Kaupan kassalla meinasin tarjota vahingossa räkäistä paperia maksuksi, korjasin nopeasti tilanteen ja sujautin märän räkäliinan taskuuni ja tietenkin juuri siihen taskuun jossa maksukortti oli valmiina. Korttia ei nykyään onneksi tarvitse antaa kassahenkilökunnalle vaan riittää, kun itse räkäisen korttinsa maksupäätteelle laittaa. Onkos sulla bonuskorttia? Joo ja ihan kuiva... Ostin läskiä, herneitä ja vitamiineja, mitä muuta sitä muka tarvitsee?
Toipilaana sängyssä katselen vanhoja valokuvia ja videoita. Tämä seuraava video on keväältä 2012, jolloin kävin Iso-Sininen rannalla. Siellä törmäsin leiripaikkani edustalla majavaan, joka hätyytteli kaloja, tai minua. Onkohan majavilla, tai muilla eläimillä koskaan nuha?
Kevättä odotellessa.
18.2.2013
2.2.2013
Tipaton
Miten se niin alkoi janottamaan. Taidan lähteä ulos, sillä onhan se tipaton tammikuukin nyt jo viimein ohi ja tänään on lauantaikin. Okei, join yhden Mexicolaisen Sol oluen, joten en varsinaisesti tipatonta pitänyt. Pärjäisiköhän yhdellä puolen litran pullolla? Tarkistan vielä, että pullon korkki on kunnolla kiinni, eihän hyviä juomia parane läikytellä.
Sukset saa jäädä vielä seinälle, joten pyörä saa nyt kelvata. Mihinkäs sitä suunnistaisi? No ihan samoihin paikkoihin ei pyörällä mennä, kuin että jos suksilla. Asemankylän jäädessä taakse suuntaan Paapaikalle.
Täällähän saisi varmaan sisällä kahvia, vaan taidan kävellä tuonne kuusikkoon ja jätän pyörän tallin seinustaa vasten nojaamaan. Pakkasta ei ole paljoa, mutta tuulee jonkin verran. Nostan takin hupun ylös ja kävelen kapeaa auton renkaan jättämää uraa pitkin.
Täällähän menee latu... Siis oikein koneella tehty latu. Kyllähän siihen nyt oli hyvä latu ajaa, kun on ihmehiihtäjä sen ensin auki hiihtänyt. :) Onkohan kovinkin ruuhkainen tämä reitti nyt?
Kävelen hetken ladun vartta, kunnes kaatuneen kuusen kohdalla poikkean sivuun. Tässä se kai on aikaisempikin nuotio palanut, nyt olikin tarkoitus polttaa risukeitintä, ei nuotiota.
Sahaan jälleen pari lavun mittaa kaatuneesta kuusesta, jonka toivon olevan riitävän kuivaa. Kirveellä pilkon pieniksi nappuloiksi ja kohta risukeitin taas savuaa tuttuun tapaan. Onneksi repussa on vielä tervasta jolla keitin sytyy hyvin. Palaa huonommin kuin edellisellä kerralla Kaivantojoella kuivanen leppä ja saankin heitellä risukeittimeen välillä oikein pientäkin sälää tulen ylläpitämiseksi.
Kahvin juon tänään ilmeisesti kattilan kannesta, sillä muovinen kuksa on... Varmaan tiskaamisen jäljiltä kuivauskaapissa... Sen minkä repusta pois ottaa, ei sinne välttämättä enään takaisin eksy. Otan ryypyn pullosta. Ompas kylmää. Kauaa ei villasukka pidä muovista vesipulloa sulana taviaikaan, mutta onneksi kahvi on kuumaa.
Leipäpala paljastuu villasukan, sanomalehden ja muovipussin suojasta, se on vielä ihan sula. Uunilenkkiä ja mustaa koskenlaskijaa, päälle mustaa kuumaa kahvia. Makua kahviin antaa kuusen neulaset ja muu puru, joka sinne lumen mukana joutui, vaikka koitinkin etsiä hangen alta roskatonta lunta.
Rinteessä suhisee... Hiihtäjä on kovin keskittyneen oloinen, sporttipuku ja hiihtolasit päässään. Ei huomaa kahvinkeittäjää kuusen alla, ehkä parempi niin. Aikas kovaa se kyllä veti, että tuleekohan sieltä karhu perässä?
Hiljaista. Linnun ääniä kuuluu vähän kauempaa... Kasaan keittimen ja suuntaan ylös Paapaikalle, jos sitä vaikka kahvia saisi...

1.2.2013
Tietokone, Pärjääkö ilman?
Oma tietokone on allekirjoittaneella ollut käytössä vuodesta 1994, tai joskus niillä main se oli, kun ensimmäisen oman tietokoneeni hommasin. Siihen aikaan 486 DX oli vielä varsin hyvä peli, vaikka käytettynä se ostinkin. Hintaa en enää muista, mutta varmasti siihen meni kaikki säästöt ja hyvä kun riitti. Windows 95 oli hieno edistysaskel 3.11 jälkeen.
Ennen omaa 486 konetta, kouluaikana tuli pelattua eniten MSX 728 Spectravideota. Moduulipelit ja erityisesti nauha asema oli mieluinen. Nauhalle saattoi tallentaa basic kielellä kirjoitettuja ohjelmia ja ladata niitä sieltä, jos sai nauhan lukupään säädettyä...
Pärjäisikö enään ilman tietokonetta? Esimerkiksi, maksaisitko laskut pankissa, tekisitkö veroilmoituksen käsin, laskutuksen, kirjanpidon? Vanha Amilo V3205 on alkanut temppuilemaan. Aina ei lähde Bluetooth päälle. Myöskään USB ei aina ota kontaktia ja muuta pientä.
Pariviikkoa takaperin näytössä esiintynyt häiriö paheni siihen pisteeseen, että ajoittain näytön reunassa välkky sateenkaaren väreissä pystyviiva peittäen kaiken alleen, viimein jääden palaamaan valkoisena.
Kyllähän sitä raitaa jonkin aikaa tuli katseltua, vaan olisikohan etsittävä varaosana uutta näyttöä... Tilaus tavaraa, ei hyllyssä, reilusti yli 100 lähempänä 150 euroa. Vai miten, jos kokonaan uusi kone, sillä ei vanhasta koneesta tiedä mitä menee seuraavaksi.
Televisio on ollut ostoslistalla, mutta ennemmin luovun televisiosta, kuin tietokoneesta.
Verkkokauppa.com
Sony Vaio SVE-1112M1E/W 11.6" HD/E2-1800/4 GB/500 GB/Windows 8 64-bit -kannettava tietokone, valkoinen.
Tekniset tiedot:
Näyttö: 11.6" HD (1366x768) 16:9 VAIO Display, kiiltäväpintainen
Suoritin: AMD E2-1800 1.7 GHz, 2 ydintä
Piirisarja: AMD A68M FCH
Muisti: 4 GB (1x4 GB) DDR3-1333, maks. 8 GB
Kiintolevy: 500 GB SATA 5400 rpm
Optinen asema: ei optista asemaa
Näytönohjain: AMD Radeon HD 7340
Ääni: Sisäänrakennetut stereo-kaiuttimet, xLOUD, Clear Phase
Verkko-ominaisuudet: Gigabit Ethernet, 802.11b/g/n WLAN, Bluetooth 4.0 + HS
Käyttöjärjestelmä: Windows 8 64-bit (FIN/SWE/ENG)
Liitännät: 1 x USB 3.0 (latauksella), 2 x USB 2.0, HDMI, VGA, kuuloke, mikrofoni
Ohjelmisto: Office 2010 esiasennettu (täysaktivointi erikseen myytävällä Office 2010 -tuoteavaimella), McAfee Internet Security (30 päivän kokeiluversio)
Muuta: 'Exmor for PC' -web-kamera, muistikortinlukija (MS/SD/SDHC/SDXC)), kensington lukko
Akku: VGP-BPS21B Li-Ion, kesto jopa 6 tuntia
Mitat: 203.5 x 23.5 - 31.5 x 290 mm
Paino: n. 1.5 kg
Takuu: 24 kk (ei koske akkua)
Hinta ilman toim. kuluja 499,90 euroa.
Maksanko postiennakolla vai suoraan heti verkkopankin kautta? Melkein aina, muuamaa poikkeusta lukuunottamatta, heti suoraan maksetut on toimitettu vaihtelevalla viiveellä ennemmin tai myöhemmin, useimmin myöhemmin. Ihan kuin myyjällä ei olisi enään kiire toimittaa tuotetta saatuaan jo rahat. Postiennakolla maksaessani, on tuote lähtenyt toimitukseen yleensä jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana.
Säästän neljä euroa, maksan nyt ostoksen suoraan tililtä ja jään odottamaan, että milloin toimitus lähtee liikkeelle. Postin lähetysten seuranta on ahkerassa käytössä ja lataan jopa puhelimeeni android kaupasta postin oman seuranta ohjelman.
Verkkokauppa ilmoittaa tuotteen lähteneen ja posti vahvistaa ennakkoilmoituksella. Hienoa, saan hiukan perua sanojani, etteikö tuotteita lähetettäisi muka heti maksettuasi sitä.
Postin ilmoitukset jatkuu, aamulla on paketti jo JKL:n postissa...
Iltapäivällä laitan kumisaappaita jalkaan postin ilmoittaessa, että paketti on noudettavissa...
Mutta mitä mitä. Postinumero on outo ja luen viestin vielä uudeleen. Okei, paketti on kyllä noudettavissa, mutta se on kirkolla, ei aseman kylällä johon sitä odotin. Hetken mietin onko kannatusta lähteä pyörällä talviaikaan pimeässä kirkolle pyöräilemää reilu 11 kilometriä suuntaansa.
Postin uusi ilmoitus keskeyttää pähkäilyn. "Lähetyksen toimituksessa on havaittu poikkeama. Lähetys voi mahdollisesti viivästyä." No enpä taida lähteä pakettia noutamaan, eiköhän se sieltä joskus tule.
Postin uusi ilmoitus "Lähetys on lähetetty edelleen." Taitaa olla, että meikäläisen paketit hiukan viivästyy, melkein joka kerta, mietin hymyillen. Posti on hieno olla olemassa. Oikeasti, postin, matkahuollon ja muiden kuljetuspalveluiden johdosta paketit ja kirjeet liikkuu Suomessakin pääsääntöiseti todella hienosti, sitä vain on kovin turhautunut, kun juuri se oma juttu on myöhässä.
Lunta on taas satanut ja moni oli tänäkin aamuna käärmeissään aurauskaluston jälkeensä jättämistä lumikasoista, kun on aura puhdistanut teitä niin autoilijoita ja muitakin tiellä liikkujia varten. Onhan selvää, että risteykseen jäänyt lumikasa on monelle haitaksi asti, varsinkin jos kiireessään jää siihen autoineen kiinni. Mutta olisiko parempi, ettei aura kävisi ollenkaan? Onneksi se postikin kulkee, niin ei tarvitse itse lähteä pyörällä kauempaa hakemaan varsinkaan, jos ei teitäkään aurattaisi...
Läppärin sain seuraavalla viikolla, ihan aseman asiamiespostista. Nyt olen palautellut koneen tehdas asetuksia jo kolmatta kertaa leikkiessäni tällä uudella windows 8:lla, ihan on ok... Optisen aseman puutuminen hiukan mietityttää ja taidankin ulkoisen sellaisen hankkia tässä myöhemmin. Muuten tämmöinen halvempi läppäri on ainakin vielä toiminut, saas nähdä, kun takuu on umpeutumassa.
Saattaisin pari viikkoa pärjätä ilman tietokonetta, jos saan hoitaa vieroitusoireita perusleirissä teltan edessä risukeittimen savutessa, kalavehkeet repussa. Älypuhelin olisi tietenkin paidan taskussa...
Taidan lähteä kolaamaan lunta, Helikin tulee kohta koulusta näyttämään miten 8 toimii.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)