(20.-28.8.2011) Tarina perustuu tositapahtumiin elokuulta 2011, Könkämäenon "erämaan" maisemista. Kerrotut kalasaaliit saattavat olla fiktiivisiä tai liioiteltuja. Kaloja ei ole vahingoitettu, mitä nyt vähän syöty.
Tarinaa on kirjoitettu näihin päiviin asti hauen leukaluista kasatulla tietokoneella, jonka näppäimistöna on taimenen mätiä ja LCD näyttönä harjuksen selkäevä, joten kyllähän se kirjoittaminen vähän aikaa kestää. Alkoi jäätelökin jo kyllästyttämään... Lue
Könkämäeno johdanto.
Vai pohjoiseen, minne asti? Könkämäenolle joka on siis? Käsivarressa, ja lähtö olisi parin päivän päästä. Kyllähän kaverit oli jo aikaisemminkin yrittäneet soitella, mutta. Allekirjoittanut oli siirtynyt mokkula aikaan, jolloin vain txt viestit tulee läpi sim-korttiin, sillä käytän samaa liittymää myös puhelimessa, yhdellä ja samalla sim-kortilla... Nykyään jo vaurastunut, että molempiin omat liittymät. Lue
Mobiilidata 4.
Lupasin miettiä asiaa ja ilmoittaa seuraavana päivänä, lähdenkö vai en.
Muutama puhelu ja asioiden selvittelyä, olisiko edes mahdollista lähteä nyt kavereiden mukaan. Heli on hiukan kipeä, eikä elokuun budjettiin ollut edes varattu määrärahoja tällaista menoerää varten. Helin vointi oli kuitenkin paranemaan päin ja pääsi maanantaina kouluun. Budjetti reissulle oli sitten allekirjoittaneen kohdalta pyöreä 0,- euroa. Ruokatavaroita otin mukaan mitä kaapista löysin, tonnikalaa, purkkilihaa, säilykesieniä, pikapuuroa, muusia, riisiä, maissia, makkaraa, soijaa rouheena ja paloina...
Se on hienoa, että saa mahdollisuuden lähteä mukaan, vaikkakin on sanottava, että ei meinaa kehdata rahattomana minkäänlaisille reissulle mukaan lähteä. Kyllähän pohjoisen reissut ovat aina kiinnostaneet, eikä tämäkään tarjous mitenkään tehnyt siinä poikkeusta.
Nyt jätetään kuitenkin huono omatunto ja aletaan pakkaamaan. Kaikki kamat sain sopimaan putkirinkkaan, näin ollen ei ylimääräisiä kapsäkkejä olisi huolehdittavana ja vaikka vaelluksesta ei reissussa ollut kyse, oli rinkan valinta kamojen säilyttämiseksi hyvä idea. Ajaisimme Könkämäenolle ja sopivan koskiosuuden löydettyämme jäisimme parkkiin. Käytössämme oli Hiace ja sen perässä matkailuvaunu, ehkä hiukan vanha ja maileja nähnyt, mutta muuten oikein toimiva ja lämmin nukkua. Otin myös teltan mukaan, jos vaikka... Niin, en oikein tiennyt mitä reissulta odottaisin, mutta en jättänyt mahdollisuutta telttayöpymisestä pois, tai pientä patikointia omissa oloissa. Kaikki käy ja kiristin teltan, makuualustan ja kumisaappaat hihnalla rinkan yläosaan. Mennään fiiliksen mukaan.
Ei sovi rinkka polkupyörän tarakalle, ainakaan kovin hyvin, joten soitin lauantaille autokyydin Laukaaseen. Sunnuntai aamuna olisi sitten tarkoitus lähteä ajelemaan kohti käsivartta.
I päiväLauantaina puolenpäivän jälkeen olin saatellut Helin äidilleen ja hiukan epäilevänä koko retken tärkeydestä, olin harmissani lupauduttuani mukaan. Toisena hetkenä olin taas mielissäni ja intoa täynnä tulevasta reissusta. Kyydin tultua ei voinut enää jättäytyä pois reissusta. Puhelimen pitäisin kytkettynä operaattoriin niin kauan, että saisin tiedon Helin voinnista ja vasta sitten saisin mielenrauhan.
Onkohan kaikki mukana, mietin matkalla Laukaaseen. Ohjelmassa tälle ensimmäiselle päivälle oli vetoauton siivousta ja pesu. Joka suoritettiinkin varsin sujuvasti. Puhtaassa autossa on aina mukavampaa. Kiitos ruuasta.
Jatkettiin siitä Peurunkajärven rantaan jonne jätin täytekakkua ja mustikkakiisseliä. Molemmat, kun on itse tehtyjä ei mausta voi mennä takuuseen, vaikka vuosikerta mustikkaa taisi olla kyseessä. Matka jatkui vielä MP:n luokse, jossa oli tarkoitus siivota niin sanottu matkailuvaunu, eli ”nakkikoppi”. Matot, patjat, vanhat ruuat ja roskat heitettiin ulos. No matot ja patjat kyllä vietiin takaisin sisään imuroinnin jälkeen. Ulkopuolisia huoltotöitä oli vaunussa kuskinpuoleisen renkaan laakerin rasvaus ja kiristys. Oli kuulemma edellisellä kerralla hiukan lämmennyt, joten parempi katsoa, kuin katua. Laakeri oli nyt ”huollettu”, toivottavasti se kestää.
Ratamestarin tiluksille tultiin saunan lämmitykseen, samalla siinä vähän kamppeita kerättiin. Laitetaan kello herättämään ja jatketaan aamulla.
II päiväJotakin piti muistaa aamulla, vaan mitä? Dementian ensi oireita. Kahvit juotu, leipäpala hotkaistu ja loput kamppeet heitetty autoon.
Saavuttiin MP:n luokse jossa hiacen perään otettiin ”nakkikoppi”. Kalastuslupia tarkisteltiin netistä vielä ennen lähtöä. Hyvä, kunnossa näyttävät olevan ja puuttuvatkin saadaan paikanpäältä hommattua.
Nyt meitä oli siis kolme hiacen kyydissä ja edessä puuduttava ajomatka käsivarteen vasta alussa. Voi sitä onnea, jälleen saa autossa istua.
Nälkä alkoi kurnia ja pihtiputaalla pysähdyttiin syömään. MP tarjosi allekirjoittaneelle ruuat. Uunilohta kermaisella kastikkeella ja muilla lisäkkeillä, kyllä oli hyvää. Kiitos.
Ulkona tupakoitiin ja kahvit juotuamme tarkistettiin renkaiden ilmanpaineet.
Kaupasta olisi haettava ruokatavaroita ja tietenkin olutta, joten seuraava pysähdys oli Kemissä. Prismassa sitten kerättiin mututuntumalla ruokatarvikkeita. Porkkanoita, sipulia, makkaraa, lihapullia, keittolihaa, puuroa, valmis kiisseliä, jugurttia ja jotain muuta, mitä en nyt muista. Mitään järjestelmällisyyttä ei kauppareissussa ollut, vaikka kyllähän se on ihan sama mitä ottaa, kun kaikki kuitenkin autoon mahtuu ja tuodaan pois jos ei käytetä. Hiukan vaan piti arvailla, siellä hyllyjen välissä seikkaillessa, että paljonko on riittävästi, paljonko ukot syö päivässä.
No pari vetokorillista tuli ruokatarvikkeita, ja oluttakin oli nyt varmaan riittävästi. Kyllähän näin jälkeenpäin ajatellen, olisi ehkä pitänyt etukäteen miettiä mitä tarvitaan ja kuinka paljon. Toisaalta nytkin ruoka riitti ihan hyvin ja se oli riittävän monipuolista. Mitähän olisi ollut mietteet, jos viikon verran olisi syöty soijalla ryyditettyä perunamuusia.
Ehkä vertasin tätä reissua liikaa omiin retkiini, joilla kantamuksen määrä, kuin painokin minimoidaan, eikä ruokatarvikkeissa yleensä ylimääräistä vettä kanneta. Viimeistään kaljahyllyjen kohdalla aloin ajatella toisin, kaapatessani käsiini kaksi laatikkoa olutta.
Kassalle päästyämme oli MP jo maksanut ja pakkaamassa ostoksiaan. Tavarat saatiin mahtumaan kasseihin ja Ratamestarin maksamat ostokset olivat seuraavana vuorossa liukuhihnalla, vielä kun löytyisi ne savukkeet...
Ruuat saatiin mahtumaan jääkaappeihin joita oli kaksin kappalein, toinen ”nakkikopissa” ja toinen hiacessa. Ei ole allekirjoittanut tottunut tällaisiin ylellisyyksiin reissuillaan, jääkaappi, mitenkähän sellaisen saisi polkupyörään integroitua.
Voi perse ja selkä. Vaikka kuinka on kova into päästä pohjoiseen, niin tieto tuskallisesta automatkasta on allekirjoittaneelle sitä intoa hillitsevä tekijä. Pitäisiköhän oikeasti mennä tuonne vaunuun, saisi selkänsä oikaistua ja vaikka päiväunet otettua...
Seuraava stoppi oli Torniossa, Kukkolan kylässä. Siian lippoaminen on Kukkolankoskessa tavanomainen näky, jota nyt jäätiin hetkeksi seuraamaan. Mukavan jaloittelu tauon jälkeen jatkoimme matkaa.
Pätikkäkoski, joo niin se oli muistaakseni. Oikeastaan en muista yhtäkään paikkaa nimeltä, vaan onneksi on valokuvia ja muutama nimettynäkin paikan mukaan. Tarinaa miettiessä piti vielä kartalta varmistaa, että onko nimi oikein, sillä kuka näitä nyt muistaa...
Joo siis Pätikkäkoskelle saavuttiin yhdeksän aikoihin illalla, sateisessa kelissä illan jo hämärtyessä. Nakkikopin MP peruutteli sopivaksi katsomaansa kohtaan ja viimein oltiin perillä...
Lämmitys, onko tässä vehkeessä oikein lämmitys, on teillä kaikkea. Ajattelin katsellessani lämmittimen käynnistys yrityksiä. Kaasulla toimiva lämmitysjärjestelmä ei nyt syttynyt tulille ihan tuosta vaan. Vaunua vekslattiin niin, että ”nakkikopin renkaan alle saatiin kivi, jolloin sopisi ryömimään vaunun alle irroittamaan lämmittimen ilmasuodatinta. Allekirjoittanut tarjosi pressun maavaatteeksi, ettei kamppeet kastuisi vaunun alla märällä ruohikolla maatessa. Samaisesta aukosta josta poltin sai paloilmaa, pääsi näkemään syttyisikö kaasu ollenkaan.
Ratamestari sai lopulta tulen lämmittimeen syttymään ja taisi siinä palaa vähän ihokarvojakin, jos ei nyt koko käsi kuitenkaan. Kyllähän siinä hetki meni ihmetellessä, mutta lämmittimen syttyessä päälle, oli aika siirtyä kalastuksen pariin.
Kävin muutaman kerran kokeilemassa virveliä, kello oli noin 11 illalla. Täällä mitään näe kalastaa, nousin joen penkalle ja levitin sadeviittani maahan jossa olikin hyvä makoilla. Ei muuten ole paras yhdistelmä kalastukseen, nokian kumisaappaat, liukkaat rantakivet, pimenevä ilta pohjoiseen viileässä illassa.
Vaan makkaranpaistoon sekin yhdistelmä käy oikein hyvin. Kohta oikeat kalastajatkin saapuvat autolle ja oli aika pistää makkarat tulille. Allekirjoittanut on valmis nukkumaan kellon käydessä yli puolen yön.
III päiväHyvin tarkeni nukkua ”nakkikopissa” Peräpään ylimmällä hyllyllä. Niin, minä sanoisin sitä, hyllyksi. Jos hiukankin on havaittavissa ahtaanpaikan kammoa, ei kyseinen hylly ole kovinkaan houkutteleva nukkumapaikka. No mitenkä sitten se lämmitys, oliko se toiminut, eli oliko se pysynyt päällä koko yön? No oli se...
Hyvin meni yö siihen nähden, että jos olisi nukkunut teltassa ei kamppeet varmaankaan olisi yhtä kuivia. Vaikkakaan eihän telttaa ja matkailuvaunua voi verrata keskenään. Tässä tapauksessa kumpikin on varmasti omissa sarjoissaan varsin edullisia, mutta toimivia niissä olosuhteissa ja tarkoituksissa mihin ne on hankittu.
Aamiaiseksi olisi puuroa, kahvia, leipää meetvurstilla, juustolla, tai mitä nyt sattui olemaan tarjolla. Samanlaisella tyylillä mentiin kaikki aamut viimeistä lukuun ottamatta. Allekirjoittanut keitteli puurot sen kummemmin kyselemättä, että kenelle se homma kuuluisi. Toiveissa oli, että ei ihan hirveän jäykkää puuroa, vaan sellaista pehmeää, mutta ei ihan velliäkään... Ainahan sitä toivoa voi, tästä nyt tulee vähän erilaista varmaan joka ikinen kerta, ainahan toivomukset ja palaute otetaan vastaan.
Aamupalan jälkeen allekirjoittanut siirtyi juoksevan veden äärelle tiskaamaan. Tiskaamisestakin voi nauttia, varsinkin tällaisessa paikassa.
Nyt sinne kalalle. Virveli, uistimet, sadeviitta, joo kaikki on. Tätä porukkaa ei tarvitse paljoa koskelle houkutella, tosin voi olla, että sieltä pois tulemaan joutuu...
Ennakko odotuksia on kasattu niin, että syömäkalat sitten aina illaksi otetaan. Allekirjoittanut ei ole virtaavissa vesissä paljoa kalastellut, joten katsotaan nyt miten tämä lähtee käyntiin. Kyllähän sitä harjusta ja taimenta lähdetään yrittämään, vaikka ei se todennäköisyys hauellekaan pieni ole.
Hienojahan vaahtopäät koskessa ovat ja nyt toivoisi vain sen kalan käyvän koukkuun.
Yksi tärppi melkein heti alkuun ja sitten olikin maisemien katselua ja valokuvaamista. Miten voi yksi muutaman sekunnin pyristely ja jarrun narina muutamaan otteeseen aiheuttaa sellaisen tunteen, että nyt jo on reissu onnistunut.
Kohta on taas ryhmä kasassa, tai siis oikeammin katselemme Ratamestarin kanssa miten MP kohta ui koskessa. Siltä se ainakin minusta näytti, kun seurasin että kumpi voittaa, kahlaaja jolla on selvä päämäärä pienelle saarekkeelle, vai koskessa virtaava vesi joka vie mennessään kaiken sille antautuneen. Kahlaaja voitti tämän erän ja vaikka kahlaaminen näyttääkin vähän hullulta touhulta, on se kuulemma ihan turvallista, kunhan muistaa omat rajansa.
Jatkamme Ratamestarin kanssa alavirtaan, MP:n jäädessä saarekkeelle. Kai se pääsee sieltä, kun on kerran sinne päässytkin. Jatkan vielä itsekseni alemmas alavirtaan sillä monessakaan kohtaa ei kumisaappailla pääse juuri rantatöyrästä pidemmälle.
Nyt otti, heti tuosta ison kiven vierestä, hyvin vetää vaikka virta antaa varmaan ylimääräisen vastuksen. Kunhan vain, varovasti saisin sen tuolta kovemmasta virrasta.
Iso se ei taida olla, tai mistä minä sen tiedän varsinkaan, että mikä se on? Harjus vetää silleen napakasti, taimen vetää silleen vähän napakasti ja, jos se olisikin pieni lohi, niin se vetää silleen pikkaisen napakasti.
No tämän minä kyllä tunnen, se vetää tällein napakasti aina silloin, kun se on uistimessa kiinni. Reissun ensimmäinen hauki ja niin jatkuu perinne tällä vesistöllä, että aina olen hauen saanut. Pitäisiköhän laittaa haukikeittoa tulemaan, jos nyt kuitenkin jätettäisiin väliin.
Päästän hauen kasvamaan, toivoen jonkun muunkin pääsevän sitä väsyttämään.
Palasin autolle ja olin tyytyväinen päivän kalastus tapahtumiin, olisikohan sittenkin pitänyt ottaa se hauki, ei, kyllä nämä ammattikalastajat tuo kalaa.
Syödäänkös tänään jotain? Aika on mennyt kuin siivillä ja ruokailuajoista tarkka mahani sai minut melkein huolestumaan.
Odotellessani muita, korjailin sadeviittaani kirkkaan oranssilla teipillä. Taitaa olla vähän turhan heppoista materiaalia tämä alle kahden euron pyöräilijälle tarkoitettu sadeviitta. Aikaisemmat teippailut ovat kestäneet, mutta jotenkin tuntuu, että olisi hankittava parempi viitta. Niinpä kotona sitten reissun jälkeen hommasin uuden sadeviitan Varustelekasta, Mil-Tec jenkkimalli, jolle hintaa kertyi 19 euroa lähetyskuluineen. Toivottavasti tätä ei tarvitse heti uutena teippailla.
Alkoivat toisetkin palailla pikkuhiljaa koskelta, joten ruuan laittoon päästiin ”nakkikopissa” kaasulla. Onhan se vaan kätevä toi kaasupoltin ja vielä, kun niitä on kaksin kappalein. Jotakin siinä tuli tehtyä, jos oikein muistan niin MP keitteli makaronia ja ruskeakastikkeen sipulilla ja lihapullilla.
Ruokailun jälkeen olisi aikaa jälleen kalastukselle... Tai mitäs jos alkaisin keittämään noita lihoja huomista lihakeittoa varten. Keli on edelleen kovin sateinen joten päätän levittää nuotiopaikalla olevan pöydän päälle pressun. Tämä Varustelekasta ostamani Tanskalainen laavuvaate osoittautuu tämän reissun aikana hyväksi hankinnaksi. Nyt voin sateelta suojassa keitellä risukeittimellä lihat kypsiksi ja katsella kosken virtaa. Olisin voinut keittää lihat myös kaasulla ”nakkikopissa”, mutta tämä tuntui jotenkin mukavammalta.
Voisi kuvitella, että tämä ei ole mitenkään järkevää keitellä lihoja risukeittimellä ulkona varsinkin, kun kattilaani ei sovi kuin yksi lihapala kerrallaan kiehumaan. Lihaa olisi keitettävä noin kaksi tuntia. Niin yhteensä noin neljä tuntia tässä tällä tyylillä saisi puita lisäillä risukeittimeen.
Autossa on kuivaa polttopuuta, joten mikä se on tässä istuskellessa. Sataa hiljalleen, välillä hiukan voimakkaamminkin, lisään puuta risukeittimeen. Kattilassa vesi kiehuu, heittelen lusikalla enimmät vaahdot pois ja lisään uutta vettä tilalle.
Kirveellä halon muutaman puun pieniksi tikuiksi, jotka sitten vielä pätkin lyhyemmiksi. Olisikohan mennyt noin viisi klapia neljän tunnin aikana. Nuotiolla keitellessä olisi mennyt varmaan vähän enemmän puuta, tosin risukeittimen lämmössä ei samalla kuivatella vaatteita.
MP oli ottanut harrin ylös, josta saataisiin suolakalaa seuraavalle päivälle. Viimeinkin, se niin puhuttu kala, jota jokaisena iltana oli tarkoitus nauttia kyllästymiseen saakka. Kyllähän nämä oikeat kalastajat olivat päivän aikana saaneet harjuksia ylös repullisen, mutta kun olivat lainkuuliaisina laskeneet ne takaisin kasvamaan, höpisten samalla jotain alamittaisista. Minä koitin puhua että, kyllä ne siihen nuotiolle soppii, vaikka olisivatkin vähän pieniä.
Lihat tuli keitettyä huomiseen lihakeittoon, mutta mitäs me nyt illalla nuotiolla kärvennetään, kun ainut ylös otettu on suolakalana huomista varten. Onko se niin jotta, huomenna vasta syödään, kaikki on huomista varten. No makkaraa tietysti olisi, joten sitä sitten iltanuotiolla kera parin oluen.
IV päiväAamulla... Nousen kuselle ja kerään tyhjät kaljatölkit. Sateista, harmaata, keitän aamupuuroa, tönkköä sellaista. Mustikkakiisseli saa puuron maistumaan, jos nyt ei lempiruualta niin kuitenkin syötävältä.
Suolakalaa ruisleivällä ja mustaa kahvia, no nyt lähti päivä käyntiin, maistellessani harjusta. Kyllä MP on hyvän suolakalan tehnyt.
Kävelen ylempänä sijaitsevalle levähdyspaikalle jossa sijaitsee yleiset wc:t. Takaisin kävellessäni huomaankin karavaanarit jo liikkeellä, leiri on purettu ja kalastajat valmiina jatkamaan matkaa. Hyppään kyytiin ja toivon että pressu ei ole jäänyt kyydistä. On se kuulemma nätisti pakattuna tuolla takana.
Rasanivansuvanto. MP kääntää yhdistelmän tieltä pusikkoon, jossa on auton mentävä aukko. On se vaan ketterä yhdistelmä hiace ja nakkikoppi, vaan kyllä se sinne taittuu ja ympärikin saadaan.
Sataa hiukan reilummin enkä ota onkea mukaan koskelle, vedän vain sadeviitan päälleni ja otan puhelimen esille kuvaamista varten. Otan kuvan koskesta, yläjuoksulta, alajuoksulta, vesirajasta, ruohosta, kivistä, kalasta, kalastuksesta, pienestä untuvasta joka ajelehtii alavirtaan. Tippuikohan tuo oman paidan kauluksesta ja on peräisin untuvaisesta makuupussistani, vai polkaisiko Ratamestari jonkun koskikaran kiven koloon tuolla ylävirrassa.
Hyviä kuvia toivottavasti, sillä kuvaushetkellä ei oikein tästä kännykästä näe minkälainen kuva on tullut, joten otetaan niitä sitten reilusti ja toivotaan että joku kuva on toista hiukan parempi.
Kyllä nousee joesta kalaa ja saankin yhden siivottavaksi. Roheesti vaan retki puukolla, sivistely on ammattitaidon puutetta. Olisi pitänyt ottaa keitin mukaan niin olisin saanut kahvitkin, vaikka eihän tuo nakkikoppikaan kaukana ole. Mitään isompaa kalaa ei näyttänyt nousevan, joten oli aika vaihtaa maisemaa.
Seuraava leiripaikka löytyi ihan tien vieressä olevalta P-paikalta. Koski virtasi tässä kohtaa niin lähellä, että allekirjoittanutkin saattaisi käydä kokeilemassa ottipelejä.
Muutama heitto leiripaikan edessä, siis tarkemmin kuusi heittoa. Ei tullut kalaa, vaikka raivoisa oli yritys. MP ja Ratamestari ovat myöskin lähteneet koskelle, taitaa olla vieläkin raivoisampaa yritystä. Luotan siihen, että jompikumpi tuo iltapalaa, vaikka sitten vähän pienempääkin.
Taidan virittää nakkikopin viereen sadekatokseksi laavuvaatteen, eli pressun, kyllähän toi minusta näyttää pressulta, mutta kun nimi on muutettu laavuvaatteeksi on se helpommin myytävissä ja siten paljon arvokkaampi. Tarp, siinä vasta on joku keksinyt arvokkaan nimen pressulle, tai ohuelle kankaan palaselle.
Katos viritetty ja mitä muistinkaan nähneeni nakkikopin saniteetti tiloissa, sisäänkäynnin jälkeen käytävän vasemmalla puolella keittiötä vastapäätä ennen olohuonetta. Kaksi selkänojallista retkituolia, no on kyllä melkoista luksusta verrattuna polkupyöräilevän vaeltajan leireihin. Tähänhän voi vielä tottua ja mitenkä minä sitten siihen pyörääni vielä tuon penkinkin köytän, kun siinä on jo tarakalla se jääkaappikin. Olen joskus miettinyt riippumattoa, sellaista voisi kuvitella kantavansa mukanaan, mutta ilmankin pärjää. On tämä vaan melkoista väline urheilua, vaan ehkä se on osa tätä retkeilyn viehätystä, ainakin allekirjoittaneella.
Pressu viritetty ja sadekin yltyy juuri sopivasti suojan valmistuttua. Ruokaa, vatsa ilmoittaa kalorivajaudesta, on aika kuoria perunat ja porkkanat. Multaisia ovat perut, jotka MP kaivoi Laukaasta juuri ennen lähtöä. Siispä huuhdotaan juoksevan veden alla, jota taivaalta nytkin näyttäisi tulevan.
Kotona ruokaa tulee laitettua joka päivä pariinkin otteeseen jossain muodossa, yhdelle, kahdelle, tai useammallekin. Jotenkin sitä vaan on oppinut pitämään ruuanlaitosta, saa nimittäin tehdä juuri sitä mitä haluaa. Kokeilu mielessä onkin sitten tullut tehtyä monenlaisia pöperöitä ja vaikka ei kaapista usein löytyisikään juuri ohjeen vaatimia aineksia, tai ehkä juuri siitä syystä, on lopputulos melkein aina syötävää. Riippuu keneltä kysytään.
Tällä reissulla maha täytyy perus ruualla, ei mitään kiinalaisia keittoja sovelletuin ohjein. Pyyhin pesualtaan ja kaasulieden, heitän matot pihalle ja pyyhkäisen lattialta hiekat ulos. Missä se imuri oli?
Vielä en laita keittoa porisemaan, vaan siirryn ulos istumaan ja katselemaan sateista maisemaa, onhan se vaan hieno. Venytän kättäni kohti pressun reunaa, josta tippuu raikasta ja ravitsevaa sadevettä. Jotain mustaa purua siinä muovi kuksan pohjalla on, mutta arvelen sen olevan tunturi pöllön paskan jäänteitä muuten puhtaalta pressulta. Hyvää oli.
Nostan jalat ylös, kosken virta kohisee... Lepuutan silmiäni.
Askelista päätellen joko poro, tai ryhmämme kalastajat ovat tulossa leirille, MP se sieltä vain tulikin, Ratamestarin yhä sinnikkäästi jääden koskea kahlaamaan. Ei mainittavampaa saalistarinaa tällä kertaa, kyllähän sieltä syömäkalat saa, mutta eipä ole allekirjoittaneellakaan kalastuksen osalta paljoa kerrottavaa. Oikeasti, enhän voi millään muistaa kuka sai mitäkin kaloja, tai kuinka isoja, sillä tälläkin reissulla allekirjoittanutta lukuun ottamatta, kalaa on noussut yhtenä siimana.
Ei lähde lämmitin nakkikopissa päälle, on kontattava vaunun alle ilmansuodatinta pois rassaamaan. Kyllä se on varmaan toi kosteus, kun aiheuttaa temppuilun tuon lämmittimen kanssa, pähkäillään MP:n maatessa sadevaatteen päällä vaunun alla. Siitä se idea sitten lähti, että kokeillaan lämmittää Spriipolttimella vaunun lämmitysjärjestelmästä kosteutta pois ja jo vain, kohta oli lämmitin päällä.
Miten, olisikos ruoka aika kohta? Onhan se hyvä että porukassa on yksi joka pitää huolen ruokailuajoista, sillä eihän nämä kalamiehet innokkaina lajinsa harrastajina välttämättä tajuaisi muuten syödä ollenkaan, eivät edes kuulu punkerokerhoon. Punkerokerhon suositelluin sääntö: Pyri aina olemaan ruoka aikaan kotona. Lopun ajan voi käyttää ruuan valmistamiseen.
Lihakeittoa olisi tänään tarjolla, jos ei ole vielä käynyt selväksi. Lihat on valmiiksi edellisenä päivänä keitelty ja muutenkin esivalmistelut kyökin puolella suoritettu. Keitto oli jaettava kahteen kattilaan, kun ei se siihen yhteen sopinut vaikka olisi jättänyt veden pois. Vielä puuttuu nakkikopin varustuksista isompi kattila, vaikka nuotiollakin käytettäväksi. Niin ja se sauna...
Keittoa nautittiin ulkona katoksen alla retkituoleilla istuen, Ratamestarilla oli mukanaan vielä pieni kolmijalka autossaan, joten kaikille oli lopulta istuimet. Hyvää oli keitto varsinkin, kun allekirjoittaneelle valikoituivat mehevimmät, suussa sulavimmat, pehmeimmät, lihanpalat joiden kyljessä oli parhaat läskipalat. Palan painikkeeksi keitin risukeittimellä kahvit, joten nyt jaksaa taas istuskella ja katsella edessään näkyvää maisemaa.
Illan jo hämärtyessä, oli kalat viimein halsterissa tirisemässä. Nälkää ei tällä reissulla tulla näkemään.
Jos sitä kohta nukkumaan, tai mitä jos laittaisi teltan tähän pressun kulman alle ja nukkuisi yön tässä. Ainahan nämä allekirjoittaneen varusteet ovat aiheuttaneet hilpeyttä, eikä tämä festari tyylinen teltta tee siinä poikkeusta tälläkään kertaa. Vai olisiko kyseessä hieman myötä häpeää, jos joku muu sattuu näkemään, no mene ja tiedä. Sitten kun voitan lotossa, ostan Hillebergin, tai no en osta, vaan käytän edelleen tätä halpis telttaa kelohonkaisen mökkin edustalla... :)
Heitän telttaan solumuovialustan ja sen päälle puhallettavan makuualustan, makuupussini haen nakkikopin piippuhyllyltä. Kömmin telttaani ja vedän oven vetoketjun kiinni. Makuupussini on ehkä juuri riittävä näille keleille. Hetken kuuntelen vielä luonnon ääniä, auto, rekka, moottoripyö...
V päiväPuhelimen kello näyttää kohta kahdeksaa, kylläpäs sitä on tullut taas nukuttua. Raotan teltan ovea katsoakseni tämän aamun säätiedotusta, odotettavissa iltapäivään asti, pilvistä, +8 astetta, tuulta 1 m/s länsi luode.
Nakkikopissa ei ole liikettä, joten haen joelta vettä ja keittelen aamukahvit alkoholilla risukeittimessä. Olisihan sitä voinut puitakin käyttää, vaan olisi pitänyt alkaa niitä kirveellä hakkaamaan, mieluummin nautitaan tästä aamun hiljaisuudesta vielä hetki, eikä suotta toisia herätetä.
Veden kiehuessa heitän makuupussin narulle tuulettumaan ja avaan teltan ovet, jotta sisällä oleva kondensio vesi pääsee kuivahtamaan. Yöllä satoi ja vaikka teltta ei ollut kokonaisuudessaan pressun alla, piti se nukkujan kuivana. Kondensio on pienempi paha, kuin kastua vesisateessa.
Mukavasti nukuttaa tuollainen matalapaine, ainakin allekirjoittanutta ja näytti se uni toisillekkin maittavan.
Puolen kymmenen aikoihin alkaa nakkikoppi heilua siihen malliin, että siellä on herätty puuron keittoon. Vaan pitikös sitä aamusta aikaisin soitella niistä metsästys lupa asioista? Sori, en muistanut minäkään, olisin voinut sitten niitä puita vaikka hakata ja metelöidä. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Puurot syöty ja kahvit toistamiseen juotu, niin johan se irtosi aamupaskakin. Eihän se ole tarina eikä mikään, jossa ei seikkaperäisesti kerrota suolen toiminnasta. Niin että siinä ihan tien toisella puolella, kun en kauemmaksi kerennyt.
Pitäisiköhän ihan koskelle tänään. Sain lainaksi Ratamestarilta ottipelin, jolla olisi tarkoitus kartuttaa tämän reissun kalasaalista. Toiset ovat nousseet ylävirtaan ja sinne käy myös allekirjoittaneen askel, auringon kurkistellessa pilvien lomitse ja ilman lämmetessä. Hieno on keli, vaikka aamusta olikin vielä hiukan koleaa ja pilvistä, on nyt jo melkein kuuma hyppiessäni kiviltä toiselle.
Lainaamani uistin lunastaa lupauksensa ja saan reissun ensimmäisen harjuksen. Kuvatahan se pitää, vaan auringon paistaessa en näe puhelimen ruudulta, onko yksikään kuva onnistunut, joten otan niitä ehkä liikaakin. Kuvattava kohde oli sen verta eloisa kaveri että piti sitä vähän kopauttaa, ennen kuin ymmärsi olla paikoillaan. Laskin kyllä alamittaisen takaisin (Catch and Release), mutta luulen että siitä ei uimaan enää ollut, vaikkakin se auttaa muita tässä elämän kiertokulussa.
Istun kivelle ja muistutan itseäni, että otan seuraavan kerran taskuun muutama vaniliasikarin tällaista hetkeä varten. En meinaa tupakointia uudelleen aloittaa, mutta savut muutaman kerran vuodessa meinaan jatkossakin polttaa.
Kävelen tienvartta takaisin autolle. Onhan lämmin, pyyhin hikeä otsaltani ja potkin kosteat kumisaappaat jalastani. Paikalle saapuu vanhempi mieshenkilö veden hakuun, pakolliset kuulumiset on vaihdettava ja parhaat kalapaikat valeh... kerrottava...
Nyt uimaan, on tässä tullut jo samoissa kamppeissa tarpeeksi löyhkättyä. Nappaan pyyhkeen kainaloon ja pesuaineeksi Fairya. Vaikka tuntui keli aikaisemmin lämpöiseltä, ei se ollut sitä joenvarrella kivellä istuessa, shampoota päästä huuhtoessa.
Olipas se vaan oikein raikasta ja mukavaa, aurinkokin taas lämmittää ja mukavahan se on tässä istuskellessa...
Kuivat ja puhtaat kamppeet on päällä, niinpä suuntaan takaisin koskelle pyykin pesuun. Fairy käy tähänkin hommaan, eikä tähän hätään muuta ollutkaan. Alavirralla olleet kalastajat ovat poistuneet, ei tainnut kalastus kiinnostaa enempää, kun allekirjoittanut huuhtoi sukkia ja kalsareitaan kivikossa, vai oliko se viuhahtaminen sitten liikaa.
Pyykit kuivaa narulla, kahvivesi kiehuu, mikäs se on pienen ihmisen tässä ollessa. Naatitaan... Kukas se sano, että ihan kuin mustalaisten leiri... :)
Neljän aikoihin katselin ihmeissäni suoraviivaista kosken ylitystä, MP sieltä tulla porskutti kosken yli, aivan kuin olisi haavoitettu karhu perässään. Luulin että tuosta kohtaa ei ainakaan yli mennä, mutta näköjään hyvällä vauhdilla menee vähän syvemmätkin kohdat.
Ammattikalastajat toi tullessaan tämän reissun suurimman saaliin, liekö sitten hyvä keli innoittanut, vai oliko kala vain paremmin syönnillään, eli taimen suolakalaksi ja harjukset iltapalaksi nuotiolle.
Ratamestari otti ylös ihan komean harjuksen jolle mittaa saatiin 47cm.
Pitää syödä hyvin että jaksaa, niinpä ruuaksi keitettyjä perunoita ja porkkanoita lihapulla kastikkeella, salaattia, graavi harria leivälle. On kyllä ollut tähän asti ruoka hyvää ja sitä on ollut riittävästi, ei tule syötyä kotonakaan näin hyvin.
Loppu päivä meneekin sitten lihapullia sulatellessa ja retkituolissa istuessa. Ilma alkaa viilenemään, tai sitten se vain tuntuu siltä, kun päivä oli ollut niin lämmin. Laitan pussillisen herneitä likoamaan kahteen kattilaan huomista silmällä pitäen, olisikohan pitänyt ensimmäisenä päivänä tehdä tuo rokka?
Kasaan teltan pois, sillä tulevasta yöstä on tulossa kylmä. Harrastetaan sitä pakkasessa nukkumista sitten talvella, nyt aion nukkua lämpöisesti piippuhyllyllä.
Nuotio on sytytetty ja maailman parannus aloitettu. Kala paistuu hiljalleen ja sitä tuntuukin olevan riittävästi. Ilman jäähtyessä alkaa päälle löytymään pipot ja villapaidat, penkkiä vedetään lähemmäksi nuotiota. Joella vesi höyryää, ilman lämpötila on laskenut alle veden lämmön, syksy tekee vääjäämättä tuloaan. Nyt nukkumaan.
VI päiväKuudennen päivän aamu valkenee harmaana, kasteen peitossa. Tänään vaihdamme leirin paikkaa, erään hiekkaharjun päälle, mutta ennen sitä kokeillaan vielä yhdestä paikasta jonka nimeä en muista.
Auto on kohta uudessa parkissa ja varmistan vielä ennen koskelle siirtymistä, että tärkeimmät on mukana, puukko, makkarapötkö kumisaappaan varressa ja puhelin kuvaamista varten. Niin ottaisiko tuon ongenkin vielä?
Kalastus on allekirjoittaneelle mukava harrastus, vaikkakaan en aivan samanlaisella palolla sitä tee, kuin nämä ammattikalastajat. Ja joo kutsun heitä ammattikalastajiksi, ihan vain siksi, että ovat harrastaneet kalastusta jo lapsesta saakka, enkä usko että monella on samanlaista kokemusta harrastuksestaan. No mutta se siitä. Nyt on satunnaisella kalastajallakin onki mukana, eihän sitä muuten kalastuskuvia saa...
Muutaman kerran heitän uistinta virtaan ja kokeilen useampaa vaihtoehtoakin. Suosittelen tätä. Lentää hyvin eikä koukut ole siinä kunnossa etteikö niitä suoraksi vetäisi, jos vaikka kiinni jäisi. Ja jäihän se sitten myöhemmin kiinni, onneksi sain ottipelin takaisin, kiitos avusta. Kalaahan tällä nyt ei tullut, vaikka hyvin lentääkin.
Kaivan puukon tupesta ja katkaisen pienen koivun, saan kätevästi puhelimelle jalustan. Pyöräytän uistinkotelon päällä olleen kuminauhan puhelimen ja kolmihaaraisen oksan ympäri, jos se siinä pysyisi. Hieno tuli jatkovarresta, roiskesuojaus tulee tässä myös testattua jos puhelin tuosta tipahtaa.
Jos sitä makkaraa nyt tähän väliin maistaisi. Eikä aikaakaan, kun sieltä jo toinenkin kalamies makkaran hajun houkuttelemana valuu alavirtaan.
Lähden kahvin laittoon, MP opastaa, että on jättänyt harjuksen roikkumaan siihen vedenrajaan, siihen kuivaan oksan haaraan, yläjuoksullla... No katsotaan löydänkö, onhan siinä kyllä selvästi heinä taittunut kengän alla...
Kala kyytiin ja nakkikopille mars. Jos puistelis nuo matot ulkona ja siivois tuon kalan. Kohta toisetkin saapuvat kahvihammasta kolottaen.
Siirrytään seuraavaan paikkaan, eli sinne harjulle. Kun vaunu on parkissa, MP pyörittelee hyvin rasvatut seisontatassut vaunun nurkista alas ja ammattikalastajat jatkavat, siis tuonne... Ei per. ei näitä musta näin jälkikäteen. Kuitenkin sinne johonkin, allekirjoittaneen jäädessä keittämään rokkaa ja paistamaan lihoja.
Taisin olla muutenkin pihalla tai omissa ajatuksissani, ennen kuin tajusin, että koskellehan ne on menossa autolla, eikä tuonne alas järvelle. Siksihän ne vaunun tassutkin laskettin, ja minä kun luulin sen olevan hätävaran liioittelua, ettei vain vaunu mihinkään karkaisi. No kaikki aina selviää, jatketaan haaveilemista... Liha palaa, ei ihan.
Nostan retkituolit vaunun taakse varjoisammalle puolelle ja nautin näkymästä. Kauempana erottuu lumihuippuisia rinteitä, yksinäinen vene kulkee Oikojärven selällä, paljaalla silmällä en ihan erota, montako kalaa veneen pohjalla on.
Hernekeitto on valmista noin parin tunnin keittelyn jälkeen, jätän keiton tekeytymään ja suuntaan vedenhakuun alas järvelle. Hiukan on sameaa, mutta väittäisinpä sen olevan aivan juomakelpoista. Neljä litraa on vielä kirkkaampaa vettä jäljellä, joten se riittää kyllä hyvin. Niin vielä ei tarvitse tätä järvivettä juoda, vaan sitä voi käyttää tiskaamiseen. Kapuan vesipöntön kanssa takaisin ylös ja laitan veden kiehumaan, tietysti risukeittimeen.
Kalastajat saapuvat ja mikä hymy onkaan naamalla, eli onkos sitä saatu jotakin?... Oli löytynyt hyvä paikka ja sieltä olikin sitten alkanut nousta tätä isompaa ihan hyvin. Kalat MP siivoaa järvellä, ja pakkasi jääkaappiin ne joita ei tänään syödä. Saas nähdä syödäänkö tänään illalla kalaa ollenkaan, vedetään nimittäin ensin kaksi kattilallista hernekeittoa...
Illalla hämärän laskeutuessa on nuotiossa kuitenkin kalaa paistumassa. Allekirjoittanut maistaa kyllä, mutta jotenkin ei vain meinaa upota. Ei sitten sanaakaan kerholaisille.
Hyvä oli päivä kalastuksenkin osalta, ruoka oli hyvää, niin ja sitä oli jälleen riittävästi. On jälleen aika painua pehkuihin.
VII päiväKahvia ja ruisleipää, taisipa sitä puuroakin vielä lautasellinen tulla syötyä, vaikka on ihan rehellisesti sanottava, että sen syö vain nälkäänsä, kyllä viikon verran puuroa joka aamu on ihan maksimi mitä allekirjoittanut pystyy syömään. Onhan se siis ihan terveellistä ja niin pois, niin...
Ja sitten sinne kalalle. Täälläkös se paikallinen teille ne kalat antoi? Ratamestari jatkoi ylävirtaan ja allekirjoittanut seurasi MP:n jalanjäljissä, tai siis eihän sellaiseen askellukseen kukaan yllä, eli siis koitin vain perässä pysyä.
Tuohon kivelle kun käyt, niin siitä pitäisi saada, tuolta syvänteestä... On se kumma, jos ei nyt ala kalaa tulemaan, kun oikein kädestä pitäen toiset neuvoo, että tuosta.
Heitänkö kumisaappaat pois ja kahlaan sinne kivelle, no en perk.. on se niin kylmää vettä. Vuolen pusikosta koivukepin josta tukea ottamalla alan hivuttamaan itseäni virrassa kohti kiveä. Kumisaappaan varsi riittää juuri ja pääsen kivelle kuivin jaloin. On aika kokeilla olisiko allekirjoittaneella mahdollisuuksia saada tällä reissulla yhtään isompaa, vaikka olen jo reissuun tyytyväinen.
Ensimmäinen heitto tässä laina uistimella, ja heti kävi joku tökkimässä. Toisella olikin sitten jo ihan kunnolla kiinni, mutta ei noussut pintaan vaan veti heti sinne syvänteeseen ja sinne se jäikin. Seuraava tuli nätisti pintaan, tietenkin sitä piti alkaa kuvaamaan, joten sekin pääsi viimein irti. Olikohan sitten kolmas vai neljäs kiinni, kun MP huikkasi alavirralta, että otetaanko se ylös? Nyt kaveri otti jo isoja harppauksia virrassa päästäkseen haavilla nappaamaan allekirjoittaneelle edes sen yhden isomman, ennen kuin sekin pääsee karkuun.
Ei mikään jättiläinen mutta ihan on hyvä, ja tähän on hyvä lopettaa. ...Onhan se vielä kokeiltava, jos vielä tulisi.
Ratamestari saapui kohta pusikosta, oli käynyt autolla vaihtamassa perhovehkeet, sillä ylävirrasta ei kehuttavaa saalista ollut tullut. Ihmetteli kyllä, että uimallakos olen kivelle tullut.
Perho ui kohta virrassa, eikä mene pitkään, ennen ensimmäistä tärppiä. Kiinni, siiman kiristyessä ja vavan taipuessa... Taisi olla reissun ensimmäinen perholla saatu.
Tuli siinä kivellä sitten istuttua jokunen tovi, eipä sitä viitsi ihan heti poiskaan lähteä, kun on tähän päässyt. Mikä se on tässä istuskellessa, kalat muovipussissa jonka olen lukinnut paikoilleen kivenkoloon koivuisella tukipuullani, joten siinä ne pysyvät virrassa kylmänä. MP on ystävällisesti taas lahjoittanut sikarin, joten pössyttelen sitä tässä kaikessa rauhassa. Kuvaan samalla aurinkolasien läpi, ja aivan kuin kuvissakin huomaisi eron veden heijastuksen suhteen, eli nämäkin halvat aurinkolasit jotka Ratamestari joskus löysi Kuusaasta ja allekirjoittaneelle lahjoitti, näyttäisivät toimivan. Nyt voisi kahvi jo maistua, jos yrittäisi kahlata takaisin rannalle.
Niin, lisätäänpäs tähän kuva jonka Ratamestari nappasi uittamalla kameraansa virtaavan veden alla.
Rantaan pääsin, ja ihan kuivin jaloin. Kivellä suolestin kalat, huuhdoin, laitoin kassiin ja lähdin suunnistamaan märän hetteikön yli autolle. Se olikin sitten niin pehmeä, että piti ihan muutama juoksuaskel ottaa, vaikkakaan ei kunnolla sukka edes kastunut.
Kauaa en kerennyt autolla harmitella, ettei kahvipakettia mistään löytynytkään, vaikka eihän sitä vettäkään ollut, ei kumisaappaassakaan, kun toiset jo autolle lompsivat. Niinpä kahvia saisin sitten nakkikopilla.
Vielä yhden taimenen oli MP saanut siinä lopussa ja auton vieressä kun sitä siinä suolesti, tarkasteltiin samalla mitä on kala syönyt. Kivisimppu oli tälle yksilölle maittanut.
Kalat pakattiin jääkaappiin, jota tuntuikin nyt olevan ihan riittävästi näiden kahden viimeisen päivän ansiosta. Sitten siinä tuumailtiin että, jos tänään lähdettäisiin ajelemaan kohti Keski-Suomea, niin ei tarvitsisi ajaa yhtenä päivänä koko matkaa. No tämä on musiikkia allekirjoittaneen korville, eihän autossa istuminen mitään herkkua ole, joten jos sen voi jakaa kahdelle päivälle, niin kannatan.
Takaisin leiripaikalle ajettuamme, suunnistivat kalamiehet alas Oikojärvelle, Ratamestarilla oli pyyhe olalla, jota pyysin lainaan. Pitihän sitä vielä huuhtoa Könkämäenon pölyt pois, joten varovasti isojen liukkaiden kivien välistä kahlasin järveen pulahtamaan.
Kun sitten olin välttynyt hukkumiselta ja tunto oli palautunut raajoihin, kiipesin ylös leiripaikalle. MP olikin aloitellut jo ruuan laittoa, jauheliha juustotaskut, hiukan päiväys ylittynyt, mutta laitetaan enempi voita, loput kananmunat, sipulia, salaattiin tomaatit suolakurkkua ja porkkanaa. Allekirjoittaneella oli mukana, tietenkin, perunamuusi jauhetta, josta saataisiinkin nopeasti ja vaivattomasti lisäke.
Hyvät oli sapuskat ja kahvitkin muistettiin juoda. Siivoiltiin siinä vähän leiripaikkaa ja oli aika jättää hyvästit könkämäenolle.
Poispäin ajeltaessa keli muuttui hetkellisesti sateiseksi, olihan taas kelit suosineet, ei voi moittia.
Yöksi jäätiin Kukkolankoskelle, samaan paikkaan jossa tullessakin pysähdyttiin. Siinä katetulla tulipaikalla oli tulet valmiina, ruotsin puolelta laitettiin pihavalotkin päälle. Iltapalaksi allekirjoittanut lämmitteli viimeisen maissin tähkän toisten syödessä makkaraa.
VIII päivä
Hyvää huomenta. Jälleen hyvin nukutun yön jälkeen maistuu maukas, mehevä, viljaisa, viipyilevä jälkimaku, puuro. Ei, nyt jos ette pahastu, niin en ala puuroja keittelemää, tai voin muille kyllä keittää mutta itse en kyllä nyt välitä syödä. Tyydyttiin siinä sitten kahviin ja leipään taimenen mädillä. Parempaa se oli kuin juhlasilli joka vasta nyt muistettiin avata. Syön silliä kyllä ympäri vuoden ihan pelkästään, enkä vain keväällä uusien perujen kanssa, mutta tämä mikä lie juhlasilli oli kyllä niin suolaista, ettei sitä siltään pystynyt edes allekirjoittanut syömään.
Vaan olihan tämä mätikin varsin kalaisan makuista, mutta ei läheskään niin suolaista. Tähän tilanteeseen sopii tämä yhdistelmä oikein hyvin, muttei ehkä baarireissun jälkeiseen pikkunälkään pitseriassa. Valitsenkin tämän aamuisen koski aamiaisen paljon mieluummin, kuin baari illan jälkeisen...
Matka jatkuu sumuisessa kelissä, kunnes uusi idea käydä katsomassa takapihalle soveltuvaa tuulivoimalaa saa kannatusta. Isoja oli myllyt, että pitääkö siinä vähän naapuria kuunnella, ennen kuin saa tuollaisen pihalleen pystyttää.
Syödäkkin kun täytyy, poikettiin matkalla St1 hesburgeriin. Kovasta hehkutuksesta huolimatta, jäi kukkulat näkemättä. Kahvit tuli juotua, ruokailun suoritin kuitenkin nakkikopin jääkaapilla, "kävin ulkona syömässä". Näkkäriä juustolla, meetvurstilla ja kyytipojaksi mehu mustikkasoppaa.
Vielä ennen kotinurkille saapumista poikettiin yhdessä aarreaitassa, josta kyllä löytyisi varmasti vaikka mitä mielenkiintoista. Kaivuri jäi tällä kertaa ostamatta.
Viimein perillä Laukaassa isän luona. Kaivoin peruja ja laitoinpa yhden kahdesta kalastani heti uuniin, toisen jäädessä pakastimeen. Suolalla ja voilla höystettynä sai harjus olla uunissa 175 asteessa.
No ehkä pannulla paistettuna olisi tullut vielä parempi, rapeampi, mutta hyvää se oli näinkin.
Seuraavana päivänä sain kyydin kotiini Hankasalmelle.
No mitäpä sitä jäi tästä reissusta mieleen. Ainakin kelit oli suosiolliset, kalaa saatiin kuten etukäteen oli hehkutettu, ruoka oli hyvää, eikä soijaan tarvinnut turvautua kertaakaan, lämmin oli nukkua melkein joka yö, seurakin menetteli, vaikkakin naisia olisi saanut olla enemmän, joten. Allekirjoittaneesta reissu oli onnistunut, mutta kritiikkiäkin on sanottava. Eli tapahtumien paljoudesta ja reissun pituudesta johtuen, oli tämän jutun kirjoittaminen pitkissä kantimissa. Ehkä noin kuutena päivänä tätäkin juttua nyt talven aikana kirjoittelin, muistelin ja melkein näytti siltä, että kerkeää tulla kevät ennen Könkämäenon tarinaa. Saattoi olla kuukaudenkin tauko kirjoittamisessa ja taiteilijan elämää jatkettiin vain inspiraation iskiessä.
Kaikkea en ole tarinaan muistanut varmastikkaan kirjoittaa, kuten en muistanut mainita tuliaislahjastakaan, jonka Helille ostin eräästä matkamuistoja myyvästä kaupasta. Ei ehkä ollut ihan Helille mieleinen, mutta ajatus on tärkein ja ne säilyy.
Kyllähän oli taas mukava muistella reissua tarinaa kirjoitellessa, joten ei reissukuume tästä ainakaan laske...
Palataan, nyt täytyy keittää kahvit.
