Sain "perinnöksi" muutamia keittiö tarvikkeita, muummoassa pienen siivilän, halkaisijaltaan juuri sopiva muovikuksan sisään. Kokeillaan, että purut heitän siivilään, kaadan kiehuvaa vettä päälle ja annan hetken seisahtaa. Aikaisemmin olen käyttänyt teesihtiä, joka ei aivan tilavuudeltaan riitä allekirjoittaneen kahvimakuun, vaikkakin sillä hyvät teet keittää... Pannukahvit perinteiseen tyyliin, on sitten tarjonnut oikean makuiset kahvit useamman kerran, eikä teesihti ole siinäkään tapauksessa jäänyt työttömäksi, vaan on se kahvia kaadettaessa kerännyt joukosta ne purut jotka eivät kattilan pohjalle ole ymmärtäneet laskeutua.
Ladulla on porukkaa, sillä keli on nyt hiihtolomien aikaan suotuisa. Pakollinen ladulla sivakointi onnistuu hyvin, enkä joudu juttutuokioon todellisten kunto urheilijoiden kanssa, vaikkakin kovasti sai kuulostella, koska joku "neon värinen merkkivaate" alkaa huutamaan että, latua! Tervalammella käännyn koneelliselta ladulta ja jatkan omiani.
Sitten jossain kauempana... Potkin sukset jalastani, nostan ne puuta vasten sauvojen viereen ja lasken reppuni selästä. Solumuovi alustan taitan kaksin kerroin männyn juurelle ja asettelen risukeittimen siihen viereen. Tervajoella tuli tammikuun lopulla polteltua ihan puuta risukeittimessä, jota olin aikeisemmin sinne syksyllä kerännyt ja siellähän ne olivat puut lumen alla säilyneet. Kyllä silloinkin tuli kahvit keitettyä, vaan nyt tehdään helpomman kautta ja käytetään spriitä.
Lumi sulaa kattilassa, kuulen sen jo kohta kiehuvan. Niin se "sihvilä" hyvin se tohon muovi kuksan päälle käy, joten ei muuta kun porot siihen ja kiehuvaa vettä päälle...
Ruislimppu, voita, kahvia... Hiukan ehti kahvi jäähtyä kameralla kuvatessa, mutta seuraavassa kupillisessa sitten palaakin jo suu, niin kuin aina. Vaan todettava on, että näin keitettynä tämä kahvi maistuu kyllä sopivan vahvalta, joten jatkossa mennään tällä ja teepalloa käytetään sitten siihen teen keittelyyn kotona, eli hyvin hyvin harvoin, jos koskaan.
Takaisin hiihtäessäni, olisikin ollut ehkä syytä käyttää niitä koneellisia latuja, hanki ei kanna vielä yhtään ja nytkin mentiin paikka paikoin polveen ulottuvassa hangessa. No eihän siinä muuten olisi mitään huonoa ollutkaan, vaikka paita märkänä siellä kahlasinkin. Mutta kun tuli siellä kontattua yhdessä ojassa, niin ei perhana nuo reilu kymmene vuotiaat talvihousut enään kestäneetkään sitä rymyämistä, vaan ratkesivat saumat haaroista... No enhän mä sitä siinä huomannut, että mistä oli jotakin ratkennut, vaikkakaan ei sitä kuulematta voinut olla. Kotona huomasin vasta, mitä vahinkoa olin saanut aikaan, niin että jos käytetään noita siviilivaatteita ihan vaan pyhänä ja armeijan kamppeita sitten aina muulloin, niiden kun pitäisi kestää ihmehiihtäjänkin rymistelyt. Ja just kun sain ton talvi asun takin vetoketjun korjattua, niin eikö menny sitten housut. No hyvinhän ne on kestänyt, reilusti yli Helin iän.
Hiihtämisiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti