(14.6.2011) Helteet on ohi tältä erää ja vesisadetta on luvattu jatkossa, joten taidan pystyttää teltan takapihalle. Parempi kokeilla kotona, kuin että olisi jossain hornan kuusessa toteamassa retkeilykamppeidensa toimimattomuutta. Kokeilen miten teltta pitää vettä ilman erillistä sadesuojaa, eli pressua.
Ei ole täysin tiivis tämä festariteltta, sillä ainakin ovesta kulkeminen ei sateella onnistu ilman telttaan valuvaa vettä. Ei ole myöskään telttakangas täysin pitävää, sillä vielä illalla teltan pitäessä vettä oli aamulla jo huomattavissa telttakankaan kastumista lävitse, vai olisiko kondensio vettä, ei varmaan. Kyllä jatkossakin on jonkinlainen katos tälle halpisteltalle oltava mukana, joka helpottaa telttaan kulkemista pitämällä sisäänkäynnin kuivana.
Yksi kuva kertoo ennemmän kuin... Mutta entäs video?
14.6.2011
8.6.2011
Alalampi kalalla ja uimassa
(7.-XX.6.2011) Alalammella hyvin nukutun yön jälkeen, kirjoittelen tässä mobiilisti aamu kahvia samalla juoden. Heli nukkuu vielä, mutta hyttyset ovat jo heränneet. Kalaa on tullut ja uimassakin on käyty. Muuten ihan älyttömän kätevä tämä puhelimen kautta päivitettävä lokikirja... Ei. Joten loppu kalajuttu kirjataan myöhemmin kuvien kanssa. Nyt kalalle, kunhan Heli herää ja sitten uimaan.
Lopput kalajuttusta
Kotona, sohvalta kirjoitettua. Ei onnistu juttujen kirjoittaminen matkapuhelimella, ainakaan allekirjoittaneelta. Joten, jatkossakin jutut tulee jälkijunassa ja onhan tuolla retkillä sitä tekemistä muutakin, kuin että alkaisi näitä tarinoita kirjoittelemaan, puhelimen pienellä ruudulla olemattomalla näppäimistöllä vailla kuvankäsittely mahdollisuuksia. Kuvia otetaan ja puhelimeen vastataan, jos on kenttiä ja virtaa. Mutta siihen se tekninen näperrys sitten saakin jäädä ja kyllähän niitä kuvia tuleekin otettua, eli siltäosin puhelin on ahkerassa käytössä. Nyt ollaan Helin kanssa tässä tätä juttua kirjoittelemassa ja ihan sisätiloissa ilman hyttysiä ja hyvällä kuvankäsittely ohjelmalla varustetulla tietokoneella, joka mahdollistaa saaliskalojen suhteettoman venytyksen, kalavaleiden tueksi.
(7.-8.6.2011)
I päivä
Tiistaina oli reput pakattu ja pyöriin köytetty, lähdimme puoliltapäivin kohti Alalampea, ensin aseman suuntaan ja sitten kohti Kangasniemeä. Matkaa ei tulisi hirveäasti n. 12 kilometriä kuitenkin suuntaansa, myös alkava helle oli otettava huomioon. Juomaa varattiin mukaan kaksi litraa, puolitoista juomareppuun ja puolikas juomapulloon, vielä tyhjä puolentoistalitran pullo mukaan joka täytettäisiin matkalla. Ruokaa lähti sitten mukaan seuraavasti, pikanuudeleita, muusia, soijarouhetta ja tavanomaiset mausteet. Kovin kuivamuona painotteinen, sillä pois jäi makkarat leivät ja muut herkut, vaikka mikäs vika nuudeleissa sitten on Heli tykkää ainakin.
Ensimmäinen isompi ylämäki, tässätapauksessa ainut näin iso, vei retkiläisistä mehut hiukan ennen mäenpäälle pääsyä, joten oli aika juoda ja huilata. Ojan penkalta kuului rapinaa ja kaikki sellainen on aina käytävä tarkistamassa. Siilihän siellä mennä lyllersi ja Heli pääsikin aivan kosketusetäisyydelle siilin mielenkiinnon herätessä ja sen tultua haistelemaan kättä. Varovasti piti silti liikkua, siili kun tuntee maan tärähtelyt hyvinkin herkästi ja äkkinäiset liikkeet ajavat se pois. Muutama nuuhkaisu, siilin mielestä mitään mielenkiintoista ei kuitenkaan ollut ja jatkoi se matkaansa metsän siimekseen.
Me jatkoimme myös matkaamme kohti paapaikkaa josta saisimme täydennystä vesivarastoihimme. Vesipullo täytettynä, kahvit ja jäätelöt nautittuna jatkoimme taas matkaamme kohti varsinaista määränpäätämme Alalampea ja siellä sijaitsevaa uimarantaa.
Onkohan noilla kuuma, pysähdyttiin katsomaan vanhalle kaupalle hevosia laitumella ja juomaan.
Perillä. Aurinko paistoi ja pyöräily oli ollut vastatuuleen hikistä hommaa. Oltiin etukäteen suunniteltu, että laitetaan ensin leiri pystyyn ja sitten vasta uimaan.
Koville se meinasi ottaa, kun mieli olisi tehnyt heti mennä järveen. No teltta saatiin pystyyn. Järveltä puhalsi viilentävä tuuli ja hetkellisesti hyttysten läsnäolon saattoi unohtaa.
Oli aika päästää Heli järveen. Kylmältä tuntui aluksi, noi viiden sekunnin ajan, vaan sitten ei enään. Mukavaa tuntui olevan.
Makuualusta toimii myös vesileikeissä, vaikka varovasti sitä piti ensin kokeilla. Ilmatäytteinen makuualusta osoittui toimivaksi kellukkeeksi ja ompahan useampi käyttötarkoitus tuollakin hankinnalla.
Ruokaa aloin laittamaan samalla, kun Heli hyppäsi vuoroi järvessä vuoroin kuivattelemassa rannalla. Onko toiveita? Nuudeleita, oli vastaus ja niitähän sitä sitten oli keiteltävä. Veden otin järvestä ja keittelin samoin tein koko kattilallisen, josta osan laitoin pulloon ja järveen jäähtymään juomavedeksi. Varmaan voisi juoda suoraan järvestäkin, vaan pelataan nyt varman päälle. Veden keittely alkoholilla näinkin tuulisella paikalla, tuotti hiukan yllätyksiä polttoaineen kulutuksen suhteen, jota sainkin kulumaan ensimmäisen päivän aikana melkein puoli litraa. Nuotiota ei voinut sytyttää syystä joita oli, kuiva maasto, tuuli, maanomistajan lupa ja taisipa se olla metsäpalovaroituskin päällä, joten retkikeitin oli hyvä olla mukana.
Vessan kyhäsin vanhasta puisesta lavasta, kaivoin hiukan sammalta syrjään jotta tuotokset olisi sitten helppo peittää, eikä näkyviä jälkiä maastoon jäisi. Järvinäköala tuli lisänä, joten nyt saattoi täysistunnon aikana ihailla järvimaisemaan mikäli takalisto kestäisi hyttysten pistot. Allekirjoittaneelle tämä on jo luksusta, mutta Helille ei taida olla.
Heli söi teltassa, suojassa hyttysiltä. Hyvin tuntui maistuvan sillä allekirjoittaneelle jäi, jos nyt ei luu käteen niin pelkkä liemi kattilaan. Lisäsin joukkoon hiukan perunamuussijauhetta ja maistuihan se vaikka aikalailla nuudelilta.
Veneestä, tai veneistä olin kuullut vihjeitä vasta hiljattain, joten lähdinkin niitä nyt metsästämään. Veneet löytyikin juuri sieltä minne oli neuvottu, tosin puuvene oli matojen ruokalistalla ja kyllähän siinä lasikuituveneessäkin takalauta aika pehmee näytti olevan. Mutta, kun varovasti soutaa niin kestää.
Järvelle oli päästävä uistinta heittämään ja mikäs sen parempaa, kuin auringon laskiessa järvellä kalojen iltasyönnillä. Laitettin onget perään ja lähdettiin soutamaan kohti auringonlaskua.
Airot olivat nähneet jo paremmat päivänsä, mutta varovasti soutaen ne tekivät työnsä. Järvellä ei itikat häirinneet ja ainoa ininä lähti airoista jotka, kuin itkuvirttä veisaten jokaisella vedolla pitkän hiljaiselon jälkeen, pääsivät kuivalta maalta järvelle. Kastoin airoja tasaisin väliajoin vedessä hiljentääkseni suruvirttä, vai olisiko ollut ilovirttä, kohta hiljaisuuden rikkoi allekirjoittaneen onki, joka alkoi heilua veneen pohjalla, jarrun antaessa periksi siiman vetovoimalle.
Nyt on taas se tuttu jännitys kalan iskiessä. Helille kuvauskalusto ja tulihan niitä kuvia. Iso se ei ole, vaan onhan se ihan älytön. Kohta alkaa vetohalut loppumaan ja siiman suunta on taas puolalle päin. Vaan vielä ei ole peli pelattu ja hauki päättää kokeilla josko ilmassa olisi paremmat mahdollisuudet irroittautua. Kaksi kolmihaarakoukkua varmistaa tämän taistelun allekirjoittaneelle, joten irtoaminen ei ole kovin todennäköistä.
Veneessä kopautan varovasti airoa särkemättä haukea päälakeen ja toivon, että pehmeä airon pää ei putoa päähäni pökkelön puun tavoin. Heli innostuu ja uistimia vaihdetaan päikseen. Mutta sinnikkäästä yrityksestä huolimatta hauki jää illan ainoaksi saaliiksi.
On jo myöhä aurinko on lakannut paistamasta leiriin kalastajien rantautuessa. Heli kantaa saaliin rantaan jossa sen allekirjoittanut siivoaa. Kalan laitan pussiin ja ranta hetekkoon vedenvaraan, katsotaan huomenna mitä sille tekee, vai tekeekö mitään.
Telttaan päästään ennen kymmentä, eikä maisemat tästä yksiöstä ole ollenkaan hullummat, vaan kauaa ei jakseta maisemia ihmetellä vaan väsy alkaa painaa.
II päivä
Aamulla hiukan neljän jälkeen nousen ylös Helin raottaessa myös silmiään. Kuulemma paleltaa, joten päätän nousta itse ylös, vedän päälleni pitkät kalsarit, kalastajan asun ja laitan oman makuupussini helille, jos se vähän lämmittäisi. Yöllä on läpötila laskenut alle kymmeneen asteeseen, vaikka päivällä oli hellettä. Helin jatkaessa unia, nousen teltasta ja suunnittelen aamukahvin keittämistä.
Kahvivesi kiehuu, hyttyset pörräävät kohti lämmönlähdettä ja aina retkikeittimen liekkiä liian lähelle lentäneet tippuvat maahan siipien palaessa. Näitä kiusankappaleita on ollut reilusti eilen ja nyt aamulla vieläkin enemmän, ei edes tuule vielä. No kiehuupahan kahvivesi nopeammin, kun ei tuuli puhalla lämpöjä harakoille, hienosta "olvin" tuulisuojasta huolimatta.
Useamman tunnin päästä alkaa teltasta kuulua elonmerkkejä, taidan kysellä aamupala halukkuutta. Nuudeleita... Just, eihän siinä, tehdään sitten niitä, taas.
Aamupala on syöty ja suuntaamme veneellä järvelle, sillä uimaan ei tarkene vielä mennä, kuulemma. Vastarannalla iskee aamun pakollinen tarve, joka ilmenee yleensä heti kahvin jälkeen ja nyt tietenkin vasta järvellä. Ehkä on hyvä tehdä tarpeensa mahdollisimman kauas leiristä, mutta tämä on jo hätävarjelun liioittelua.
Kalaa ei saatu tänään, vaikka muutama yrittikin. Palattuamme kalalta päätimme purkaa leirin ja lähteä paluumatkalle. Heli pulikoi vielä järvessä, huuhtoakseen pettymyksen tunteen saamattomasta kalasta, allekirjoittaneen taas pettyessä, todettuaan ettei eilinen kala säilyisi kovinkaan houkuttelevana paahtavan auringon alla, paluumatkalla takaisin kotiin.
Lähdin palauttamaan venettä, Helin jäädessä jahtaamaan pikkukaloja rantavedessä. Vähän on venepaikka kasvanut umpeen, vaan hyvin sinne vene sopii. Jätin myös merkin kalasta, jonka edellisenä iltana saimme, saas nähdä huomaako kukaan. Loput kalasta palautin ahdin valtakuntaan siivottuna. Yleensä kyllä syön kaiken saamani, joko tuoreeltaan, tai pakkasen kautta kierrätettynä. Retkellä kalan paistan nuotiolla ja nyt sitä mahdollisuutta ei ollut, toisaalta olisihan siitä voinut keittoakin keittää, mutta jotenkin ei saanut kannatusta se ajatus.
Justiinsa oltiin lähdössä, kun tarkistuspartio saapui paikalle varmaan kalastuslupia kyselemään, vai olisko ollu sittenkin uimaan tulossa, vesi siinä ainakin roiskui. Siispä Heli hyppäsi vielä järveen, vaikka näytti jo vähä palelevan.
Kohta lämpenee, työntäessämme polkupyöriä kohti maantietä, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
"-- Tuu syömään lettuja. Heli on paistanut lettuja, kun allekirjoittanut on koittanut saada tarinaa kirjoitettua. Ihan hyviä vaikka meinasi tulla ensin pullataikinaa. Nyt jaksaa kirjoittaa loputkin... --"
Geokätkö olisi ollut vanhalla koululla, vaan nyt ei Helillä riittänyt mielenkiintoa sitä lähteä etsimään. Katellaan sitten joskus ja jatkoimme aseman suuntaan myötätuulen avustaessa. Takaisin tultaessa tuntui matka paljon lyhyemmältä, vai olisiko enempi alamäkiä. Taas oli paljon nähtävää tien poskess, jota oli pysähdyttävä aina tilaisuuden tullen töllistelemään.
Väli stoppi tuli taas paapaikalle. Kahvin ja jäätelön vahvistamina kaksoimme viimeiset polkaisut kotiin. Kiitos jädestä ja sumpista. Mihinkähän sitä seuraavalla kerralla öksytään...
Lopput kalajuttusta
Kotona, sohvalta kirjoitettua. Ei onnistu juttujen kirjoittaminen matkapuhelimella, ainakaan allekirjoittaneelta. Joten, jatkossakin jutut tulee jälkijunassa ja onhan tuolla retkillä sitä tekemistä muutakin, kuin että alkaisi näitä tarinoita kirjoittelemaan, puhelimen pienellä ruudulla olemattomalla näppäimistöllä vailla kuvankäsittely mahdollisuuksia. Kuvia otetaan ja puhelimeen vastataan, jos on kenttiä ja virtaa. Mutta siihen se tekninen näperrys sitten saakin jäädä ja kyllähän niitä kuvia tuleekin otettua, eli siltäosin puhelin on ahkerassa käytössä. Nyt ollaan Helin kanssa tässä tätä juttua kirjoittelemassa ja ihan sisätiloissa ilman hyttysiä ja hyvällä kuvankäsittely ohjelmalla varustetulla tietokoneella, joka mahdollistaa saaliskalojen suhteettoman venytyksen, kalavaleiden tueksi.
(7.-8.6.2011)
I päivä
Tiistaina oli reput pakattu ja pyöriin köytetty, lähdimme puoliltapäivin kohti Alalampea, ensin aseman suuntaan ja sitten kohti Kangasniemeä. Matkaa ei tulisi hirveäasti n. 12 kilometriä kuitenkin suuntaansa, myös alkava helle oli otettava huomioon. Juomaa varattiin mukaan kaksi litraa, puolitoista juomareppuun ja puolikas juomapulloon, vielä tyhjä puolentoistalitran pullo mukaan joka täytettäisiin matkalla. Ruokaa lähti sitten mukaan seuraavasti, pikanuudeleita, muusia, soijarouhetta ja tavanomaiset mausteet. Kovin kuivamuona painotteinen, sillä pois jäi makkarat leivät ja muut herkut, vaikka mikäs vika nuudeleissa sitten on Heli tykkää ainakin.
Ensimmäinen isompi ylämäki, tässätapauksessa ainut näin iso, vei retkiläisistä mehut hiukan ennen mäenpäälle pääsyä, joten oli aika juoda ja huilata. Ojan penkalta kuului rapinaa ja kaikki sellainen on aina käytävä tarkistamassa. Siilihän siellä mennä lyllersi ja Heli pääsikin aivan kosketusetäisyydelle siilin mielenkiinnon herätessä ja sen tultua haistelemaan kättä. Varovasti piti silti liikkua, siili kun tuntee maan tärähtelyt hyvinkin herkästi ja äkkinäiset liikkeet ajavat se pois. Muutama nuuhkaisu, siilin mielestä mitään mielenkiintoista ei kuitenkaan ollut ja jatkoi se matkaansa metsän siimekseen.
Me jatkoimme myös matkaamme kohti paapaikkaa josta saisimme täydennystä vesivarastoihimme. Vesipullo täytettynä, kahvit ja jäätelöt nautittuna jatkoimme taas matkaamme kohti varsinaista määränpäätämme Alalampea ja siellä sijaitsevaa uimarantaa.
Onkohan noilla kuuma, pysähdyttiin katsomaan vanhalle kaupalle hevosia laitumella ja juomaan.
Perillä. Aurinko paistoi ja pyöräily oli ollut vastatuuleen hikistä hommaa. Oltiin etukäteen suunniteltu, että laitetaan ensin leiri pystyyn ja sitten vasta uimaan.
Koville se meinasi ottaa, kun mieli olisi tehnyt heti mennä järveen. No teltta saatiin pystyyn. Järveltä puhalsi viilentävä tuuli ja hetkellisesti hyttysten läsnäolon saattoi unohtaa.
Oli aika päästää Heli järveen. Kylmältä tuntui aluksi, noi viiden sekunnin ajan, vaan sitten ei enään. Mukavaa tuntui olevan.
Makuualusta toimii myös vesileikeissä, vaikka varovasti sitä piti ensin kokeilla. Ilmatäytteinen makuualusta osoittui toimivaksi kellukkeeksi ja ompahan useampi käyttötarkoitus tuollakin hankinnalla.
Ruokaa aloin laittamaan samalla, kun Heli hyppäsi vuoroi järvessä vuoroin kuivattelemassa rannalla. Onko toiveita? Nuudeleita, oli vastaus ja niitähän sitä sitten oli keiteltävä. Veden otin järvestä ja keittelin samoin tein koko kattilallisen, josta osan laitoin pulloon ja järveen jäähtymään juomavedeksi. Varmaan voisi juoda suoraan järvestäkin, vaan pelataan nyt varman päälle. Veden keittely alkoholilla näinkin tuulisella paikalla, tuotti hiukan yllätyksiä polttoaineen kulutuksen suhteen, jota sainkin kulumaan ensimmäisen päivän aikana melkein puoli litraa. Nuotiota ei voinut sytyttää syystä joita oli, kuiva maasto, tuuli, maanomistajan lupa ja taisipa se olla metsäpalovaroituskin päällä, joten retkikeitin oli hyvä olla mukana.
Vessan kyhäsin vanhasta puisesta lavasta, kaivoin hiukan sammalta syrjään jotta tuotokset olisi sitten helppo peittää, eikä näkyviä jälkiä maastoon jäisi. Järvinäköala tuli lisänä, joten nyt saattoi täysistunnon aikana ihailla järvimaisemaan mikäli takalisto kestäisi hyttysten pistot. Allekirjoittaneelle tämä on jo luksusta, mutta Helille ei taida olla.
Heli söi teltassa, suojassa hyttysiltä. Hyvin tuntui maistuvan sillä allekirjoittaneelle jäi, jos nyt ei luu käteen niin pelkkä liemi kattilaan. Lisäsin joukkoon hiukan perunamuussijauhetta ja maistuihan se vaikka aikalailla nuudelilta.
Veneestä, tai veneistä olin kuullut vihjeitä vasta hiljattain, joten lähdinkin niitä nyt metsästämään. Veneet löytyikin juuri sieltä minne oli neuvottu, tosin puuvene oli matojen ruokalistalla ja kyllähän siinä lasikuituveneessäkin takalauta aika pehmee näytti olevan. Mutta, kun varovasti soutaa niin kestää.
Järvelle oli päästävä uistinta heittämään ja mikäs sen parempaa, kuin auringon laskiessa järvellä kalojen iltasyönnillä. Laitettin onget perään ja lähdettiin soutamaan kohti auringonlaskua.
Airot olivat nähneet jo paremmat päivänsä, mutta varovasti soutaen ne tekivät työnsä. Järvellä ei itikat häirinneet ja ainoa ininä lähti airoista jotka, kuin itkuvirttä veisaten jokaisella vedolla pitkän hiljaiselon jälkeen, pääsivät kuivalta maalta järvelle. Kastoin airoja tasaisin väliajoin vedessä hiljentääkseni suruvirttä, vai olisiko ollut ilovirttä, kohta hiljaisuuden rikkoi allekirjoittaneen onki, joka alkoi heilua veneen pohjalla, jarrun antaessa periksi siiman vetovoimalle.
Nyt on taas se tuttu jännitys kalan iskiessä. Helille kuvauskalusto ja tulihan niitä kuvia. Iso se ei ole, vaan onhan se ihan älytön. Kohta alkaa vetohalut loppumaan ja siiman suunta on taas puolalle päin. Vaan vielä ei ole peli pelattu ja hauki päättää kokeilla josko ilmassa olisi paremmat mahdollisuudet irroittautua. Kaksi kolmihaarakoukkua varmistaa tämän taistelun allekirjoittaneelle, joten irtoaminen ei ole kovin todennäköistä.
Veneessä kopautan varovasti airoa särkemättä haukea päälakeen ja toivon, että pehmeä airon pää ei putoa päähäni pökkelön puun tavoin. Heli innostuu ja uistimia vaihdetaan päikseen. Mutta sinnikkäästä yrityksestä huolimatta hauki jää illan ainoaksi saaliiksi.
On jo myöhä aurinko on lakannut paistamasta leiriin kalastajien rantautuessa. Heli kantaa saaliin rantaan jossa sen allekirjoittanut siivoaa. Kalan laitan pussiin ja ranta hetekkoon vedenvaraan, katsotaan huomenna mitä sille tekee, vai tekeekö mitään.
Telttaan päästään ennen kymmentä, eikä maisemat tästä yksiöstä ole ollenkaan hullummat, vaan kauaa ei jakseta maisemia ihmetellä vaan väsy alkaa painaa.
II päivä
Aamulla hiukan neljän jälkeen nousen ylös Helin raottaessa myös silmiään. Kuulemma paleltaa, joten päätän nousta itse ylös, vedän päälleni pitkät kalsarit, kalastajan asun ja laitan oman makuupussini helille, jos se vähän lämmittäisi. Yöllä on läpötila laskenut alle kymmeneen asteeseen, vaikka päivällä oli hellettä. Helin jatkaessa unia, nousen teltasta ja suunnittelen aamukahvin keittämistä.
Kahvivesi kiehuu, hyttyset pörräävät kohti lämmönlähdettä ja aina retkikeittimen liekkiä liian lähelle lentäneet tippuvat maahan siipien palaessa. Näitä kiusankappaleita on ollut reilusti eilen ja nyt aamulla vieläkin enemmän, ei edes tuule vielä. No kiehuupahan kahvivesi nopeammin, kun ei tuuli puhalla lämpöjä harakoille, hienosta "olvin" tuulisuojasta huolimatta.
Useamman tunnin päästä alkaa teltasta kuulua elonmerkkejä, taidan kysellä aamupala halukkuutta. Nuudeleita... Just, eihän siinä, tehdään sitten niitä, taas.
Aamupala on syöty ja suuntaamme veneellä järvelle, sillä uimaan ei tarkene vielä mennä, kuulemma. Vastarannalla iskee aamun pakollinen tarve, joka ilmenee yleensä heti kahvin jälkeen ja nyt tietenkin vasta järvellä. Ehkä on hyvä tehdä tarpeensa mahdollisimman kauas leiristä, mutta tämä on jo hätävarjelun liioittelua.
Kalaa ei saatu tänään, vaikka muutama yrittikin. Palattuamme kalalta päätimme purkaa leirin ja lähteä paluumatkalle. Heli pulikoi vielä järvessä, huuhtoakseen pettymyksen tunteen saamattomasta kalasta, allekirjoittaneen taas pettyessä, todettuaan ettei eilinen kala säilyisi kovinkaan houkuttelevana paahtavan auringon alla, paluumatkalla takaisin kotiin.
Lähdin palauttamaan venettä, Helin jäädessä jahtaamaan pikkukaloja rantavedessä. Vähän on venepaikka kasvanut umpeen, vaan hyvin sinne vene sopii. Jätin myös merkin kalasta, jonka edellisenä iltana saimme, saas nähdä huomaako kukaan. Loput kalasta palautin ahdin valtakuntaan siivottuna. Yleensä kyllä syön kaiken saamani, joko tuoreeltaan, tai pakkasen kautta kierrätettynä. Retkellä kalan paistan nuotiolla ja nyt sitä mahdollisuutta ei ollut, toisaalta olisihan siitä voinut keittoakin keittää, mutta jotenkin ei saanut kannatusta se ajatus.
Justiinsa oltiin lähdössä, kun tarkistuspartio saapui paikalle varmaan kalastuslupia kyselemään, vai olisko ollu sittenkin uimaan tulossa, vesi siinä ainakin roiskui. Siispä Heli hyppäsi vielä järveen, vaikka näytti jo vähä palelevan.
Kohta lämpenee, työntäessämme polkupyöriä kohti maantietä, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
"-- Tuu syömään lettuja. Heli on paistanut lettuja, kun allekirjoittanut on koittanut saada tarinaa kirjoitettua. Ihan hyviä vaikka meinasi tulla ensin pullataikinaa. Nyt jaksaa kirjoittaa loputkin... --"
Geokätkö olisi ollut vanhalla koululla, vaan nyt ei Helillä riittänyt mielenkiintoa sitä lähteä etsimään. Katellaan sitten joskus ja jatkoimme aseman suuntaan myötätuulen avustaessa. Takaisin tultaessa tuntui matka paljon lyhyemmältä, vai olisiko enempi alamäkiä. Taas oli paljon nähtävää tien poskess, jota oli pysähdyttävä aina tilaisuuden tullen töllistelemään.
Väli stoppi tuli taas paapaikalle. Kahvin ja jäätelön vahvistamina kaksoimme viimeiset polkaisut kotiin. Kiitos jädestä ja sumpista. Mihinkähän sitä seuraavalla kerralla öksytään...
3.6.2011
Kalareissu Kuuhankavedelle
(2.6.2011) Kumisaappaat jalkaan, reppu selkään ja polkupyörillä kuuhankaveden rantaan 9-tien varrelle. Aamulla keli tuntui kolealta, vaan se ei tosikalastajia häirinnyt. Jos tänään saataisiin se, Helin ensimmäinen hauki virvelillä...
Saappaat jalassa oli mukava kahlata rantavedessä ja etsiä aarteita. Vesi on vielä kylmää, mutta silti jo aamutuimaan joku, tai jotkut hurjat olivat uimassa. Kaislikossa suhisee ja siellä täällä kalat mulahtelivat. Onget kuntoon ja tappajahaukea jahtaamaan.
Kauaa ei ehditty vesistöä pommittaa, kun Helillä iski kiinni, valtava hauki. Väsytys oli raivoisaa, aika ajoin jopa epätoivoista. Kaislikko oli hankalasti aina edessä, kalan vetäessä, ja kuin pujoitellen kaislojen lomitse siimaa solmuun. Lopuksi muutama askel taakse kuivalle maalle ja hauki näki voittajansa. Olihan siinä vähän säpinää, kalan iskiessä Helin uistimeen.
Hengiltä oli saatava tuo kala ja Heli alkoikin sitä kepillä pieksemään. Empä haluaisi nyt olla tuo kala. Uistin saatiin irti ja sitten olisi suolistuksen vuoro.
Annoin puukon Helille ja kyllähän se onnistui ihan hyvin, vaikka tarkkana saa olla terävän puukon kanssa. "Suolet näytti ällöttävältä". Pää jätettiin paikoilleen, vaikka allekirjoittanut joutuikin kantamaan tämän valtavan saaliin kotiin jatkokäsittelyä varten. Kalapullia?
Vielä jatkettiin kalastusta jonkin aikaa ja kierrettiin jälleen 9-tien alitse, kuitenkaan enään mitään saamatta. Nälkä alkoi kurnia, oli aamupala jäänyt aamulla syömättä ja nyt reilusti puolenpäivän jälkeen tuntui jo maha kurnivan. Kettukarkki suuhun, kulaus vettä päälle ja niin jaksettiin polkea taas kotiin.
Onhan se hyvä joskus saada kalaa näillä reissuilla, niin niitä sitten voi kalastusreissuiksi kutsua ja ei lopu mielenkiinto heti alkuunsa.
Kotona ottettiin hauesta fileet ja laitettiin suolattuna jääkaappiin. Jotakin hyvää tästä huomenna tehdään...
Saappaat jalassa oli mukava kahlata rantavedessä ja etsiä aarteita. Vesi on vielä kylmää, mutta silti jo aamutuimaan joku, tai jotkut hurjat olivat uimassa. Kaislikossa suhisee ja siellä täällä kalat mulahtelivat. Onget kuntoon ja tappajahaukea jahtaamaan.
Kauaa ei ehditty vesistöä pommittaa, kun Helillä iski kiinni, valtava hauki. Väsytys oli raivoisaa, aika ajoin jopa epätoivoista. Kaislikko oli hankalasti aina edessä, kalan vetäessä, ja kuin pujoitellen kaislojen lomitse siimaa solmuun. Lopuksi muutama askel taakse kuivalle maalle ja hauki näki voittajansa. Olihan siinä vähän säpinää, kalan iskiessä Helin uistimeen.
Hengiltä oli saatava tuo kala ja Heli alkoikin sitä kepillä pieksemään. Empä haluaisi nyt olla tuo kala. Uistin saatiin irti ja sitten olisi suolistuksen vuoro.
Annoin puukon Helille ja kyllähän se onnistui ihan hyvin, vaikka tarkkana saa olla terävän puukon kanssa. "Suolet näytti ällöttävältä". Pää jätettiin paikoilleen, vaikka allekirjoittanut joutuikin kantamaan tämän valtavan saaliin kotiin jatkokäsittelyä varten. Kalapullia?
Vielä jatkettiin kalastusta jonkin aikaa ja kierrettiin jälleen 9-tien alitse, kuitenkaan enään mitään saamatta. Nälkä alkoi kurnia, oli aamupala jäänyt aamulla syömättä ja nyt reilusti puolenpäivän jälkeen tuntui jo maha kurnivan. Kettukarkki suuhun, kulaus vettä päälle ja niin jaksettiin polkea taas kotiin.
Onhan se hyvä joskus saada kalaa näillä reissuilla, niin niitä sitten voi kalastusreissuiksi kutsua ja ei lopu mielenkiinto heti alkuunsa.
Kotona ottettiin hauesta fileet ja laitettiin suolattuna jääkaappiin. Jotakin hyvää tästä huomenna tehdään...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)