Karjalanpiirakat

(12.2.2011) Leipää pitäisi leipoa, vaan taidan kokeilla taas vaihteeksi karjalanpiirakoita. Siitä on jo sen verta pitkä aika, että on unohtanut kuinka työlästä se on, joten voi hyvillä mielin alkaa urakkaan ja eiköhän se siitä taas palaudu mieleen. Seuraavalla kerralla haetaan piirakat sitten taas kaupasta.

Kokkikirja auki, ei sillä, että allekirjoittaneen tarvitsisi reseptiä katsoa, vaan siksi, niin juuri siksi... Ei ole monimutkaista, joten taikina on pian muotoutunut ja riisipuurokin on jo kiehunut. Kaulinta ei allekirjoittaneella ole, vaan käytännössä hyväksi on osoittautunut 2 litran muovipullo vedellä täytettynä.

Suurin homma onkin lättyjen kauliminen, vaikka taikina onkin pieni, vain 35 piirakan kokoinen. Meinaa usko loppua puolenvälin jälkeen, vaan siitä ne valmistuu pikku hiljaa. Puuroa on varmasti riittävästi ja sitä jääkin seuraavaksi aamuksi lautasellinen.

Piirakat on rypytetty, "ulkomuistista" malliahan ei ole vähään aikaan ollut. Sähköuuni on lämmennyt 300 asteeseen, se siis on täysillä ja pienellä jännityksellä seuraan syttyykö tiskialtaan takunen tuleen. Mitä vielä, 15 minuutin kuluttua otan ensimmäisen pelli uunista ja tuoksut on ainakin kohdallaan, toivottavasti makukin on edes siedettävä.

Kaksi pellillistä paistettu ja on aika maistaa kahvin kanssa tekeleitä. Pitsaa jäi edelliseltä päivältä joten ihan tyhjän päälle ei pudota jos maku ei syystä tai toisesta ole onnistunut. Mutta onnistuihan se, eihän näin yksinkertaisessa piirakassa voi oikein mikään mennä pieleen, tai siis voihan tietysti, mutta jos niin kävisi, niin siitähän ei kukaan varmaan puhuisi.

Nyt vien hyvällä omallatunnolla pussillisen uunituoreita piirakoita maistiaisiksi kokeneemmille... Ensiviikolla todellakin haetaan piirakat kaupasta.

Eräherttu laavulla

(6.2.2011) Polkupyörä on nostettu sulamaan joitakin päiviä aikaisemmin, huollettu, läpikäyty ja takuu on... Laitoin sivulaukun paikoilleen, huomaa retro 70-luvun tyyli. Siis jälleen varusteet sointuu toisiinsa, sääli että samaa tyylisuuntaa edustava makuupussi ei varmaan koskaan pääse pyöräretkelle, on se senverta iso "täkki".

Lähtisin katsomaan pääseekö laavulle näin talvisaikaan, niin ja pyörällä tietenkin. Syksyllä käytiin Helin kanssa paistamassa tikkupullaa, nyt tyytyisin valmistuotteisiin. Sivulaukkuun pakkasin ruisleipää ja jääkaapista löytyneet 6 lihapullaa ja tomaatti, lisäksi retkikeitin ja pääsipä mukaan vielä otson retkikirves.

Ajelin selkeässä kelissä pienessä pakkasessa kohti laavua 4-tien yli. Maisemat ovat komeat, puiden notkuessa lumesta ja hanggen hotaessa valkoisena. Saavun purolle ja toivoisin kesän tulevan mahdollisimman pian. Vesi virtaa, pakkanen ei ole onnistunut rakentamaan jäistä kantta puron ylle... Saisikohan tuosta kaloja.

Laavulle johtava tie on aurattu hyvin ja lopput metrit työnnän pyörääni kelkkareitillä, nostaen sen lopulta sivuun lumihankeen koivun viereen. istun laavussa ja hiljalleen alkaa lumisade, se on kahvin aika nyt ja virittelen keittimen penkille. Puitakin olisi ja kirveskin, vaan sateen äityessä keittelen kahvit mieluummin laavun sisällä suojassa tuiskulta. Lunta kattilaan ja niin päin pois. Poltin toimi hyvin, vaikka pakkasta olikin yli 10 astetta.

Kelkkailijoita on liikkeellä ja ne ajavatkin aivan laavun takaa, jokainen hiljentää, varmaan huomatessaan polkupyöräni reitin vieressä. Kaksi moottorikelkkapoliisia on liikenteessä myös ja kunnioittavasti myöskin hiljentävät pyöräni kohdalla, tunnistaessaan vanhan kulkupelin kuuluvan varmuudella tosikalamiehelle. Tai sitten miettivät, että kuka hullu ajaa kelkkareitllä polkupyörällä...

Kahvi maistuu ja leipä myös, vaikkakin tomaatti oli unohtunut repun pohjalle, jossa se sitten kerkesi hieman jähmettyä, jos nyt ei kokonaan jäätynyt. Varsin raikasta. Mutta allekirjoittanuthan on tottunut syömään kaikenlaista jäisenä...

Pakkasin sivulaukun ja kaivoin pyörän hanggesta, käänsin tangon kohti kotia, vaan vielä taidan heittää yhden lenkin ja suuntasin "paapaikalle" jossa sainkin vielä täyskäriä, ei huono päivä ollenkaan. Huomenna voisi kokeilla uudestaan. Niinhän siinä kävi, että reppu oli valmiiksi pakattu ja metsään tie kävikin Uuraisille asti, vaikka ei aivan siinä mielessä mitä olin suunnitellut. Kahvit tuli keitettyä ja retkiruokaakin tehtyä. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.