(24.6.2009) Jo ammoisina aikoina, nousi perunkajärvestä siikaa välineillä kuin välineillä. Vaan miten on nyt, ei ota oikein senioriin, eikä verkoillakaan ole enään oikein kuulemma tullut. Tänään sitä kuitenkin taas lähdettäisiin yrittämään.
Pappa katseli vajasta kaikille liivit, se on sellainen laki, kun määrää, että, jos, ja kun... Niin, Helikin keksi, että ei niitä kyllä tarvittaisi, mutta laitetaan nyt ja tietenkin sitten veneessä pois.
Ruohikon reunoja pitkin soudettiin golfkentälle ja takaisin. Siika ei tuntunut olevan syönnillään, mutta jotain sentään saatiin. Tämä pieni hauki ja muutama ahven, jotka kaikki otettiin ylös. Toisena onkena käytettiin pilkkionkea, kun muuta ei siihen hätään löydetty. Ja niin, siihenhän se hauki sitten kiinni nappasi, ja käsipelissä väsyteltiin.
Keli oli varsin otollinen siian pyyntiin, mutta siikaa ei nytkään saatu. Mahtavan kalasaaliin (ahvenet ja hauki) perkasin fileiksi ja seuraavana päivänä tein kalapullia ranskalaisella sipulikeitolla maustettuna. Yllättävän hyvää, vaikka olikin mausteista ja peittikin loistavan makuista ahventa. Maistui jopa papalle, tai sitten söi kohteliaisuuttaan.
24.6.2009
3.6.2009
Tervajoki
(3.6.2009) Lähdettiin kokeilemaan kalaonnea purolta, jossa ei alun alkaen uskottu kalan edes liikkuvan. Mutta kuten tämäkin reissu sen osoitti, kalaa kyllä saa, kun on oikeat välineet.
Keli oli aika pilvinen ja vettä tuntui olevan jo ilmassa, emme kuitenkaan perääntyneet, vaan pakkasimme reppuun eväät ja muut varusteet, myös matoja kaivettiin takapihalta mukaan.
Tuosta on hyvä mennä, "Tiedän hyvän oikopolun" takapihalta suoraan aukon ja metsän läpi. Heli ja kyllä allekirjoittanutkin oli samaa mieltä, että riittävästi oli hyttysiä metsässä ja vielä joellakin, kun taas aukossa niitä ei liiemmälti ollut. Kaiken lisäksi oli jäänyt repusta hyttys-OFF pois, jota ainakin Heli olisi kaivannut.
Joella sitten päätimme kokeilla heti mato-onkea, joka osoittautuikin oikeaksi valinnaksi, sillä särkeä tässä joessa tuntui olevan. Heli oli mielissään kun kalaa alkoi tulla heti, kun koho oli laskeutunut veteen.
Varsinaista mato-onkea meillä ei ollut, vaan olimme laittaneet Helin virveliin kohon ja koukun painoineen. Ihan oli toimiva systeemi vaikkakaan kauas ei virvelin vavalla onkea heilautettu, no kalat oli ihan heton reunassa ja niitä tuntui olevan riittävästi.
Pieni sade ei niinkään haitannut, tosin hyttysistä oli sitkin ennemmän riesaa. Niinpä eväät syötyämme päätimme matkata takaisin kotiin (tultiin kävelytietä Siwan ohi). Mahtava kalasaalis jätettiin variksille. Särkihän on "roskakala", täytyy kokeilla joskus mitä niistä voisi tehdä, eihän niitä sitten tarvitse syödä, jos ei maistu, vai mitä Heli, kuten ei suurta osaa muistakaan allekirjoittaneen kokeiluista... Isi kyllä syö... :)
Särkiä tomaattikastikkeessa... En tiedä toimiiko, mutta pitää kokeilla joskus.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)