Replot Raippaluoto

(10.5.2009) I dag vi gå to Replot... Hetkinen,... Jag inte tala svenska. Eipä ole mennyt koulun määrärahat ruotsin tunnilla hukkaan, minun osaltani ruotsin osaaminen rajoittuu muutamaan yksittäiseen sanaan, joten jatketaan kotimaisella paremmin ymmärrettävällä. Siis kaveri houkutteli mukaan raippaluodolle yhden päivän reissulle, aamulla lähtö ja illalla paluu.

Aamulla kello 6:00 oli lähtö, puuro ja kahvi oli nautittu. Kamat autoon ja matka voisi alkaa, missäs on kumisaappaat, johan se olisi kumma, jos nämä reissut aina menisi niin, kuin olisi suunnitellut. Nokialaiset hukassa, joten vuorelliset "saappaat" tilalle, tosin varsi ei ole kovin pitkä, jolloin kahlaaminen ei tulisi kysymykseen. No matkaan nyt, ei oteta sitä niin vakavasti, otetaan olvi... Mitäs minä nyt kumisaappailla, kun ne oluetkin jäi matkasta, ei harmita yhtään, oikeesti.

Matka taittui nopeasti ja olimmekin perillä reilusti ennen puoltapäivää, voihan ollakkin, että postista tulee pikavoitto liiankin nopeasta matkan etenemisestä. Tuskin sentään. Keli oli tuulinen ja taivas oli kirkas. Lämpötila oli varmaan, kun ei nyt tiedä tarkasti niin arvellaan, että 7-15 astetta. Raippaluodon siltaa ylitettäessä, oli sillalla sen eteläisessä päässä muutama kalamies jo asemissa. Kuulumisia ei pysähdytty kyselemään, kun eivät olisi suomea varmaan puhuneetkaan.
Kahvit käytiin juomassa kahvilassa sillan pielessä ja sitten suunnattiin ensimmäiseen paikkaan, jossa rannalta heittely olisi mahdollista.

Ensimmäinen kala tuli noin vajaan tunnin kalastuksen jälkeen, ei allekirjoittaneelle, mutta kuitenkin. Eipähän olisi aivan kalaton reissu. Kalaa oli tarkoitus tuoda kotiinkin, mutta vielä tässä vaiheessa päivää kaveri laski kalat takaisin kasvamaan.

Pitää syödä hyvin, että jaksaa. Pientä välipalaa haukattuamme, allekirjoittaneella lenkkimakkaraa ja näkkäriä, jatkoimme ravittuina kalojen kiusaamista. Kala vain tuntui kiertävän uistimeni niin, että toimintaa sai aikaan vain kaverini, 1-0 2-0 3-0 4-0... Menin laskuissa sekaisin.

Kun vihdoin itsekkin sain sen kuparisen rikki, oli päivä jo niin pitkällä, että enään ei kerettäisi kauaa kalastamaan. Niinpä päätin että otan loput kalat mitä saadaan mukaan ja laitoin saamani hauen fileiksi, filepuukko olisi ollut hyvä näin jälkikäteen ajateltuna.

Päivän viimeinen kala oli kaverilla, sanoin että otetaan ylös. Kala uitettiin lähelle, että sain vasurilla niskasta kiinni reilulla puristusotteella ja sitten meinasin, että käännän niskat nurin. Olen jo jonkin aikaa lopettanut hauet, nämä pienemmät, niskat nurin kääntämällä. Eli reilu ote niskasta ja oikealla kädellä leuan alta käännetään leuka selkään kiinni. Nyt oli tämä hauki päättänyt maksaa takaisin. Yrittäessäni ottaa haukea leuasta, avasi se suunsa ja ennen kuin kerkesin huomata olin ottanut haukea kiinni suun sisäpuolelta. No, irtihän ei kumpikaan pääsisi ennen kuin jommalta kummalta olisi puhti pois. Joten reilu rutistus ja pureminen loppui. Kyllä sitä pitää olla pöhlö. Ei auta, kala on perattava ja sitten, jos ei verentulo lopu on laitettava muumilaastari sormeen. Kaveri kyseli, että kummasta tulee enemmän verta, haukea kivellä peratessani.

Haava ei tuntunut umpeutuvan, joten oli katseltava jotain haavan päälle. Ensiapulaukusta kangaspala ja päälle ilmastointiteippiä. Tästä ei sitten kerrota muille...

Kun tämän viimeisen hauen taistelu oli ohi ja voittaja oli kuin olikin noin suurinpiirtein selvillä, hauki 0 allekirjoittanut 1 vaikkakin paikkailtuna, lähdimme ajelemaan kohti kotia auringon hiljalleen laskiessa selkämme takana.

Poikkesimme paluumatkalla vielä katsomassa huolletut ja läpikäydyt vaihtoautot paikallisessa autoliikkeessä. Myyjiä ei paikalla ollut, mutta luulempa että ei haitannut yhtään...

Sitten se reissun kohokohta. Makkarat paistoimme hienossa kalapaikassa Palsankosken laavulla, parempi myöhään kun ei ollenkaan. Iltapala oli syöty ja saatoimme jatkaa matkaa.

Kotona... Nyt kalojen viimeistely, sillä fileet olin vetänyt Retkipuukolla mallia taitto, jolla en ollut nahkaa fileestä irroittanut. Nyt se olisi helpompi tehdä filepuukolla. Kaksi filettä jääkaappiin ja loput pakkaseen, kaikkea ei viitsi heti syödä kerralla.

Niinhän siinä kävi, että aina ei kerkeä tehdä tai / ja sitä on niin laiska, että ei jaksa heti kalaa valmistaa. Kaksi päivää siinä kerkesi mennä, kunnes aloin kalaa valmistamaan. Poiskaan ei viitsi heittää, joten pistetään myllystä läpi ja paistetaan pulliksi, tai tarkemmin sanottuna pihveiksi. Heli auttaa mielellään ja lopuksi jopa syö kehuen, että ei ollenkaan maistu pahalta. Nyt on sitten kalapihviä pariksi kolmeksi päiväksi.

Haukipihvit:

1 kpl hauki
1 reilu kourallinen kaurahiutaleita
1/2 kourallista jauhoja
1/12 kourallista suolaa
1 kananmuna

Haukifileet lihamyllystä läpi, sotke ainekset keskenään ja paista voissa pannulla.
Tarjoile syötäväksi. Vastaa kysyttäessä, onko ruotoja? Kalassa yleensä on, mutta ei pitäisi näissä pihveissä tuntua.

Allekirjoittaneelle paljon kokemusta ja arpia, joten jäädään suunnittelemaan uusia reissuja...

Luontoretki

(2.5.2009) Rusleipää, eikä muuta? Ei. Tai otetaan vielä papan pillimehuja ja isille vettä, otetaan vielä vappumunkki. Niin oli eväät valmiina ja retki saattoi alkaa. Kävelimme ensin tervajoen ohi ja poikkesimme metsään jossa laskee pienempi puro tervalampeen. Matkalla piti tonkia kaikkea mitä vastaan tuli, joten matkanteko ei ollut kovin nopeaa. Totesimme myös että kyllä ihmiset on tyhmiä, kun eivät osaa pitää luontoa siistinä.

Puronvartta noustuamme päätime pitää huilitauon ja syödä retkieväät. Helille maistui ruisleipä, munkki ja pillimehustakin kerkesi juoda yli puolet, kun loput kaatui mättäälle. Ei haittaa, oli kommentti, pappa ostaa kuulemma lisää.

Kohta Heli huomasi että tuolta tulee orava puronvartta alas, eikä se huomaa meitä. No niinpäs onkin, mutta eihän tuo ole orava vaan... mikäs se oikein on? Jos hiukan yleistetään niin ei tunne itseään niin tyhmäksi, eli jokin näätäeläin se on, Kärppä, lumikko, tai jokin sellainen. Puro pitää sellaista ääntä että emme tule havaituksi vaikka puhumme toisillemme kuuluvalla äänellä. Eläin näkyy vilaukselta aina sieltä täältä ja lopulta häviää alavirran suuntaan... Miksi sä et ottanut siitä kuvaa? Kysy Heli. Joo ei tullut mieleen, eikä siitä varmaan olis kännykän kameralla kuvattuna saanut mitään selvää, ellei olisi tullut suoraan syliin.

Eipä voinut paremmin alkaa tämä retki, Heli oli mielissään. Nyt oli aika ottaa nokkaunet, jonka jälkeen jatkoimme matkaa ylävirran suuntaan. Matkalla havaitsimme liikettä lammikoissa, joihin sammakot olivat kuteneet. Aikamme metsikössä tarvottuamme päätimme suunnata kotia kohti.

Paluumatkalla Tervajoen sillalla oli sumpun asennus meneillään. Eli aikaisempaan kysymykseen vastaus, onko moisessa purossa kalaa koskaan uinutkaan? Roskakalaa oli nyt kuulemma tarkoitus tästä ottaa pois, eli kyllä sitä kalaa tuntuu olevan.

Siitä varmaan saisi muutaman ahvenen pannulle, jos sattuisi sopivasti paikalle sumpun tyhjennykseen.