Ei vaan mikäs siinä. Siinähän se menee sivussa toi omakin jälkikasvu, sitäpaitsi taitaa vahdittavat olla jo sen verran isoja, että ei ole paljon vahtimista, kunhan katsoo että saadaan pienimmät tulet sammutettua ilman palokuntaa.
Jotakin ohjelmaa vois kehitellä, että ei tartte sisällä istua koko päivää. Jos nyt mennään siitä mistä aita on matalin, niin otetaan vaikka mönkiä ja köytetään perään pulkka. Lastataan pulkkaan (kuivia tai ainakin melkein) puita. Reppuun laitetaan makkaraa, juomista, yms. mitä nyt makkaranpaistossa luulisi tarvitsevansa.
Kauas ei kannattaisi mennä, nimittäin Polariksesta oli akku loppunut. Lisävirralla käyntiin. Jos sitten käy niin, että akku ei kerkeä riittävästi lataantua ja olaan kaukana (jossakin susirajan tuolla puolen). No, onhan siinä kyllä tuo käynnistin poljinkin. Muutaman kerran polassu sen käyntiin polkemalla, ei ole ihan helpoin homma varsinkaan jos kone on kylmä ja öljy kankeaa. Nyt olisi kuitenkin kohtuu lämmin keli ei hirveästi pakkasta, joten en usko että tulee ongelmia. (aikoinaan mopo lähti käyntiin kelillä kuin kelillä, oli pakkasta tai ei, vaikka työntämällä väkisin.)
Tässä on sopiva paikka, oli toisten kommentti ja mikäs sen parepi, sinne susirajan taakse olisi kuitenkin niin hirveän pitkä matka. Tulet olis tehtävä, jos vain sais noi puut palamaan. Kuului terävän oloinen kommentti, että noi puut mitä sä otit, on märkiä ja niinhän ne taisi olla, ainakin kosteita. Ei auta, tulet on saatava syttymään, jos mielii makkarat paistaa. Paperia repusta, pajunoksa pajukosta, pyritä paperi oksan ympäri ja kasta Polariksen tankissa. No niin, rupes syttymään.
Makkarat tuli paistettua ja kaikki sai ajella mönkiällä, mikä taisi olla muiden mielestä se paras juttu. Virtaa ei akku kauaa pitänyt, olisko otettava irti ja vietävä lämpöseen latautumaan. Käynnistinpoljin tosin toimi ainakin näin leudolla kelillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti