8.8.2008

Sateinen Peurunka

(8.8.2008) tänään testattaisiin Helin uutta onkea. Onki tuli ostettua edellisenä päivänä palatessamme Saarijärveltä. Heli oli innokas, eikä sateinen keli tuntunut haittaavan ollenkaan. Keli oli kyllä todella huono, vettä tihutti ja tuulikin jonkin verran. Mietin hetken ennenkuin ajattelin lähteä mukaan, Helin ja papan kanssa järvelle.

Pappa soutaa ja uistimet laitetaan perään, kokeillaan josko saataisiin uistelemalla jotakin...? Ei tullut uistelemalla vaikka Heli kovasti väitti, että kala siellä käy nykimässä.

Pappa ehdotti että kokeiltaisiin, josko mato-ongella jotain tulisi. Niinpä virvelit ylös ja matoa koukkuun. Kaksi kalaa, papalle ja helille, sitten oli jo lähdettävä, niin kylmää järvellä oli.

Rannalla oli vielä laiturilta kokeiltava josko sittenkin vielä jotain saisi, mutta laiha oli lohtu, näihin oli nyt tyytyminen.

Tosikalamiesten paluu kolealta ja myrskyiseltä järveltä.

Video tästä linkistä (4.0 Mt)

Virveli toimi hyvin, joskin heittäminen umpikelalla tuntui olevan ainakin aluksi hiukan vaikeaa, kun on tottunut käyttämään avokelaa. Mutta eiköhän se siitä, kun vähän harjoittelee.

7.8.2008

Puuhapuisto Veijari

(7.8.2008) ent. Saarijärven Vesieläinpuisto, nykyinen Puuhapuisto Veijari.

Päivä oli pilvinen ja reissuun lähdettiin iloisin mielin. "Joko ollaan perillä", "vieläkö on pitkä matka". No Heli oli vähän kärsimätön odottamaan, mitä kaikkea puistossa voisi tehdä tai nähdä.

Perille päästiin vaikkakaan kukaan ei ollut tarkistanut puuhapuiston tarkempaa sijaintia. Kuulemma siellä oli käyty joskus 80-luvulla joten kyllähän sen nyt muistaa missä se on.

Heli oli enemmän kuin mielissään kun olimme päässeet perille, tekemisestä ei nimittäin tulisi olemaan pulaa, eikä tarvitsisi selitellä että "mulla ei ole mitään tekemistä". Toisaalta ongelmaksi muodostui hiukan, mutta vain hiukan, että mitä tekisi missäkin järjestyksessä.

Syömässäkin pitäisi välillä käydä ja vessassa, kun ei nyt millään kerkeisi. Hei mites se kalastaminen, jota kaikki on niin hehkuttaneet, "mennään, mennään". Jos vaikka saisi kalan, niin senhän voisi sitten syödä.

Kalaa ei tullut. Puuhapuisto oli sulkemassa ovensa samaisella viikolla, joten kalalammet oli tyhjennettävä kaloista. Laiturin reunoilla oli verkot laskettu veteen ja niihin muutama kala menikin meidän vielä kalastaessa.

Kun sitä kalaa ei tullut, niin oli tyydyttävä grilli ruokaan.
Meny:
2x nakit muusilla
2x hampurilainen ranskalaisilla
1x Broileri pyörykät, olisko ollu muusilla

Syönnin päälle oli hyvä jatkaa touhuamista, ja seuraava mielenkiintoinen juttu olisi Helin mielestä ratsastus. No tosin ponilla mutta näytti olevan mieluista.

Video tästä linkistä (3.o Mt)

Poispäin tullessa, kävin kauppareissulla ostamassa Helille oman virvelin, Shakespeare Ladysfish umpikelasarja. Tämän kaupassa nähtyään Heli ruinasi papan vielä ostamaan uistimen, että pääsee sitten heti kokeilemaan.

Reissu oli pitkä ja ainakin allekirjoittanut oli mielissään kun päivä kääntyi lopulta iltaan. Aamulla olisi uusi päivä ja Helin kanssa voisi vaikka kokeilla uutta onkea.

Mutta se onkin jo toinen juttu.

6.8.2008

Jälleen Kyynämöinen Iltasyönnillä

(6.8.2008) Uurainen, ja siellä jo niin tutuksi tullut Kyynämöinen.

Varsinaista kalareissua ei ollut suunniteltu, mutta ajateltiin jälleen "retkenjohtajan" kanssa käydä kokeilemassa iltasyöntiä. Oli puolipilvistä joten keli oli hyvä ei kuuma eikä kylmä, siispä vehkeet autoon ja paketti makkaraa mukaan.

Kala oli yllättävän hyvin liikkeellä, pientä ja vieläkin pienempää haukea, mutta erittäin mukavaa leikkimistä UL-setillä. Retkenjohtaja sai ylivoimaisesti reissun suurimman n. kilon painoinen hauki, josta illan päätteeksi allekirjoittanut nykäisi fileet.

Kala oli niin hyvin liikkeellä että tuli vanhat hyvät ajat mieleen. Lumpeiden peittämä lahdelma kuhisi pientä haukea ja kaislikon reunat vähän isompaa. Siis ei ollenkaan huono reissu.