No ei ole vielä tehnyt, eikä varmaan ihan lähiaikoina ole tekemässäkään. HMD Global on tuomassa Nokia-merkin puhelimissa takaisin markkinoille vuoden 2017 aikana. Suosin yleensä aina, jos mahdollista kotimaisia tuotteita, jotka edes joltain osin ovat kotiinpäin. Siksi voisinkin hyvin kuvitella ostavani Nokia merkkisen puhelimen, mutta tänäpäivänä ei sellaista mallia vielä kaupasta löydy, varsinkaan joka allekirjoittaneelle olisi mieleinen.
Nokian lumia 620 kumisella roiskesuojatulla kuorella on palvellut nyt vajaan kolme vuotta. Puhelin on ollut hyvä ja toiminut ulkona rymytessä monenlaisissa olosuhteissa. Nyt viimeaikoina on vaan valitettavasti ollut havaittavissa muutamissa puhelimen sovelluksissa jonkinlaista takkuamista. Näiden sovellusten päivittyminen on hiipunut Windows puhelinten suosion laskettua, eikä Microsoftin ilmoitus luopua kuluttajille suunnatuista puhelimista ole asiaan tuonut parannusta, paremmin ehkä päinvastoin.
Viime kevättalvella kokeilin Samsung Galaxy Xcover 3 puhelinta. Olen aikaisemmin käyttänyt ensimmäistä Xcover 1 mallia ja se oli kohtalainen. Tämä kolmonen ei kuitenkaan säväyttänyt ja niinpä laite palasi takaisin kauppaan.
Kesällä vuorossa oli Caterpillar Cat S30, joka sekään ei saanut mitenkään positiivisiä ajatuksia. Niinpä sekin laite matkasi takaisin kauppaan.
Lokakuussa posti toi jälleen uuden laitteen, OnePlus 3, joka on nyt kallein näistä edellä mainituista.
Puhelin on iso 5,5" tuumaisella näytöllään ja kun sitä vertaa edelliseen Nokian puhelimeen 3,8" tuumaa, se tuntuu ja näyttää valtavalta. Tässä ei ole roiskesuojausta, joten tilasin Ebaysta TUDIA Ultra Tough OMNIX Heavy Duty Protective kuoret... Nämä kuoret suojaavat puhelinta kauttaaltaan, näytön päälle tulee muovinen suojakalvo, jonka läpi puhelimen käyttö on mahdollista. Kuoret eivät ole veden pitävät, mutta kuuloke ja latauspistoke on suojattu. Kuminen reuna antaa hyvän pidon ja näyttö on reilusti suojassa korkean reunan ja muovin ansiosta. Melko iso "mokelo" tämä nyt on, mutta parempi näin, kuin että ei suojaa ollenkaan.





Oneplus puhelinta Suomessa myy Elisa ja lisää kuvia varsinaisesta puhelimesta löytyy Googlella
Lisäksi tilasin Verkkokauppa.comista Benro BK10 selfie-keppi/minijalusta, jonka mukana tuli bluetooth laukaisin kameralle. Siis tässä puhelimessahan ei ole varsinaista kamerapainiketta, jollainen on lumiassa. Tosin äänenvoimakkuuden painikkeita voi myös käyttää kameran laukaisimena. Lumiassa ei ollut kaukolaukaisinta, vaan käytin siinä 10 sekunnin viivettä, mikäli itse halusin kuvaan keretä.



Jalustasta on sanottava, että ei ole kovin kummoinen laadultaan ja varsinkin kolmijalkana käytettäessä maksimipituuteen vedettynä, on kokonaisuus varsin hutera, ainakin ulkokäytössä. Lyhyenä toimii hyvin ja kaukolaukaisin on plussaa.
Puhelin on toiminut hyvin ja alkujärkytyksestä toivuttua, ei puhelin tunnu enään liian isolta kokonsa puolesta. Tekniikka menee eteenpäin kuten tässäkin, puhelin "OnePlus 3" on ollut markkinoilla puolisen vuotta ja nyt siitä on jo tehty uusi versio 3T. Muuten sama puhelin muutamin parannuksin, esim akku on noussut 3000 > 3400 mAh, etukamera 8 megapikseliä > 16 megaan, Snapdragon 820 > 821, Takakameran suojalasi safiirilasiksi ja tallennustilaksi voi valita 64 tai 128 Gt. Hintakin on päivittynyt, mutta kohtuudella, tai mikä se nyt on kohtuus, se jokaisen on itse arvioitava.
Androidiin löytyy ohjelmia reilusti ja aikaisemmin ongelmana ollut Googlen Chromecastin ohjaaminen vain tytön iphonella, on nyt poistunut.
Nyt muutamalla reissulla metsässä, järvellä, laavulla, ihan missä vaan, on kuvien ottaminen onnistunut hyvin. Säädöt on vielä hakusessa, mutta oppia ikä kaikki. Täräytän tähän loppuun vielä kuvia, joita melko hätäisesti on tullut napattua tällä uudella puhelimella.

Paapaikalla Kulkurin huoltoa.

Venesatama vielä sula.

Kuuhankavesi ja Kaivantojoki.

9-tie.

Risukeittimellä makkarat ja kahvit.

Venesatama, ei enään niin sula.

Paapaikan metsässä makkaran paistoa ja muuta.

Äidin kaulin. Toimii.

Pitsaperjantai.

Kaakaota kuppiin.

Pitsaa ja kaakaota.

Ensimmäiset menee siltään suihin.

Jospa muutaman saisi tuohon leivällekkin.

Pyöräily on mukava harrastus.

Vai onko sittenkään.

Isän termospullo käytössä.



Aamun lukuhetki. Kiitos Keski-Suomalaisesta.

Maksapihvejä, mitäs tähän voi enään sanoa...
No, Menkää pihalle...