Työnnän pyörän metsäautotien viereen männyn juurelle ja jatkan kävellen. Metsäautotie jää taakse, nyt on helppo kulkea hangenkuoria hyväksi käyttäen.

Nousen viimein kallioiselle Vuorikankaalle ja etsin suojaa tuulelta. Päädyn samalle paikalle kuin melkein päivälleen vuosi sitten. Korkea kivi selän takana antaa jo pelkästään hyvän suojan tuulelta, mutta viritän vielä sadeviitan varmuuden vuoksi, kun sattuu olemaan mukana.


Lunta ei enään ole tässä mäen päällä, joten sitä on haettava vähän alempaa. Lumi on kovaa, leikkaan siitä puukolla kattilaan palasia ja lopuksi kirveellä muutaman isomman kuution, jotka kanna sylissäni leiripaikalle.

Kuivaa risua löytyy nyt reilusti, eikä polttoaineesta siten ole pulaa.

Keitän ensin kattilallisen vettä lumesta ja kaadan osan siitä juomapullooni, kahvikuppiin ja vielä lopun jäädessä kattilankanteen. Hiukan on hankalaa, vain yhdellä puolenlitran pullolla, kun juot samasta ja ruuanlaittoonkin sitä olisi käytettävä. Täytyy muistaa ottaa seuraavalla kerralla toinen tyhjä pullo lisäksi mukaan.

Kaivan repusta tomaatti mozzarella pasta pussin ja hiukan jauhelihaa. Jauheliha ruskistuu kattilassa ensin, sitten kaadan vettä kattilaan ja sekoitan joukkoon pasta aineet.
Viimeistään tässä vaiheessa huomaan käyttäneeni ruuanlaittoon, tai ja juoneeni melkein kaiken veden. Ruoka olisi nyt valmis, mutta juomista on ruhtinaalliset vajaa desi. Kattilassa voisi sulattaa lisää vettä lumesta, mutta minne laitan kuuman pastan siksi aikaa. En kanna mukanani lautasta, eikä kattilan kanteen sovi kuin kolmasosa... Tuo pakkaus jossa pasta aineet oli, sehän on ehjä, joten lusikoidaan ruoka sinne. Tämähän on kuin ne kalliit retkiruuat konsanaan joihin lisätään vain kiehuva vesi ja annetaan hautua valmiiksi.

Pesen kattilan pastan jämistä lumella puhtaaksi ja saan näin kattilan tulille lumensulatusta varten. Juomavesiä odotellessa kiertelen katselemassa lähiympäristöä, löydän parikin vanhaa tulipaikkaa tervaskantoineen ja ehkä mahdollisen seuraavan leiripaikan riippumatolle.
Käveltyäni takaisin, on risukeittimessä tuli jo hiipunut. Punaisena hehkuva hiillos saa kourallisen risuja syttymään hetkessä, jolloin vesikin kohta kiehuu.


Ruoka oli vielä höyryävän lämmintä, mutta niin on juomavesikin. Syötyäni, juon päällä vielä kahvit "pullalla"...
Mieli ja maha on ravittu, on aika suunnata eteenpäin. Täytyy kotona muistaa varmistaa, että repussa on seuraavalla kerralla vähintään kaksi juomapulloa.