Sitten pitäisi vielä päättää, että minne ja millä menisi. Kävellen, suksilla, olisikohan pyöräily järkevää, jos nimittäin Kaivantojoen laavulle ajelisi. Se vain menee tuo hiekkatie nopeasti sohjoiseksi, jos oikein lämmintä pitemmän aikaa pitelee ja siinähän se sitten vasta on mukava jukertaa polkupyörällä menemään.
Päätän pyöräillä ja ainakin aseman liikenneväylät on vielä ihan hyvässä kunnossa. Iltapäivällä saataa tilanne olla jo toinen.
9-tien jälkeen hiekkatiekin on hyvässä kunnossa, vain muutamassa kohdassa on luminen pinta alkanut sulamaan.
Laavulla ei ole muita, vielä. Tälläkin kertaa nappaan puupinosta muutaman lavun kassiini ja kävelen padolle. Saan olla rauhassa, jos muita makkaranpaistajia sattuu paikalle ja miksei sattuisi, onhan keli ainakin todella hyvä. Aurinko paistaa ohuen pilviverhon läpi, linnut visertää, joki solisee ja kohta risukeitinkin savuaa sadeviitan suojissa.
Haen kattilallisen vettä joesta, kun olettamukseni muidenkin makkaranpaisto haaveista osoittautuu oikeaksi. Lasken kattilan risukeittimen päälle ja kaivan repusta kolmannen paidan päälleni, kylläpä puhaltaa kylmästi tuolta Kuuhankaveden suunnalta.
Vuolen makkaratikun pajusta ja viillän makkarankuoren täyteen viiltoja, saadakseni sen paistumaan rapeaksi. Kahvivesi on kiehunut, lisään risukeittimeen isompia puita ja laitan makkaran paistumaan.
Hörpin kuumaa, mustaa kahvia ja lepuutan silmiäni. Kahdella autolla saapunut seurue on makkaransa paistanut ja poistunut, allekirjoittaneen edelleen hitaasti loimuttaessa vasta ensimmäistään.
Tulinen sinappi, makkara, savu, aurinko, soliseva joki, linnun viserrys...
Tänäänkin oli hyvä päivä olla ulkona. Vielä, jos tuo tie kestää, niin olisi mukava pyöräillä kotiin. Kotona odottaakin sitten se pyykkivuori...
