13.11.2012

Vapaapäivä

Se onkin "vapaapäivä" tänään, joten sammutan herätyksen ja tarkistan vielä puhelimesta, jep ei mitään, siispä.

Reppu on pakattu, vain eväät puuttuvat. jääkaapista ei nyt löydy, edes allekirjoittaneen mielestä mitään järkevää, vaikka en voi itseäni kovinkaan ronkeliksi kutsua. Pakastimessa olisi puolukoita, homejuustoakin näyttäisi olevan, vai ottaisiko mustikkaa?

Ei, kyllä jotain muuta on saatava ja jätän puolukat pakkaseen. Voisihan sitä joskus kokeillakkin vispipuuron tekoa nuotiolla, mutta ei nyt ja kurvaan pyörällä Siwan parkkiin.



Lähes kaikki lumi on sulanut edellispäivän sateissa, enkä vieläkään pääse kokeilemaan onko suksien tervaus onnistunut, vai täydellinen.



Haen muutaman risun metsästä ja laitan kahviveden kiehumaan. Kotoa lähtiessäni nappasin postilaatikosta KeskiSuomalaisen ja mikäs tämän mukavampi paikka lehdenlukuun. Niin kiitos lehdestä ja myöhästyneet Isänpäivän terveiset. Nyt on kumisaappaaseen kuiviketta...

Kalallakin voisi vielä käydä ja mietin, että olisinpa ottanut virvelin mukaani. Tällä kertaa mukana oli KeskiSuomalainen, ehkä sitten seuraavalla kerralla on se virveli.



Riisipiirakat maistui sulatejuuston ja graavilohen kanssa ihan hyviltä. Itsetehdyt piirakat on kyllä parempia, vaikka niissä on melkoinen homma, siksi ne ehkä maistuvatkin paremmalta.

Risukeitin on jäähtynyt, kattilasta enimmät noet pyyhitty ja loput eväätkin jo reppuun pakattu. Varis vahtii puun latvassa poistumistani, jäiköhän ne loput piirakat sinne laavulle. Ei, kyllä ne repussa olivat laittaessani sinne pari pantillista tölkkiä ja pullon, jotka polun vierestä löysin. Olisikohan huomenna kokeiltava onkea.

9.11.2012

Räntäsateessa Tervajoella

(6.11.2012) Komea räntäsade... Muutama aste lämmintä ja tuulee puuskittain. Siis oikein mukava retkeilypäivä allekirjoittaneelle.






Video tässä alapuolella, on kuvattu Samsungin xcover S5690 android puhelimella. Hyvin on puhelin toiminut näissä kosteissakin olosuhteissa välillä aivan märkänä sohjossa. Tosin paljon piti videokuvan laatua ja pituutta leikata, ettei tiedosto jäisi liian isoksi, vaikka eihän nykyään 16 Mt video ole kovinkaan iso.

Siis luvassa ei ole HD laatua, lähinnä tärisevää kuvaa vaihtelevalla äänen kohinalla. Vaan "valokuvaamiseen" tätä onkin pääsääntöisesti tullut käytettyä. Tätä puhelinta noin vuoden käytettyäni, voin todeta puhelimen olevan riittävä niihin tarpeisiin joita ulkona liikkujalle saattaa tulla vastaan.

Mutta, jos Nokia joskus vielä tekee jollain tapaa kosteutta kestävän "kumipuhelimen" isolla kosketusnäytöllä, niin se on seuraava hankinta, kun tästä aika jättää.






Edit: (10.11.2012)

Tässä alhaalla edellinen video nyt YouTuben kautta, muistellessani samalla modeemiaikaa, tekstipohjaista pankkiyhteyttä ja nauha-asemalla ladattavia ohjelmia. Kokeillaampas vähän laadukkaampaa videokuvaa, tiedostokoon jäädessä nyt vaatimattomaan 400 Mt keston ollessa vajaa 9 minuuttia.

Hiukan ottaa aikaa puolen megan yhteydellä siirtää, vaan sitähän löytyy. Mitenkähän toimisi puhelimesta suoraan lähetetty...

Full HD,  allekirjoittaneelle kaukana tulevaisuudessa.

Tässäpä video.