Tuuli puhaltaa voimakkaasti ja tiet ovat liukkaita, siis oikein mukava pyöräilykeli ja niin, meitä pöhköjähän on moneen junaan. Olisihan sitä autollakin päässyt, vaan allekirjoittanut pyöräilee omaksi iloksi, jos vaikka kunto nousisi, kun niin sanotusti harrastaa hyötyliikuntaa. Onneksi ei tarvitse sentään pyöräntarikalla sylinteriä kuskata, siihen se raja kyllä vedetään.
Vaikka tiet ovat osittain jäässä, pelastaa paljastunut hiekka monelta kaatumiselta. Kävelytiet on hiekoitettu ja loputkin hiekkatiet aina metsäkoneelle asti ovat paikoiten sulat.
Nyt on vielä aikaa ennen sylinterin tuloa, joten heitän havuja puun juurelle ja kaivan repusta retkikeittimen. Kahvit keittelen jälleen alkoholilla ja totean samalla sen vaivattomuuden verrattuna risukeittimeen.
Joululahjat on avattu, olen siis ollut varmaan edes joskus kiltti. Sain tällaisen Marttiinin taittoveitsen, jota jo aikaisemmin olin itsekkin katsellut, vaikkakin pidin hiukan kalliina. Katso vanhan puukon tarina. Nyt on uusi puukko mukana ja toivottavasti ei huku heti ensimmäisellä reissulla.
Taittoveitsi on allekirjoittaneelle hyväksi osoittautunut, joten näköjään samalla tyylillä jatketaan. Martiinin terä kuten runkokin on ruostumattomasta 420-teräksestä, mitä se sitten tarkoittaakaan. www.terasrenki.com. Vanhassa Retki taittoveitsessä terä on pehmeämpää terästä, jonka sainkin huomata uutta puukkoa terottaessani. Vanhan puukon teroitus pehmeämmän terä materiaalin ansiosta on helpompi, mutta se toisaalta tylsyy nopeammin. Marttiinin terää saa fiskarssin teroittimella hinkata oikein kunnolla, ennen kuin se alkaa terään pystymään. Toinenkin ero on terässä, vanhassa terän teroituskulma on loiva, kun tässä uudessa se on vastaavasti paljon jyrkempi. No se on varmaan makuasia kummasta, tai minkälaisesta terämateriaalista tykkää. Allekirjoittanut on Marttiiniin tyytyväinen ja uskon sen palvelevan vähintään yhtä pitkään, kuin edellinen. Retki taittoveitsi pääseekin nyt ansaitulle paikalle hyllyyn muutaman lengendaarisen uistimen viereen...
Kahvivesi kiehuu, purut joukkoon, kourallinen ja toinen. Nostan kattilan tulelta kahvin hiukan kuohahdettua ja nojaan kuusen runkoon. Tuuli on edelleen voimakasta, voin melkein tuntea juurien nousevan ja laskevan, runggon taipuvan selkäni takana. Käpyjä ja oksan pätkiä sataa maahan, hitto kun ei vain päähän mitään osuisi, vaikka ei kai tästä pää enään pehmeämmäksi käy. Kahvin ja leivän nautittuani saapuu mestari sylinterin kanssa. On aika kokeilla josko se saataisiin paikoilleen.
Kyllähän se paikoilleen saatiin, ja vielä rasvaa niveliin niin kyllä se taas toimii. Kovin on mustat maisemat, kun lunta ei ole yhtään eikä pakkasesta ole tietoakaan. On siinä ajomiehelläkin oltava homma hanskassa, ajaessaan märällä ja todistettavastikkin pehmeällä metsänpohjalla. Kerään romppeet kasaan ja hyppään pyöräni selkään, metsäkoneen äänet jäävät selkäni taakse ja hiljenevät lopulta kokonaan. Toivottavasti pysyy kone pinnalla...
Kiitoksia joulupukille, seuraavallakin reissulla on sitten uusi puukko mukana ja saattaapi olla jalassa myös uuden karheat villasukat.
