Talvikalastusta Peurungalla 2

(26.12.2009) Joululahjat on jaettu, kinkkua on syöty, ja ehkä vähän liikaakin. Ensivuonna syön kyllä enemmän ja vähän päälle. Mutta nyt asiaan, verkoille on lähdössä kaksi vanhemman sukupolven edustajaa, niin kuin niin monesti aikaisemminkin ja minä lyöttäydyin mukaan. Onneksi ei aivan hirveäasti ollut yöllä satanut, vaikkakin vanhat jäljet oli tuuli tuiskuttanut umpeen, joten lunta oli n.30 cm. Pakkastakaan ei hirveästi ollut, mutta laitoin silti parit pipot päällekkäin hupun alle ja paksummat hanskat. Papan mielestä emme ole menossa pohjoisnavalle, mutta kukin tavallaan.

Verkoille päästyämme, avasimme ensimmäisen avannon, joka oli lumen ja eristelevyn ansiosta sula, niinpä ei tuuraa tälläkertaa tarvittaisi. Kun vetonaru oli toiseen avantoon laitettu valmiiksi, nostettiin tässä tapauksessa kaksi peräkkäistä verkkoa ylös. Ensimmäisessä oli kaksi sorvaa ja jälkimmäisessä yli puolenkilon ahven. Verkot vaihdettiin samantien, joten kaloje irroittamista ei tarvitsisi tehdä jäällä ja niinpä homma sujui sutjakkaasti.

Ei ollut hukkareissu, vaikkakin olisi saanut olla useampikin ahven. Kotona verkko
nostettiin sulamaan ja rassasin ahvenen irti. Mitäs tästä tekisi, jotain vaivatonta. Suolet pois ja kidukset, pään jätin.

- Kokonainen ahven n. 0.5-2 Kg
- Suolaa
- Sitruunapippuria
- 2 sipulia
- persiljaa

Pyöritin paketin folioon ja laitoin leivinuuniin. Lämpötila, luukkua ei paljainkäsin kärsi avata. Paistoaika, valmista kun on nälkä.

Juu oli pukki tuonut muutakin, kuin villasukkia. Uusia luistimia lähdettiin testaamaan juuri auenneelle valkamanlahden luonnonjää kentälle (hornankattila). Ja löytipä sieltä vanhojen veteraanipelaajien avustuksella vanha jääkiekkomaali (väkeväävääntöä-maali), joka sitten joutuikin armottoman tulituksen kohteeksi. Ikää tälle rakennelmalle en rupea edes arvailemaan.

Nyt on sitten uusi sukupolvi astunut jäälle ja vanhat jäävät kohta paitsioon. Varmaa on, että samanlaista vääntö ja kääntöä, tuskin tullaan enänään koskaa tällä kentällä näkemään, tai, mistä sen tietää... Jos vaikka vanhat vielä joskus.

Nyt ahvenen syöntiin. On varmasti paistunut ja muhinut kypsäksi. Toivottavasti ei ollut peurungan viimeinen ahven.

Kuuhankavesi jähmettyy

(13.12.2009) Luistimet kaapista ja järvenjäälle mars. Mutta, kun ei sovi luistimet jalkaan, ei sitten vaikka mitenpäin yrittäisi. No, ei siellä ole varmaan ne jäätkään vielä tarpeeksi vahvoneet, joten jos nyt käydään ensin katsomassa kävellen ja syödään vaikka eväät siellä, niin on siinä retkeä riittämiin. Toivottavasti joulupukki on saanut kirjeen, että niitä villasukkia on jo ihan tarpeeksi, että jos vaikka luisti...

Retkelle lähdettiin polkupyörällä, reppu ohjaustankoon ja Heli tarakalle. Saa nähdä tuleeko kylmä, toivottavasti ei ja voihan sitä kävellä välillä. Onneksi oli tullut laitettua kunnolla vaatetta ja "hello kitty", sehän se on oikea vaate talvella, paita ilman hihoja. No onneksi saatiin sopu aikaan, että ei tarvinnut sortseissa lähteä.

Pyörä jätettiin vakkaripaikalle ja loppumatka käveltäisiin 9-tien varrella. Kesäiset retket palaavat mieliini ja otankin kuvan samaisesta kohdasta kuin aikaisemmin kesällä, jos niitä voisi vähän yhdistellä...

Rantaan päästyämme, alamme kaivamaan repusta eväitä, jotteivat enempää jäätyisi. Parin leivän ja jäätymispisteessä olevan pillimehun jälkeen on pakko ottaa juoksukisat, muuten jäätyy muutakin kuin pelkkä mehu.

Jäälle lähdettiin kokeilemaan kestääkö ja minkälainen olisi pinta. Koivunoksalla koputeltiin, että kestääkö se vai ei. Tytöt ensin vaikka heikoille jäille... Kestihän se, vaikkakaan en juuri rantaa pidemmälle jään paukkeen ja ritinän takia menisi. Toisaalta "onhan oikeat kalastajat verkkonsa järvelle jo viikkoja sitten vieneet". "Kyllä se kestää". Luistelemaan pääsee kyllä seuraavalla kerralla.

Hyisen oloinen reissu, vaikka ei jäihin pudottukkaan. Pois tullessa väistelimme aura-autoa P-paikalle, onneksi oli kohdalla, muuten olisimme saaneet lumipesut. Tai olisihan se kuski voinut vähän jarruttaakin,...