24.1.2009

Ongella peurungalla

Oltiin viikonloppuna (18.1.2009) Helin kanssa Tervalammella (Hankasalmella) kävelemässä. Silloin oli puhetta että kunpa olisi ollut luistimet ja, tai pilkkionki. No kumpaakaan ei ollut, joten touhuttiin muuta.

Mutta tänään (24.1.2009) oli sitten mahdollisuus molempiin, luisteluun ja pilkkimiseen. Lunta oli tosin tullut jäälle, jo jonkin verran, joten luistelua varten olisi aurattava rata. Pilkille otettiin pulkka mukaan, jolla olisi hyvä vetää romppeet mukaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä eväät ja mahdollisesti makkarat mukaan, mutta oltiin Helin kanssa sitämieltä, että ei taida tarvita. Siispä mennään mielenkiinnon mukaan.

Niinhän se on, että aina ei kalaa tule. Eikä sitä nyt oikein yritettykkään. Heli sai valita paikat ja kokeilla kairaamistakin. Kun sitä kalaa ei sitten alkanut tulla, oli aika lähteä pois. Heli ei oikein innostunut pilkkimisestä, kun se on sellasta paikallaan istumista. En voi moittia, ei se kyllä tuntitolkulla mitään kivaa hommaa ole, varsinkaan jos ei kala syö. Nyt oltiin jäällä n.tunti ja se oli kyllä oikein sopivasti.

Kävin myöhemmin vielä yksin kokeilemassa, mutta ei mitään. Seuraavalla kerralla on sitten otettava kyllä eväät mukaan, niin se on sitten se kohokohta.

9.1.2009

Pullamestarit

(9.1.2009) Tänään päivällä, Helin kanssa keiteltiin kahvia ja tietenkin kaakaota. Kaikessa rauhassa, kunnes Heli totesi, että on viimeinen pulla ja se on mun... Jos jaetaan, niin leivotaan ruuan jälkeen lisää ja sehän kävi Helille.

Yleiskone, jota nyt on muutaman kerran tullut kokeiltua (paitsi lihamyllyä) helpottaa tämmösenkin poropeukalon työskentelyä kummasti. Pullataikinan vaivaaminen käy jokseenkin helposti, seuraava vehje on varmaan leipäkone, tai jokin muu robotti, niin ei sitten tartte tehdä ite mitään. Mummon keittäjä aikoina, ei tainnut tälläsiä vehkeitä olla, vai oliko, ei pysty tietämään eikä muistamaan.

Taikinan noustua kutsutaan paikalle pääarkkitehti, ja niinhän siinä käy, että ei niitä tavallisia pikkupullia kaikesta taikinasta tehdä, vaan on saatava jonkinlainen pullaakka mukaan.

Pullat on paistettu ja Heli ihmettelee miksi noi on harmaita. Isi jätti kananmunalla voitelun väliin, varmaan siihenkin pitäisi olla jokin kone... maali ruisku, tai jotain. Maistetaan kohta, kunhan kahvi on valmista ja pulla ei suuta enään polta. Jep, Heli nukahti sohvalle, nukkukoon nyt pienet päikkärit, kun ei eskarissa kerennyt, iskä tuli niin aikaisin hakemaan.

Pullaahan kerkee aina syömään, mutta hyville päikkäreille ei tahdo koskaan löytyä aikaa.

4.1.2009

Hokkarit jalkaan

(29.12.2008) Ja onkos tullut talvi,... nyt luistimet jalkaan ja jäälle. Tai jos ensin käydään katsomassa minkälainen jää järvellä on ja katellaan niitä luistimia vasta sitten.

Jää näyttää hyvältä, tai paremminkin sanottuna loistavalta ja jään paksuuskin on riittävä. Kirveellä kun lyö muutaman kerran, niin reikähän siihen tulee. Luistelu on nyt kuitenkin tälläkertaa jätettävä väliin.

(2.1.2009) Nyt on luistimet kaivettu esille, että hokkarit vaan jalkaan ja menoksi. Pitkästä aikaa, ompa tuskasta vetää luistimet jalkaan. Lisäpohjalliset pois, tai ainakin toisesta, nauhat kiinni, maila käteen ja jäälle.

Lunta oli satanut jäälle pari senttiä, mutta railot näkyi selvänä viivana lumessa, tosin lumeton jää olisi ollut varmaan hienompi.

Vielä ennen hämärän laskeutumista, piti käydä uudestaan Helin kanssa kahdestaan. Yllättävän hyvin Heli jo luistelee, varmaan paremmin, kuin minä tuon ikäisenä, tai nyttenkään.
...